Raija Oranen: Aurora. Ja muita Aurora Karamzinista kertovia kirjoja.

Onko meillä Suomessa ollut ketään loisteliaampaa, aristokraattisempaa, rikkaampaa, vaikuttavampaa

tai tarunhohtoisempaa naista kuin Aurora Karamzin? Hän seurusteli aikansa eliitin kanssa ja toimi Venäjän tsaarittaren hovineitona ennen avioitumistaan satumaisen rikkaan Paul Demidovin kanssa. Liitto oli poliittinen, mutta varsin onnistunut. Demidov kuoli kuitenkin pian, ja Auroralle jäi liitosta hänen ainoakseen jäänyt lapsi, Paul. Myöhemmin Aurora avioitui uudestaan, ja nyt puhutaan rakkausavioliitosta: häntä viisi vuotta nuorempi Andrei Karamzin kaatui Krimin sodassa. Aurora oli vasta 46-vuotias, kun hän jäi leskeksi jo toisen kerran.

Aurora eli ja seurusteli korkeimmissa seurapiireissä 1800-luvulla. Tuolloin Pietari oli sääty-yhteiskunnan kerman juhlimiseen keskittyvän elämäntavan pääkaupunki. Ranska oli aatelisten yhteinen kieli, ja Aurora vietti paljon aikaa myös Pariisissa. Topelius sanoi häntä Suomen kuuluisimmaksi kaunottareksi, mutta sen lisäksi hän kuvausten mukaan oli myös rakastettava henkilö, joka ei tyytynyt pelkkään juhlimiseen ja matkustamiseen, vaikka niistä nauttikin. Hän koki elämässään paljon surua monien läheisten kuollessa. Iän myötä hän kyllästyi kuohukermaelämään, vetäytyi Hakasalmen huvilaansa Helsingin Mannerheimintiellä ja keskittyi hengellisyyteen ja muihin vakavampiin ajatuksiin, joista näkyvin oli laaja hyväntekeväisyys. Lukuisia ovat hänen perustamansa koulut, sairaalat ja orpokodit Suomessa ja Venäjällä, tunnetuimpana meillä Diakonissalaitos.

Hakasalmen huvila. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Sakari Kiuru.

Auroran tarina on niin uskomaton, että paraskaan kirjailija tuskin voisi vastaavaa keksiä, tai ainakin sitä pidettäisiin täysin yliampuvana. Paitsi hänen ällikältä lyövää kansainvälistä verkostoaan kuninkaallisista ja valtioiden päämiehistä lähtien - josta hän hyötyi paljon myös hyväntekeväisyystyössä - hänellä oli myös bisnestajua: hänen ensimmäisen miehensä perhe omisti Uralilla kaivos- ja teollisuusyrityksiä, joista hän huolehti leskeksi jäätyään. Lisäksi hän osallistui monen sukulaislapsensa kasvattamiseen niin rahallisesti kuin henkisestikin. Jo aika tuo tarunhohtoa: asemamme Ruotsin ja Venäjän välissä, Pariisin vallankumous, teollisuuden ja kaupan nousu sääty-yhteiskunnan tilalle ja monet muut tapahtumat, jotka muuttivat yhteiskunnan rakenteita pysyvästi ja perusteellisesti.

Hänen tuttava- ja sukulaispiirinsa nimet hengästyttävät, tsaareista Bonabarteihin, paroneista eri kuningashuoneisiin. Puškin kirjoitti hänestä ylistysrunon, ja hän tunsi myös Hugon, Tolstoin ja Chateaubriandin, monien muiden muassa. En kertaa elämäkertaa enempää: erinomainen, tiivis yhteenveto löytyy Kansallisbiografiasta.

Raija Oranen seuraa elämäkertaa tarkasti ja punoo Auroran elämästä lukuprosaa muuntamalla sen tarinan muotoon. Hieno teko Oraselta! Vaikka harmi, että hänen viitteensä puuttuvat, koska kirja pohjautuu selkeästi aikaisempiin teksteihin. Tästä nousi pienoinen plagiointikohu aivan turhaan, kun pienellä vaivalla viitteet olisi voitu lisätä, eivätkä ne kirjaa muuttaisi sinne tai tänne. Orasen katselukulma on fiktiivinen, perusfaktat Auroran elämästä ovat kohdillaan, eikä hän tee tarinasta siirappista, vaikkei päähenkilöstä huonoja puolia toki löydy. Sen enempää Oranen ei maalaa personaa, vaan nojaa täysin saatavilla oleviin historiatietoihin. Niiden mukaan Aurora ei ollut haihattelija, vaan viisas ja käytännöllinen nainen, joka ehti kuitenkin kokea myös paljon rakkautta jos tragedioitakin vuonna 1902 päättyneen elämänsä aikana. Valitettavasti tulipalo tuhosi kirjeenvaihdon, joka olisi tuonut Auroran itsensä ajatuksia enemmän jälkipolville, nyt ne jäävät vähäisiksi ja toisten kertoman varaan.

Jos Suomen historia kiinnostaa ja sitä haluaa lukea tietokirjoja viihteellisemmässä muodossa, on Oranen oiva valinta. Ammattikirjoittajan sujuvana tekstinä se tuo paljon tietoa helposti sulavassa muodossa. Minut se sai syvän kunnioituksen valtaan Auroraa kohtaan ja sysäsi tutkimaan hänen aikaansa enemmänkin. Hieman innostuin, kuten kuvasta näkyy.

Raija Oranen: Aurora. Teos 2014.

Kenelle: Historiahulluille, Helsingin historian ystäville, vaikuttavia naisia kunnioittaville.

Muualla: Kirsin Book Club kiittää historiatietoutta, mutta monet kaipasivat enemmän ihmisnäkökulmaa. Norkku kiinnostui Aurorasta Auroran sairaalassa. Historiantutkija löysi kirjasta monta ärtymisen aihetta ja nostaa esiin HS:n Antti Majanderin kommentin plagiointikeskusteluun. Jane sanoo Auroran olevan kirjassa enemmänkin taustana historiallisille tapahtumille. Kirjavuorenpeikolle kirjassa oli tietoa liikaakin. Kirjabrunssi yllättyi myönteisesti. Kirjakaapin avaimen Jonna kertoo kirjasta, josta en ollut kuullutkaan - näitä hengellisesti sävyttyneitä teoksia Aurorasta on ilmeisesti tehty enemmänkin.

Muita kirjoja aiheesta:

Aapeli Saarisalo: Aurora Karamzin ja hänen elämänsä. WSOY 1972. 

Saarisalon kirja on ovelasti nimetty; oikeasti se kertoo vapaakirkon synnystä ja ajatuksista. Aurora kävi keskusteluja liikkeen perustajan, lordi Radstockin, kanssa, sekä tämän vieraillessa Pietarissa että myöhemmin Pariisissa. Auroran elämäkerta, asema ja hengelliset pyrkimykset kuvataan lyhyesti, mutta kirja keskittyy enemmän kaikkeen muuhun. Ostin sen joskus nimen perusteella kirjamessujen divariosastolta, mutta aion laittaa takaisin kiertoon.

"Pariisin vallankumous sai Auroran kiinnostumaan yhteiskunnallisista uudistuksista ja miehensä André Karamzinin kanssa hän innokkaasti seurasi työväen nousua. Vaikka Aurora kuului rikkaaseen säätyyn, hänen sydämensä oli köyhien ja alhaisten puolella. André ja Aurora keskustelivat usein Leo Tolstoin kanssa siitä, miten Jumalan valtakunta voisi tulla toteutetuksi tässä maailmassa."

Raili Mikkanen: Aurora, keisarinnan hovineito. Otava 1998.

Mikkasen tyylilaji on romanttinen viihde. Hän kertoo Auroran tarinan seurapiireihin astumisesta lapsen saamiseen, ja keskiössä ovat rakkaussuhteet, hienot asut ja juhlat, joita tuohon ajanjaksoon mahtui. Henkilöistä tärkeimmät ovat Aurora sisaruksineen. Kirjan voi lukea viihteenä oikeita faktoja tuntematta, ja se lienee ollut tarkoituskin. Minua kirja ei kuitenkaan kovin paljon viihdyttänyt, aihetta arvostan, ja taustoja tuntemattomalle lukijalle se antaa ajankuvatietoa. Ei huono valinta viihdekirjallisuuden ystäville.

Ingrid Qvarnström: Tarunhohteinen elämä. Aurora Karamzin ja hänen aikakautensa. Suomennos Aili Somersalo. Otava 1948.

Jos edellinen oli kevyttä päätä, nyt on kovaa kamaa. Qvarnström on ilmeisesti ainoa yksittäinen kirjailija, joka on perehtynyt Auroran aikaan ja elämään tutkijan otteella. Tämän kirjan tietoihin perustuvat kaikki edellä mainitut teokset. Seikkaperäinen kuvaus on laaja ja tarkka, eikä kirjoittaja kaihda omia kommenttejaan ja tulkintojaan. Eikä niitä voi kuin kunnioittaa; niin ison tutkimustyön hän on tehnyt ja niin vahvasti eläytynyt aiheeseensa. Kirjassa on myös mustavalkoisia kuvia ja paljon tietoa, jota ei muista kirjoista löydy. Se kertoo kuitenkin vain hyvin lyhyesti Auroran vanhuuden ajan hengellisyydestä ja hyväntekeväisyystyöstä, minkä vuoksi Saarisalo kertoo tarttuneensa näihin omassa kirjassaan (ks. edellä). Jos Aurorasta todella haluaa tietoja, tämä kirja on ehdottomasti luettava.

Espoon kaupunginmuseo, Otava: Aurora Karamzin, aristokratian elämää. Otava 2006. 

Auroran isäpuoli Carl Walleen osti Espoosta Träskändan kartanon suuren uusperheensä kodiksi. Sittemmin palanut kartano oli Auroralle koti ja tärkeä paikka, jonka hän lunasti itselleen myöhemmin. Onneksi Espoo muistaa entistä asukastaan kirjalla, joka kuvaa upeasti aatelisten aikaa, Träskändaa ja Auroran elämää usean asiantuntijakirjoittajan voimin. Taitto on asiallisen komea, suurikokoisena ja paljon kuvia sisältävänä kirja on selailtava tietoteos, jonka sisältö on historiasta kiinnostuneille loputtoman kiinnostava. Myös viiteluettelo on laaja. Saatavissa Espoon kaupunginmuseosta.

Naisten Helsinki. Kulttuurihistoriallinen opas. Toimi. Anna Biström, Rita Paqvalen, Hedvig Rask. Schildts 2010.

Neljäntoista naisen työryhmä on koonnut kirjan Helsingistä ja kaupunkitilassa toimivista naisista; siitä, miten naiset ovat vaikuttaneet ja ottaneet tilan haltuunsa. Maria Lival-Juusela on kirjoittanut luvun Perinteiden ja emansipaation välillä, joka kertaa Auroran elämää kaupungissa. Hakasalmen huvila, joka on nykyisin kaupunginmuseon omistuksessa, menetti merinäköalansa rautatietä varten rakennettujen maavallien viedessä tilan sen edustalta. Auroraa enemmän mainintoja kirjasta löytyy vain Helene Westermarckista, Tarja Halosesta, Maria Jotunista ja kuningatar Kristiinasta. En ole lukenut kirjaa muilta osin, mutta täytyyhän se tehdä. Olen kyllä tiennyt kirjan olemassaolon, mutta vierastan ajatusta "naisten" kaupungista. Kahtiajako miesten ja naisten välillä tässä tuntuu vieraalta; kaupunki on kaikkien. Vaikka naistenviikolla tätä kirjoitankin.

Loppukevennys: Auroran kauneutta ylistetään kaikkialla. Mustavalkoisten, maalausten pohjalta tehtyjen kuvien perusteella ja ajan kauneusihanteita tuntematta asiaan on vaikea ottaa kantaa. Mutta näyttelijä Catherine Oxenberg (muun muassa tv-sarja Dynastian tähtiä) on Auroran suora jälkeläinen Jugoslavian kuningashuoneen kautta, ja hänen on sanottu muistuttavan esiäitiään. Ehkä Aurora näytti siis tältä? Varmaa on, että jos tuolloin media olisi ollut nykyisenlainen, Aurora olisi ollut kansikuvien kuningatar, lööppien valtiatar ja somen kiihkein puheenaihe.