Totta ovat ainakin sotaolot ja saksalaiset, jotka valloittivat Pariisin 1940 ja erottivat rakastavaiset jo toisen kerran, maantieteellisesti. Ihastunut ensitutustuminen tapahtui jo nuorina, ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin yhteys päättyi julmasti pommiin tiellä ranskalaisen pikkukaupungin liepeillä.
Henkinen yhteys säilyi kuitenkin, vaikka tapaamisten välillä oli vuosia. Molemmista tuntui, että toinen oli se oikea, eikä tästä käsityksestä koskaan lipsuttu, vaikka muu elämä vei toisaalle. Léon oli jopa naimisissa, ja hänen vaimoaan ihailin: vaikka hän tiesi tilanteesta, hän onnistui silti luomaan toimivan suhteen ja hyvän avioliiton, joka tarjosi Léonille paljon, kestävän kumppanuuden ja perheen. Hän ei tosiaan haihatellut eikä elätellyt haavekuvia. Tiedä sitten, mitä vaimo syvällä sisimmässään on miettinyt. Ainakin hän vaikuttaa hyvin päättäväiseltä ja itsenäiseltä naiselta, joka ei takertunut mieheensä liikaa vaan kunnioitti toisen yksityisyyttä ja teki omat ratkaisunsa - tai ainakin näin mies halusi asian ymmärtää. Kirjailija on kuvannut isoisänsä kunnian miehenä, kunnon perheenisänä, joka ei halunnut tuottaa vaimolleen kärsimystä. Ja kun tuotti, selitti sen parhain päin. Annettakoon anteeksi, kauniin tarinan vuoksi.
Louisella oli omat käänteensä. Hänkään ei ollut vaisu
tyttölapsi, vaan sitkeästi pärjäsi läpi vaikeiden sotavuosien ja kurjien
olosuhteiden, itsellisesti ja ilman rakkaansa apua. Työ vei hänet Afrikkaan,
jossa hän kaipasi Léonia jatkuvasti ja päätti ottaa tähän yhteyttä, kun sota
loppuisi. Mitä sitten tapahtui, selviää kirjasta. Mahtava tarina, jos osakin
siitä on totta, ja hienoa, että se on saatu paperille.
Kirjan kansi on sadunomainen, satukirjamainen, ei iske omaan
makuuni mutta sopii kieltämättä erinomaisesti tarinan henkeen.
Kirsi piti kirjasta paljon, viisas ja laaja arvio myös Lumiomenalla. Minustakin kirja on kelpo viihdettä, ja eri aspektit, kuten sukupolvitarina, sota ja Euroopan historia, tuovat siihen sisältöä pelkkien päähenkilöiden tarinaa enemmän.
Alex Capus: Léon ja Louise. Atena 2012. Suomennos Heli Naski.
Ulkoasu: Emmi Kyytsönen, Karppi Design.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti