Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset

Tutkimusretki on aina kiehtova aihe! Ranskalainen professori Moltique palkkaa apulaisekseen venäläisen Iax Agolaskyn matkalle Luoteis-Venäjälle, lähelle Suomen rajaa, tutkimaan outoa kansaa, jonka huhutaan elävän alueella.

Eletään vuotta 1819, ja varusteet ovat sen mukaiset: riisiä, ryynejä, viiniä, konjakkia, absinttia, sikareita... Retkikunta tietää, että edessä on pitkä rupeama, "ehkä jopa vuosia." 

Pitkän matkan jälkeen rakennetaan leiri. Ja oikeaan paikkaan, käy ilmi, sillä tutkijat alkavat nähdä outoja asukkeja erään luolan lähellä. Niitä arvellaan ensin eläimiksi, sitten jonkinlaisiksi eläimen ja ihmisen muunnoksiksi. Kyse on lapsista, se on selvää. Moltique nimeää heidät Varjojen lapsiksi, mutta se ei estä häntä tappamasta yhtä olentoa ja ottamalla tästä näytteitä purkkeihinsa. Eikä retkikunnan asukkaita himoamasta tuoretta liharuokaa. Agolaskya asia mietityttää ankarasti.

"Moltique osoitti minua kaluamallaan jäniksenluulla ja kysyi, onko minusta sopivaa syödä jänistä ja söisinkö mieluummin hänet. Kysyin professorilta, miksi sitten kutsumme luolan lapsia lapsiksi, emmekä poikasiksi tai pennuiksi, kuten olisi luontevampaa, jos he - ne? - kerran ovat eläimiä."

Kielitieteilijän näkökanta ei miellytä professoria, jonka tavoitteista ja ajatuksista on vaikea saada selkoa. Agolasky on nöyrä palvelija ja ylitsevuotavan kiitollinen retkueen huoltajille, vaikka inhoaa näitä näiden raakuuden takia. Oikeastaan hän pitää kaikkia jonkinasteisina rikollisina. Mutta apulainen tekee hänelle määrätyt työt ja yrittää imeä oppia professorilta, ymmärtääkseen, mistä on kyse.

Mutta seikkailussa asiat eivät koskaan mene kuten on suunniteltu, eivät tässäkään. Iaxin elämän tulevat vuodet muuttavat täysin, samoin professorin - ja koko retkikunnan.

Mistä tiedämme tämän kaiken? Tutkimusmatkasta ei juuri uutisoitu - syistä, joita päiväkirjan perusteella voi arvella - mutta Agolaskyn päiväkirjasta löytyi myöhemmin säästyneitä sivuja, joihin tarina pohjautuu. Valokuvaaja Pekka Nikrus toteutti modernilla tekniikalla näyttelyn, jossa realisoituivat Agolaskyn visiot lasten kuvista, joita mies tuotti ranskalaisen valokuvaajan Tournachonin kanssa retkensä jälkeen, 1800-luvun puolivälin tekniikalla. Kirjailija sai tutustua näyttelyyn, joka vei hänet Luoteis-Venäjälle ja sisään tarinaan. Se ansaitsi tulla kirjatuksi ja dokumentoiduksi.

Ällistyttävä, pelottava, maaginen ja surullinen tarina niistä, jotka ovat erilaisia ja niistä, jotka pelkäävät erilaisuutta. Huima sukellus johonkin ihan muuhun, ja silti melkein meihin itseemme. Tai oikeastaan juuri meihin itseemme. Juuri nyt ja tänään: ihmistä ei jokunen sata vuotta muuta.

Lumouduin. Enkä enää ihmettele sitä, että kirja sai vuoden 2016 Savonia-palkinnon. Ehdolla oli monta tunnetumpaa ja arvostettua kirjailijaa, mutta raati teki kunnioitettavan rohkean ratkaisun. Se halusi tällä kertaa nostaa esiin jotain sellaista, joka ansioistaan huolimatta muuten jäisi varjoon. Ratkaisu toimii: en olisi edes tiennyt kirjasta ilman palkintoa!

Virve Sammalkorpi on aiemmista romaaneistaan minulle tuttu. Olen lukenut kaikki, pidän etenkin tuotannon alun kirjoista. Harmittavasti ne ovat ilmestyneet esiblogiaanisella ajalla, joten muistiinpanoja ei ole. Paflagonian perilliset on uusi aluevaltaus kirjailijalle, ja olen iloinen, että hän räväytti näyttävästi. Yksityiskohdista voisi löytää jotain nillitettävää - ehkä tarkkuutta joihinkin kohtiin - mutta toisaalta, jotain saa jäädä lukijankin vastuulle, eivätkä ne unimaisen kokonaisuuden vaikutusta muuttaisi. Kuvaliitteet raapivat kylmät väreet lukijan selkään.

Kenelle: Historian, kansatieteen ja fantasian ystäville, tutkimusmatkojen ahmijoille, ihmisyyttä miettiville, tarinasta lumoutuville.

Muualla: Hieno, omaperäinen pieni kirja, sanoo Marika Oksan hyllyltä. Teema on hyvin ajankohtainen, sanoo Amma. Ihmeellinen kirja, sanoo Tuijata. Kiehtova, vahvatunnelmainen, hieman synkkä mutta kiehtova, kuvailee Ulla. Surumielinen ja välillä ahdistava ja siksi vaikuttava, miettii Taikakirjainten Raija. Kiehtova, unenomainen kuvaus ihmisyydestä ja sen varjopuolista, sanoo Kirjakaapin kummitus. Melankolinen, vangitseva kuvaus mielikuvitusta ruokkivista ihmishybrideistä, muotoilee Niina Yöpöydän kirjat -blogissa. Ikivanhaa ymmärrystä jostain pysyvästä ja ohittamattomasta, tuumii Suketus.

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset. Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut. Karisto 2016. Kuvitus ja taiton suunnittelu: Pekka Nikrus. Kirja perustuu Nikruksen valokuvasarjaan Varjojen lapset. 

Helmet-haaste 2017 kohta 9: toisen taideteoksen inspiroima kirja. Sopii myös kohtaan 31, fantasiakirja, sekä kohtaan 47, jossa kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.