Ääristä ääriin mennään Kallandin esikoiskirjassa: huippulahjakkuuksista mitäänsanomattomuuteen, välien
rikkoutumisesta yllättävään yhteyteen, läheisyydestä katoamiseen, helvettiin tuomittuihin ja taivaaseen pelastettuihin.
Markus on helsinkiläisen jehovalaisperheen poika, ja hänen pikkusiskonsa Ellen huippulahjakas viulisti. Molemmat tekevät määrätietoista uraa: Markus kohoaa uskonlahkon organisaatiossa organisaation huipulle New Yorkissa, Ellen hätkäyttää taidoillaan kansainvälisiä musiikkipiirejä ja The Guardian -lehden musiikkikriitikkoa. Markuksella on myös kaksoissisar Carola, jonka kanssa hän on luonnollisesti läheinen. Perheen kuopus Sofia jää nuorimpana sisaruksilleen kaukaisimmaksi, keskittyy aikuisena perheen rakentamiseen, mikä eroaa muista. Markus kertoo:
"Elin rakastavassa yhteisössä, vanhempieni ja kolmen siskoni kanssa. Tiesin olevani turvassa, tiesin että meillä on totuus, tiesin kuuluvani suureen joukkoon, valittuun kansaan, ettemme olleet osa tätä maailmaa. Minulla oli käynyt tuuri, kun olin syntynyt totuuden tuntevaan perheeseen."
Perheen tarina kertoo uskonyhteisön jäsenenä olemisesta: lukijaa hätkähdyttävät monet tarkat säännöt ja periaatteet, koko oudolta tuntuva maailmankatsomus. Lapset kasvavat siihen luonnostaan, ihmettelemättä, hyväksyvät jopa sen, että sääntöjä rikkova erotetaan yhteisöstä ja perheestä. En käy enempää luettelemaan lahkon yksittäisiä piirteitä: ne voi jokainen lukea kirjasta osana perheen arkea. Kallandkaan ei selitä, hän keskittyy Markuksen kertomukseen.
Isä on rakennusmestari, ammattilainen alallaan. Markus oppii häneltä paljon rakennustyömaan organisoinnista, ja opeille on käyttöä, kun poika aikuisena vastaa järjestön kiinteistöistä. Läheisiä isä ja poika eivät olleet: kädentaitoja ja perinteistä miehen mallia arvostava isä ei pysty lähentymään tarinoiden kirjoittelua harrastavaa poikaansa. Vanhemmista isä on auktoriteetti, äiti haipuu harmaaseen taustaan omine ongelmineen. Molemmat jäävät kaukaisiksi, nimettömiksi. Ehkä tämä selittää myös Markuksen naissuhteita, joissa hän hapuilee pahasti. Hänen elämänsä naisten - Alison, Debra ja tietysti sisko Ellen - mukaan nimetyissä luvuissa ei näy äitiä. Ehkä kaikki olisi toisin, jos näkyisi? Markuksen lukuisat naissuhteet saavat säälittäviä piirteitä.
Debra väittää Markusta huonoksi valehtelijaksi. Mies on itse eri mieltä, ja niin on lukijakin.
"Debra oli kyllä väärässä. Olin itse asiassa varsin taitava välttämään totuutta, silloin kun totuudesta oli haittaa."
Suomalaisena Markus on kuitenkin rehellisempi kuin amerikkalaiset kollegansa, eikä poliittinen luoviminen häneltä suju. Kulttuurierot käyvät kirjassa selviksi. Jopa työpaikan menetys järjestön johtoportaassa uhkaa. Jehovien johto koostuu säännön mukaan miehistä, naiset hoitavat perheen. Carola-sisko toteaa:
"En minä sinusta huolissani ole, olet mies. Ajattelen naisia ja lapsia, he joutuvat aina välikäteen, kun miehet mittaavat voimiaan. Sodassa, politiikassa, uskonnossa."
Ehkä Markus lopulta löytää naispuolisen läheisen, muun kuin sisarensa. Kirja antaa toivoa viimeistään silloin, kun mies saa kirjeen vieraalta naiselta, joka väittää olevansa hänen tyttärensä. Mutta kuinka käy?
Kiinnostava ja viisas tarina maailmasta, joka on monelle vieras mutta joillekuille totta - kirjailija on kasvanut Jehovan todistajien perheessä - ja samalla komeaa proosaa. Kallandin kieli on yhtä tuoretta kuin hänen aiheensakin; se soljuu runsaana ja virkistävänä, mutta takertuu lukijaan tiukkoina läikkinä, sieppaa kiinnostuksen kuin kameran kohdistus yllättävään yksityiskohtaan. Hieno, yllättävä ja tasapainoinen tarina, joka tavoittaa lukijan niin älyllisesti kuin tunteen tasolla.
Mukana on myös ääniraita eli lista kirjassa mainituista musiikkikappaleista. En tullut kuunnelleeksi niistä mitään, koska tajusin tämän vasta lopussa, mutta kirja kestää varmasti kevyesti uusintalukemisenkin, joskus ajan ja musiikin kanssa.
Kenelle: Viulumusiikin ystäville, suljettuun yhteisöön uteliaina kurkistaville, perhetarinoiden ahmijalle, sisaruussuhteita miettiville.
Muualla: Loistava esikoisteos, sanoo Leena Lumi, jolta löytyy lisää linkkejä.
Ben Kalland: Vien sinut kotiin. Atena 2017. Kansi: Anna Makkonen.
Helmet-haaste 2017: kirjablogissa kehuttu kirja. Sekä tässä että muualla.
Kiitos hienosta analyysista, mukavaa että pidit kirjasta! Tein soittolistan kirjan musiikista YouTubeen:
VastaaPoistahttp://bit.ly/SoittolistaVSK
Kiitos, Ben, kommentista ja ennen kaikkea kirjasta! Se on niin runsas, että rankasti lukiessa jo niputin: Uskonasiat. Perheasiat. Naissuhteet. Jne. Ja se aihenippu, mikä itsellä on ajankohtaista tai mietityttää,lukijalla nousee etualalle. Mulla se näköjään on tällä hetkellä äitisuhde ja perheen vaikutus. Parasta, kun kirjaa lukiessaan joutuu omaakin maailmaa peilaamaan. Mutta tämä kirja tarjoaa monia muitakin kulmia.
PoistaVaikuttaa kovin kiinnostavalta kirjalta, jonka merkitsen oitis mentaaliseen lukupilveeni. Kys. uskonto kiinnostaa, koska omassakin suvussa on/oli jehovataustaa. Minulla on edelleen Jehovan todistajien Lasten Raamattu (en vain voi luopua siitä!), joka oli melkoisen häiritsevää luettavaa (ja katseltavaa: siinä on melko dramaattisia kuvia) lapsena. Tietyn omakohtaisuuden takia aihe siis kiinnostaa.
VastaaPoistaElegia, tästä saat lisää näkökulmaa, luulen, tai ehkä asiat ovat sinulle jo tuttuja - meille muille uusia. Komeasti kerrottu kuitenkin, kannattaa pitää lukupilvessä :-)
PoistaEi vain tällä hetkellä kiinnosta uskontokirjat. Luin, mutta ei ollut minulle sopiva kirja.
VastaaPoistaTiedätkö Mai, kun aloin lukea tätä, en tiennyt uskontoaiheesta, olin onnistunut välttelemään arviot. Ei vaikuttanut uskontokirjalta, pikku hiljaa asia alkoi tulla esiin yhä vahvemmin. Joka hetkeen ei sovi joka kirja, se on totta. Itse olen ihan kyllästetty 1900-luvun sodilla, en halua nyt sitä aihetta yhtään.
Poista