Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Kirjassa pääsemme nauttimaan romaanin mitalta Eeva Turusen kielestä, joka on omanlaistaan. Vuonna 2018 julkaistu Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on herkullisten kertomusten kokoelma. Nyt keskitymme päähenkilön ja hänen ukkinsa tarinaan.

Molemmat ovat arkkitehtejä, toinen nuori, toinen iäkäs, mutta keskinäinen side on vahva. Se jatkuu ukin kuoltuakin, kun nuoremman minä-henkilön on tyhjennettävä ukin talo ja setvittävä jäämistöä. Samalla hän käy läpi omaa elämäänsä, kuten työtään ja ihmisiään, miettii vaihtoehtojaan etenkin ensin mainitun suhteen. Ja muun muassa sen, millaisen uurnan hän ukille, ansioituneelle ja ammattiylpeälle lukuisten rakennusten, tilojen ja esineiden suunnittelijalle, tilaisi. 

Kirja koostuu näytelmällisestä dialogista henkilön ja puolison, henkilön ja ukin välillä, sähköposteista henkilön ja puusepän välillä, keskusteluista henkilön, työ- ja harrastusihmisten ja virkahenkilöiden välillä ynnä muodoltaan sirpaleisista mutta loogisen jatkumon osaksi asettuvista muistiinpanoista ja asiakirjoista.

Lukeminen on helppoa, eikä tarina ole tiiliskiveä hipovasta sivumäärästä huolimatta raskas. Tiiliskivi olisi muuten sopinut hyvin muodoksi, kun rakentamisesta ja arkkitehtisuunnittelusta puhutaan! 

Parasta kirjassa on Turusen kielenkäyttö, jota kirjan vaihteleva ja väljä taitto oivallisesti korostaa:

minä, minä olen siis kierrätyshenkinen

sanoin itselleni Miksi heittää hyvää tavaraa menemään?

sanoin naisystävälleni Miksi heittää menemään hyvää tavaraa?

hän pani vastaan, kuten tavallista, mutta heltyi

hän on heltyjä

hän katsoo minua usein armollisesti

minä en sitä siedä, enkä siedä sitä, etten siedä, eikä ole helppo sietää mitään

täällä olemme, esineet ja minä, vain esineet ja minä

Lähes runollisesta kerronnasta vaihdellaan asiallisiin asiakirjoihin, lakonisiin keskusteluihin, intomielisiin suunnitelmiin, joita aloin kadehtia mutta myös hyödyntää: henkilöllä ideointikyvystä uskon roiskuvan lukijallekin oppia ajattelun avaruudesta.

"suunnitelmani on tämä: kypsyn siinä mielessä, että ymmärrän ihmisten vain virtaavan toistensa elämien läpi, toisin sanoen kukaan ei ole tullut jäädäkseen

suunnitelmani on tämä: äskeinen mielessäni menen juhliin, mutten kiinnity väkisin keneenkään, minkä seurauksena ihmiset kiinnostuvat minusta ja saan muutaman puoliluonteettoman hännystelijän

juhlatuomissuunnitelmani on seuraavanlainen: en vie verkkomelonia eli sorru tyypilliseen raikkausvirheeseen"

Ukin kommentit ovat terävää ajattelua, huomavaisuutta ja ns. vanhan koulukunnan ammattitaitoa ilmentäviä. Erittäin sivistynyt henkilö tosiaan, epäilemättä myös miellyttävä, vaikkei kirjan nimi taida ukkiin viitata, ainakaan pelkästään. Saattaa olla myös minä-henkilön haave.

Hän muuten hulvattomasti hahmottelee tulevaisuuttaan aina vanhuuteen saakka: hänestä tulee ensin U-täti, kummilapsen lempitäti, cool kirjailija, maailmanmenestykseen musiikillaan nouseva (jolloin hän käyttää nimenä pelkkää U-kirjainta, kansainvälisyysmielessä joskus aksentilla höystettynä), joka hoitokoti-iässä järjestää asuintovereilleen konsertteja punk-bändinsä kanssa. Tämä selvä, ja olipa hauska tavata alussa mainittu neiti ja kuulla hänen jatkostaan! Musiikkijulkaisuja parodioidaan:

"Teos ehdottaa uutta maailmanjärjestystä yllättävästä tulokulmasta. U:n musiikki pelaa omilla lainalaisuuksillaan. ... Jalat irtoavat tahmeasta lattiasta viimeistään, kun leimuava kitaravalli saa seurakseen psykedeelisen syntikkajumituksen, jonka popkoukut tarttuvat kuin läheisriippuvainen toiseen."

On liikuttavaa lukea ukin ja minä-henkilön suhteesta, joka käy heidän keskusteluissaan ilmi. Raksa-alalla työskennelleenä - tosin viestinnässä, en "oikeissa" hommissa - olen kotonani lukiessani rakentamisen etenemisestä, työmaakokouksista, suunnitelmien muutoksista, tilaajan vaatimuksista.

"Toinen: 

hei pitäskö vaan korjata toi outo aukko silikonilla?

jos sitä vain laittaa tosi paljon

Minä: 

hyvä idea

musta tuntuu, että ammattilaiset ei tee tätä ihan näin"

Henkilöä revitään moneen suuntaan: kun hän uppoaa työhön ja ukin asioiden (ja tuolien) järjestelyyn, puoliso jää sivuun eikä ole tyytyväinen. Henkilö myös soittaa bändissä, mikä sekin vie aikansa ja huomionsa. Taloyhtiön saunaremontti huipentaa tilanteen. Vakavia tapahtuu, vaikka kerronta saa lukijan nauramaan, välillä lukemaan nasevia rivejä uudestaan ihan vain kielestä nauttimisen ilosta.

Lörpöttelen, tajuan - teos tuo mieleen niin monenlaista. Pitäisikö yrittää jotain iskevää yhteenvetoa?

"Kirja on loistelias ajatuksen ja kielen ilotulitus, josta lukija saa nauttia täydesti ja iloiten niin nasevuudesta, monipuolisesta kerronnasta kuin huumorista ja lämmöstä, jota kirjailija ihailtavan omintakeiseen tyyliinsä esittää." Onko tarpeeksi musiikkiarvion tyyliä? Unohdin mainita esineet, ne ovat tärkeitä, ja tyylikysymykset. Onko leikkuulaudassa hyvä olla viistetyt reunat, entä tarvitaanko niin sanottua veriuraa? Millainen ukin uurnasta lopulta tulee?

Toivon, että U-täti/minä-henkilö (kirjailija?) saa vavisten signeerata kirjojaan vielä hoitokodissa, jossa hän työntelee tyylikästä kirjakärryä odotellessaan bändiään ja kummilastaan lapsineen spektaakkelimaisille vierailulle, joissa hän välittää karismansa, valtavan osaamisensa ja elämänkokemuksensa säkeneitä vierailleen. Kuten hän suunnittelee. Jos tuntuu ylenpalttiselta, typistän: kirja on hauska, taitava ja viisas, ja olen hyvin iloinen, että se on valittu Finlandia-palkintoehdokkaaksi. 

Kenelle: Suomen kielen rakastajille, lakonisen huumorin ystäville, arkkitehdin ja puusepän työstä kiinnostuneille, isovanhempiaan rakastaville, mielikuvitteleville tai siihen pystymistä toivoville.

Muualla: Se [kirjailija Turusen ääni] on uniikki ja sillä tapaa tunnistettava, että sen tunnistaisi, vaikka se tulisi ilman heijastinta pimeällä kadulla vastaan, sanoo Reader why did I marry him.

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Siltala 2022. Päällys Jussi Karjalainen.