Prole

Työläisperheen tyttö kasvaa kaikin tavoin - fyysisin ja henkisin - köyhässä kodissa ja ponnistelee itsensä hyvin toimeentulevaan koulutettuun keskiluokkaan. Siinä lyhykäisyydessään Prolen juoni, jonka Marja Björk on saanut toden oloiseksi, varmaankin sen ansiosta, että hän tuntee seudut, joista kirjoittaa, saattaa olla samaa sukupolveakin, jota kirjan päähenkilö edustaa.

Sitä sukupolvea, joka on elänyt murrosvaihetta entisen tehdastyöhön tai maanviljelykseen perustuvan elämäntavan ja nykyisen tietotyökeskeisen yhteiskunnan välillä. Kirjassa eletään arviolta 60-70-lukuja, tytön lapsuusaikaa, tehdaspaikkakunnalla, jossa vallitsee selkeä luokkajako. Äiti on perusprole, sellutehtaan työläinen, jonka naiseus ja onni perustuu miehiin ja omaan viehättävyyteen heidän silmissään. Viikonloppuisin pidetään hauskaa! Mikä tarkoittaa livistämistä tanssimaan, kun mies on iltavuorossa tehtaalla. Lapset jäävät kakkossijalle, kun romantiikka kukoistaa, valitettavasti ei lasten isän kanssa, joten avioerohan siitä seuraa. Tyttö jää äidille, pojat muuttavat isän mukana Götebergiin, ajankuvaa sekin.

Tytöltä puuttuvat turvalliset ja välittävät aikuiset. Kuvioihin tulleen isäpuolen äiti sentään antaa muutaman neuvon ja auttaa vaatteiden kanssa, kun äiti ei ymmärrä niistä huolehtia. Väkivaltainen isäpuoli ei valitettavasti ole äitiä parempi kasvattaja. Sydäntäkivistävän ankea on tytön lapsuus, jonka arkea Björk kuvaa hienosti. Jostain tyttö saa kuitenkin ymmärryksen siitä, että parempaa on olemassa, ja vahvan tahdon pyrkiä sitä kohti.

"Pääsisin pois, jos itse tahtoisin. Helpompi olisi jäädä tällaiseksi, jäädä tähän,tyytyä siihen, mikä oli tähtiin kirjoitetettu. Muuttuminen olisi vaikeampaa. Se olisi niin iso ponnistus, että oli parempi, että ei ymmärtänyt etukäteen, mihin oli ryhtymässä. --- Lähteminen merkitsi yksinäisyyttä. En olisi oikeassa paikassa siellä jossain uudessa enkä täällä Pankakoskella. Ehkä en olisi oikeassa paikassa koskaan."

Tyttö kasvaa ja muuttaa kotoa. Hän hommaa töitä, käy lukion loppuun ja opiskelee oikeustieteitä: hän siis onnistuu pääsemään pois -  ei ehkä vielä tarinassa ehdi löytää perille, mutta ainakin tekee menneisyyden kanssa eräänlaisen tilinpäätöksen.

Tarina on kiinnostavasti kerrottu kaksin silmin: tytön itsensä lisäksi tapahtumia kertoo hänen Rauni-tätinsä. Tämä tuo mukavaa etäisyyttä tapahtumiin, ja lukijalle aukeaa monta asiaa.

Kiitän aitoutta, joka sai lukemaan tarinan henkeä pidätellen. Pari asiaa kuitenkin vaivasi: miten tytön onnistui päästä oppikouluun, noista oloista? Sitä ei selitetty, mutta ilmeisesti vapaaoppilaana, kuten ennen peruskoulua kutsuttiin oppikoulun oppilasta, jonka koulunkäynnin kunta maksoi vanhempien sijasta. Jos rahaa, vapaaoppilaspaikkaa, opiskeluhaluja tai -päätä ei ollut, mentiin kansalaiskouluun. Rahan lisäksi ihmetytti, että tyttö oli saanut kotoa luvan oppikouluun menoon - äiti ei vaikuttanut opintoja arvostavalta eikä yhtään kannustavalta, isäpuoli piti oppikoulua hienosteluna.

Ja loppu tuli tosiaan hieman töksähtäen, kuten Minna sanoo. Kirja on lähes kokonaan lapsuuskuvausta, joka päättyy hieman oudosti opiskelujen kielivalintojen pohdintaan; tämän jälkeen  kiirehditään aikuisuuteen ja siihen jo mainittuun henkiseen tilinpäätökseen asti. Toisaalta on hyvä, ettei loppua ole pitkitetty ja asioita vatvottu, mutta tunnelman ja näkökulman muutoksen äkillisyys tuntui hämmentävältä - kun koko siihenastisen kirjan oli ollut "tiloissa" ankean lapsuuden kanssa. Mutta kaiken kaikkiaan kiinnostava ja koskettavakin, ja yhteiskunnan eriarvoistumisen myötä ajankohtainenkin: johdatus luokkaerojen sielunelämään. Lisäksi uusi tuttavuus minulle, eli pääsen taas 13 kotimaisen haasteessani yhden eteenpäin.

Muita arvioita: Kaiken voi lukea ja Luettua elämää.

Marja Björk: Prole. Like 2012.