Blake Croach: Wayward Pines ja Pimeää ainetta

Wayward Pines -sarjaa aloin seurata telkkarista, mutten jaksanut tuijotella (kuten aina käy), vaan siirryin kirjoihin: dystooppinen tarina on jännä kuin mikä! Eletään merkillisessä, eristäytyneessä pikkukaupungissa, josta ei ole poispääsyä, huomaavat sinne joutuneet. Eivätkä kummallisuudet siihen lopu.

Salaisuudet alkavat selvitä, kun Ethan Bourke valitaan sheriffiksi. Tyypillistä scifissä, että suurimman vaikutuksen tekevät "keksityt" asiat, jotka voisi kuitenkin jollain lailla kuvitella tosiksi, jossain ajassa. Kirjassa niitä heitellään roppakaupalla. Lukija joutuu miettimään muun muassa sitä, millaisissa tilanteissa yhteiskunnan sääntöjen on oltavat tiukat ja kuka ne saa määritellä - kuka johtaa ja millaisia johtajia haluamme. Eikä vähiten mietitä ihmiskunnan tulevaisuutta.

Suoraviivaista jännitystä, matkailua ajassa, pelottavissa maisemissa ja mielikuvituksessa ja loppu, joka onnistuu yllättämään.

Muualla: Dystopian päätösosa sai sarjaan koukuttuneen Annikan ihon kananlihalle.

Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki. Suomennos Ilkka Rekiaro. Tammi 2016.

Innoittuneena varasin Crouchin uusimman kirjastosta. Lisää karmivaa jännää! Mutta ei. Valitettavasti Pimeää ainetta ei pääse lähellekään Wayward Pinesia sen enempää jännittävyydessä kuin mielikuvituksellisuudessakaan. Dystopiasta on kyse nytkin, mutta tarina perustuu oikeastaan vain yhteen henkilöön ja yhteen ajatukseen, multiversumeihin - siihen, kuinka monta mahdollista maailmaa voisi olla olemassa ja kuinka päähenkilö Jason näihin eri maailmoihin elämässään sotkeutuu.

Perusidea kuulostaa kiinnostavalta, mutta pohdinta siitä, voiko rinnakkaismaailmoja voi olla rajattomasti ja miten ihminen itse voi valinnoillaan vaikuttaa, ei riitä koko kirjan mitalle. Tarina ei vedä eikä nostata kierroksia, vaan lässähtää lopulta tavanomaiseksi taisteluksi; loppuratkaisu on sentään kohtalainen ja inhimillinen paikkaus, vaikkei sekään yllätä. Sepustus on suorastaan tylsä, olen pahoillani. Minua se ei vakuuttanut, mutta kirjailijan faneja kyllä, kun somea selailee. Varmasti kirjaa lukee sujuvasti myös moni muu perus-scifistä kiinnostunut.

Muualla: Simon mielestä hyvää scifiä ja hyvä tarina, joka toimi hänelle lukujumin poistajana. Hauskasti juuri tänään on Hesarissa juttu, jossa esitellään Heikki Ojan Universumi-kirja, jossa hän kertoo maailmankaikkeudesta ja tähtitieteestä. "Avoimista arvoituksista Oja mainitsee esimerkiksi mahdolliset rinnakkaiset universumit." Ehkä Croach on sittenkin oikealla asialla?

Blake Croach: Pimeää ainetta. Tammi 2017. Suomennos Ilkka Rekiaro. Rekiaron suomennoksille kiitos: niitä ei edes huomaa, eli toimivat erinomaisesti.