Paha kirja

Paha kirja on hyvä kirja. Kirjoitusteknisesti taitava ja johdonmukainen. Ja kirjan nimi on kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomainen. Itse tekstissä esiintyvä paha ei ole niin paha kuin odotin, mutta henkilöt ovat sitä pahempia. Inhosin jokaikistä.

Harvoin lukee kirjan, jossa kehenkään ei voi samastua: Korkea-ahon suomenruotsalainen yliopistomaailma onnistuu sen tekemään. Henkilöistä jokainen pyörii omassa kuplassaan, ärsyttävän pöyhkeät opiskelijat tekevät tyhmyyksiä ja ovat ylimielisiä, äärettömän hauskoja ja fiksuja. Vaikka he tarvitsevat ihan normielämässä pärjäämiseen monenlaista kemiallista sytykettä, perusahdistuksen peittämiseen. Pasi on tässä epätoivoisempi, Calle juopuu enemmän omasta erinomaisuudestaan. Kumpikaan ei näe itsensä ulkopuolelle.

Opettajat eivät ole oppilaita viisaampia. Mickel on vanhempi versio opiskelijoistaan. Ikä, kokemus ja sievistelevä käytös eivät tee tilanteesta parempaa. Naiset, kuten Mickelin vaimo Myrna, jäävät tarinassa statisteiksi, mukaillen samaa ajatusmaailmaa.

Tarinan löysähkö keskipiste on eräs tietty kirja, joka tuo tarinaan spefi-piirteitä. Huu, kirja, jonka lukemisesta joutuu helvettiin! Lukija tekee itsemurhan! Teema ei kuitenkaan nosta kierroksia kovin korkealle, mutta lähellä loppua jännite nousee hetkeksi oikeasti karmivaksi: Korkea-aho onnistuu luomaan tunnelman, jonka ansiosta en - henkilöistä huolimatta - missään tapauksessa olisi jättänyt kirjaa kesken. Ja hänen ilmaisuaan on nautinnollista lukea. Callekin edistyy.

"Äärettömyys, joka aiemmin oli saanut hänet rauhan ja ihmettelyn valtaan, pani nyt hänen ajatuksensa kieppumaan ja laulamaan pahoja lauluja."

Huumoria on tietenkin mukana, kun opiskelijoista puhutaan. Pelkkää karmeutta ei siis ole tarjolla. Ja luulen, että kirjan itsetuhoisilla henkilöillä on oikeasti (siis kirjailijan mielikuvituksen oikeasti) hätä, enkä halua sitä väheksyä. Mutta on vaikea kaivaa todellista avuntarvetta kaiken viisastelun ja patsastelun takaa. Kirjana Korkea-ahon edellisen perusteella odotin jotain muuta, mutta tätä saatiin. Ei kyllä yhtään harmita, että luin. Harmittaisi paljon enemmän, jos en olisi lukenut.

Kenelle: Ennakkoluulottomalle lukijalle. Lievästi spefiä sietäville. Perushyvän tekstin tarkkailijoille. Suomenruotsalaisille akateemisille, sellaisia tunteville tai sellaisiksi aikoville.

Muualla: Kaisa Reetan mielestä kerronta on varmaa ja kaunista. Lumiomena jäi lukijana kaipaamaan jotain. Omituisen hiipivän ujo, sanoo Annika K.  Sara kaipaa tietyin väliajoin kauhuromaania, eikä huumori tee pahaa. Juhani arvostaa sitä, että lukijaa arvostetaan eikä itsemurha-ajatuksista puhumista kaihdeta. Tajunnanräjäyttäjä, sanoo Hemuli. Kirsi kuvaa juonta etevästi ja piti kovasti.

Kaj Korkea-aho: Paha kirja. Otava 2015. Suomentanut Laura Beck.