Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Japanilaisen Ogawan kirjailijan ura on ollut pitkä, mutta syksyllä saimme ensimmäisen suomennoksen (ainakaan en löytänyt haulla muita?), hänen suosituimmasta kirjastaan. Se on kaunis, haikea kertomus taloudenhoitajasta ja hänen asiakkaastaan, muistisairaasta matematiikan professorista. Miehen muisti riittää vain 80 minuutiksi, ja sen jälkeen on kaikki jälleen uutta.

Miten pelottavaa ja hämmentävää on oleminen tuossa tilanteessa, voi vain kuvitella. Oma mummoni dementoitui ennen loppuaan, ja anoppi on siirtymässä kurjan nopeasti samaan tilaan. Mutta professori ei ole edes vanhus, vaan hänen muistamattomuutensa on alle viisikymppisenä tapahtuneen auto-onnettomuuden seurausta.

Kirjailija käsittelee asiaa japanilaisen hienotunteisesti - häveliäästi, sanoo suomalainen. Kunnioitus on käsinkosketeltavaa taloudenhoitajan suhtautumisessa asiakkaaseensa, johon hänen työnantajansa on hänet lähettänyt. Taloudenhoitaja on herkkä aistimaan tunnelmia, suorastaan nöyrä. Kun professori saa tietää, että naisella on kymmenvuotias poika, hän vaatii tätä tuomaan pojan mukanaan, ettei pojan tarvitse olla yksin. Ja vaatii heitä syömään kanssaan.

"- Ei tule kuuloonkaan, että aikuinen mies syödä maiskuttaa nälkäisen lapsen katsellessa. Jos Juuri joutuu odottamaan kotiin saakka, hän saa päivällistä vasta kello kahdeksan aikoihin. Sellainen ei käy! Se olisi sekä hyötysuhteeltaan heikkoa että moraalisesti väärin. Kahdeksalta lasten kuuluu olla jo vuoteessa. Eikä aikuisilla ole mitään oikeuttaa riistää lapsilta nukkumisaikaa. Koko ihmiskunnan syntymästä alkaen on ollut niin, että lapset kasvavat nukkuessaan! Tällainen vastalause tosin tuntui tieteellisesti heikosti perustellulta, etenkin kun sen esitti entinen matemaatikko. Joka tapauksessa päätin pyytää johtajalta, että minun ja poikani ruokalasku vähennettäisiin palkastani."

Pojan ja professorin suhde on mutkaton, kuten lasten kanssa tapaa olla. Mielellään lukija ajattelee, että lapsista huolehtiminen on jokin ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, jota ei edes dementia heilauta. Olisipa niin. Saati niin, että tarjottu ruoka maksetaan vapaaehtoisesti, kuten taloudenhoitaja tekee, vaikkei sitä kukaan odota tai muista!

Professori kiinnittää jatkuvasti muistilappuja vaatteisiinsa muistaakseen edes perusasiat. Nuo laput ovat hänelle elintärkeitä. Taloudenhoitaja ymmärtää sen, pitää laput kunnossa miehen omituisesta lappuisasta ulkoasusta huolimatta ja hyväksyy työantajansa sellaisena kuin tämä on. Ja vielä enemmän: huomaa tämän viisauden ja ottaa siitä oppia. Kun professori opettaa poikaa, äiti on kiitollinen.

Kolmikon välit ovat muodolliset, mutta keskinäinen luottamus vahva. Sairauden kaltaisille luonnonvoimille he eivät voi mitään, ja kaikki tietävät sen. Kirja tarjoaa pienieleisesti viisautta, joka hiljaisuudessaan erottuu huutomerkkinä nykyisessä mediahälyssä, jossa jokaisen on tuotava itseään esille, ajettava vain omaa etuaan ja mollattava muita pärjätäkseen. Ogawa kertoo täysin päinvastaista tarinaa. Ehkä olemme juuri nyt sellaisen tarpeessa. Ehkä siinä on kirjailijan suosion salaisuus?

Pidin kirjasta ja sen sanomasta. Vaikka ärsyynnyin tuosta loputtomasta kiltteydestä ja nöyryydestä (luulen, ettei se Japanissakaan mene ihan näin). Mutta kun näkee niin paljon sanoja ja kuulee puhetta toiseen suuntaan, ote tuntuu virkistävältä. Miksemme välillä voisi liioitella näinkin päin? Vähän vieras, mutta levollinen, viehättävä ja haikea tarina.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Tammi 2016. Suomennos Antti Valkama.

Kenelle: Mediadraamaa karttavalle. Matematiikkaa rakastavalle. Vihapuheen vastustajalle. Hiljaisen viisauden ystävälle.

Muualla: Ullaa japanilaisten kirjojen tiivis ilmaisu, näennäinen minimalistisuus ja hiljainen maailma mykistävät. Sympaattiseksi kirjaa kuvailee Lumiomena. Liikuttava, rauhallinen ja eleetön, sanoo Kirja vieköön -riitta k. ja kaipasi enemmän tapahtumia. Maija Kirjojen keskellä piti valtavasti. Lämmin, kaunis ja sieluun osuva, sanoo Krista Lukutoukan kulttuuriblogissa, vaikkei matematiikasta innostunutkaan. Myöskään mari a ei numeroista innostu. En minäkään, mutta kirjan voi lukea muustakin näkökulmasta. Mummo matkalla sanoo, ettei matematiikka latista lukunautintoa. Pienen kirjaston Katri suosittelee kepeää, lämmintä ja sydämellistä luettavaa kaipaaville. Vähän turruttava, mutta lohdullinen, sanoo Lukuisan Laura. Pitää yllättävän tiukasti pihdeissään keveydestä huolimatta, sanoo Opus Eka.  Kauniisti kirjoitettu, sanoo Tuulevi.

Samalla korkkaan Helmet-haasteen 2017 ja täppään kohdan 40: kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä. Sopisi myös kohtaan 37: kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta. Ja sen myötä kohtaan 48: kirja aiheesta, joka täyttää kahden haastekohdan kriteerit. Tai kohtaan 23: käännöskirja, tai 20: kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö. Tai sankaritarinaan, kirjablogeissa kehuttuun kirjaan tai matematiikkaa osaamattomille kohtaan kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia.

P.S. Uuden vuoden arvontaan voi osallistua vielä tänään ja huomenna!