Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

En usko, että varsinainen dekkarifani minusta kehkeytyy, vaikka luin jo toisen lyhyen ajan sisällä. Neuhaus on kehuttu ja kustantamon mukaan Saksan suosituin dekkaristi, joten miksi ei. Viihdyin kyllä tämän parissa mainiosti.

Tobias pääsee vankilasta, jossa hän on istunut kymmenen vuotta kahden nuoren tytön murhasta. Kotikylä ei ota häntä lämpimästi vastaan, olivathan tytöt paikallisia. Tuleeko mieleen jokin muu kirja? Kyllä, Sadie Jonesin Kotiinpaluu. Tobiaksen tausta on kuitenkin toinen kuin Lewisin, ja myös tapahtumat ja tunnelma onneksi erkanevat toiseen suuntaan kuin Jonesilla, vaikka ahdasmielinen kyläyhteisö on osallisena tässäkin.

Tobias ei muista murhista mitään. Hänet on tuomittu aihetodistein, sillä ruumiita ei koskaan nähty. Mutta kun toisen tytön luut yllättäen löytyvät, käynnistyy tapahtumaketju, joka mullistaa monta varmana pidettyä asiaa niin Tobiaksen kuin kylän elämässä.

Neuhaus osaa punoa tarinaan inhimillisyyttä, jännittävyyttä ja yllätyksiä sopivin väliajoin, niin että lukija pysyy hereillä. Saamme tutustua poliisikunnan jäseniin yksilöinä; niin rikosylikomisarion avio-ongelmiin kuin hänen alaistensa henkilökohtaisiin haasteisiin, rakennuslupien hakemisesta rahavaikeuksiin. Se tuo mukavan arkista ihmisläheisyyttä ja laajentaa juonta viihdyttävästi. Toisten ongelmista on kiinnostavaa kuulla, kun niitä ei tarvitse olla itse ratkomassa ja todistamassa.

Myös joihinkin kyläläisiin tutustumme tarkemmin, kuten autistiseen Thiesiin. Väkeä riittää, mutta silti sen verran kohtuullisesti, että on helppo pysyä kärryillä. Juoni on polveileva, mutta ei turhan monimutkainen. Pidin myös siitä, ettei kirja ole verinen. Väkivalta on seuraus, ei syy.

Tuo laajentaminen toimii vähän liikaakin: Neuhaus suorastaan lörpöttelee, mutta tarkoitus onkin viihdyttää ja kuluttaa aikaa, ei nautiskella suuresta kirjallisuudesta. Ja niitä sanoja riittää, yli viisi ja puolisataa sivua, jotka kuluivat pääosin hyvin pienellä tuskastumisella, vauhdikkaasti ja mukavasti uppoutuneena, sen verran taitavasti kirjailija kiepauttaa tilanteet aina uuteen kulmaan, jota lukija ei olisi osannut arvata.

Eniten lukemistani häiritsi suomennoksen tapa käyttää hän-sanan tilalla sanaa se. Saksalaisen muodollisuuden muistaen - eikös siellä teititellä yleisesti edelleen? - tämä hämmästytti. Lienee tavoiteltu puhekielisyyttä, jota oletan alkuperäisen tekstin käyttävän, mutta keino on radikaali suomalaiseen kirjakieleen tottuneelle. Muutenkin suomen kieli on mielestäni hitusen huolimatonta, ne kuuluisat possessiivisuffiksit ja niin edelleen. Mutta kun ei tunne alkuperäistä tekstiä, on mahdoton kommentoida, kuinka tunnollisesti suomennos sitä seuraa.

Kenelle: Runsassanaisen jännitysviihteen ystäville, selkeää rikosjuonta seuraaville, ajantappajille.

Muualla: Hemuli piti kirjaa hurjan hyvänä, jännittävänä ja yllätyksellisenä, mutta huomauttaa aiheellisesti myös toisesta tyyliseikasta: miespoliiseista puhutaan koko ajan sukunimillä, kun naispoliisi on "vain" Pia.  Kirsin Book Club ehtiväiseen tapaansa on peräti tavannut Neuhausin. (Ahaa, kyseessä on jo sarjan neljäs suomennos, minulle tämä oli ensimmäinen). Mukava ja nopealukuinen, toteaa Oksan hyllyltä MarikaOksa. Kirjakaapin kummitus koukuttui, vaikka toivoi vähemmän henkilöitä ja juonen polveilua. Viihdyttävä ja älykäs rikosromaani, sanoo Ulla, jolta löytyy lisää linkkejä.

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava. WSOY 2016. Suomennos Veera Kaski.

Helmet-haaste 2017 kohta 35: kirjan nimessä on erisnimi.