Kirjoja Yhdysvalloista: Jennifer Clement, Jenny Offill, Lucia Berlin

Meksiko, pieni kylä lähellä Yhdysvaltojen rajaa. Unohda idylliset, herkullisen värikkäät matkakuvat: huumebisnes pitää vallassaan entistä kotoisaa seutua. Tyttöjen on oltava rumia, vammaisia tai piilossa, kun maastoautojen ääni alkaa kuulua. Muuten heidät viedään, eikä koskaan palauteta, edes käytettyinä.

Karua, hätkäyttävää: Köyhä väki on kiinni elämässä niin heiveröisellä langalla. Ihmisoikeudet tai reiluus ovat tuntemattomia käsitteitä. Silti he sinnittelevät, pysyvät hengissä kuin ihmeen kaupalla. Lämpö on läsnä. Juuri siitä Clement kertoo. Ja vie tarinan taitavasti ihmisen tasolle. Kertoja Ladydi, hänen ystävänsä Paula - joka epäonnekseen oli kauniimpi kuin Jennifer Lopez - ja muut tulevat tutuiksi, kiusallisen lähelle.

Julman komea ja täräyttävä tarina, jonka en soisi olevan totta, mutta pelkään ja uskon sen olevan. Avasi minulle uuden alueen, joka on kaukana mutta koskettaa jokaista, joka sen uskaltaa ja haluaa ottaa vastaan. Tieto lisää tuskaa, lottovoittajaolo suomalaisena hävettää. Miksi meillä on toisenlaista? Olenko itse tehnyt asian hyväksi mitään vai ajaudunko hyvinvointiin vain onnenkantamoisena, kuin se olisi syntymäoikeus?

Kirjailijalle syvä kumarrus siitä, että tarinaan on helppo eläytyä naisten arjen kautta, vaikka olemme täysin eri puolilta maailmaa. Eikö tyttöjä voisi mitenkään auttaa ja suojella täältä käsin? Ovatko maahan kaivetut kolot ainoa epätoivoinen ratkaisu?

"Kauan sitten äiti opetti minulle, miten miehiltä puolustaudutaan. Hän sanoi, että pitää tökätä etusormella silmät päästä, koukata ne ulos kuopistaan kuin simpukat kuoristaan. Hän ei kertonut, mitä piti tehdä, jos oli käsiraudoissa. - En sitten ikinä halua tytärtä, mies sanoi. Hän otti purkkaa ja työnsi purkkapalan maskin reiästä suuhunsa. Hänen pureskellessaan hänen suunsa jauhoi villakankaan pienen pyöreän reiän alla. - Jos saisin tyttären, sylkisin, hän sanoi."

Kenelle: Elämästä muualla kiinnostuneille. Tyttöjä tärkeinä pitäville. Meksikosta matkakuvia kerääville.

Muualla: Kirjakaapin kummitus summaa: vuosittain 600 000 - 800 000 naista viedään Meksikosta Yhdysvaltoihin, missä he joutuvat mukaan seksikauppaan tai muunlaiseen orjuuteen.

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori (Prayers for the Stolen).  Like 2014. Suomennos Terhi Kuusisto.

Jennifer Clementin voi nähdä Helsingin kirjamessuilla Senaatintori-lavalla pe 26.10. klo 15 HS Tähtihetkessä.

Niin, maailman vanhimpia tarinoita. Nuori nainen ja nuori mies tapaavat, rakastuvat, perustavat perheen. Normaalia yhteiselämää: välillä raskasta ja surua, välillä iloa ja onnea. Kunnes auringonpimennys. Tai kuten vaimo kuvailee tilannetta: auto seisoo jyrkänteen reunalla, ja kuljettaja päättää ajaa sen alas.

Ei se tarina, vaan sen kerronta. Offill kertoo tarinan ajatuksin, anekdootein, tuokiokuvin, sitaatein. Kirjailijavaimon silmin, ei tapahtumia uskollisesti raportoiden. Pätkistä koostuva kerronta on helppolukuista, myös visuaalisesti - fontti ja rivivälit ovat isoja - ja on herkkua erityisesti kirjallisille ihmisille, sillä kirjailijoita, filosofeja ja asiantuntijoita siteerataan paljon, samoin kertojan tuttavia. Myös häntä itseään. Erityisesti nautin lapsen esiintymisistä (se tuo aina realismia) ja toisaalta ikääntymisen kuvauksista, joita pilkahtelee:

"Miten vaimosta on tullut sellainen ihminen, joka viettää kaiket päivät joogahousuissa? Aiemmin hän pilkkasi niitä, ihmisiä jotka kulkevat onnellisuuskarttoineen ja kiitollisuuspäiväkirjoineen ja kierrätetyistä autonrenkaista tehtyine kasseineen. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että vanhenemiseen liittyviin totuuksiin kuuluu pilkattavien asioiden jatkuva väheneminen, kunnes lopulta jäljellä ei ole mitään, minkä voisi täysin varmasti sulkea itsen ulkopuolelle."

Kattaa siis elämänkaaren pitkältä ajalta. Kirjallinen lähtökohta voi vieraannuttaa, mutta uskon, että nainen kuin nainen löytää samastumiskohtia, eikä nyt puhuta vain teoriasta. Vaikka kirjailijavaimo kirjoittaa samalla kirjaa avaruusmatkailusta (rahan takia) rikkaan melkein-astronautin tilaustyönä, joten myös avaruusasioita leijuu, ovathan ne naisen ajatuksissa. Yhdistelmä on sekalainen ja kuten sanottu, kirjallinen sisällöltään, ja kirjallisena työnä onnistunutta viihdettä lukuhulluille.

Kenelle: Anekdoottien ja ajatusten ystäville, sitaateista ärsyyntymättömille, petetyille, eroa harkitseville tai sen kokeneille.

Muualla: Tuijata pohtii Offillin kieltä ja miettii, mitkä ovat suhteissa niitä taisteluja, jotka kannattaa sotia. Ompun mielestä, no, lue itse.

Novellisarjan toinen suomennettu osa jatkaa riemastuttavalla tyylillään. Berlinin riemastuttavuus syntyy aitouden tunnusta, taitavasta sanankäytöstä ja yllätyksistä: koskaan ei voi tietää, mitä seuraa. Seuraavassa kappaleessa, seuraavassa lauseessa. Ei ainakaan mitään tylsän ilmiselvää, sen voin taata.

"- Luulen että sinua vain nolottaa olla onnellinen, ja ryhdyt nyt tällaiseen jotta voisit tuntea yhteenkuuluvuutta muiden M.P.-ryhmäläisten kanssa. Ymmärrän. Kun olin yksitoista, tätini antoi minulle päiväkirjan. Kirjoitin siihen vain: 'Olin koulussa. Tein läksyt.' Joten aloin tehdä tuhmuuksia, jotta minulla olisi jotain kirjoitettavaa. - Ei sen ole tarkoitus olla vakava rakkaussuhde, Ruth sanoi. - Tarkoitus on tuoda vain vähän piristystä elämään."

Vaikka neljän pojan yksinhuoltajaäidin maailma Meksikon ja Yhdysvaltojen maastossa pari kolme vuosikymmentä sitten on kaukana omasta, henkilöt tulevat lähelle. Osuvin lausein Berlin tutustuttaa heihin lukijan, joka hihittää, kauhistuu ja liikuttuu. Eikä pane pahakseen tanssittamista annetussa tahdissa, ruusuilla tai ohdakkeilla. Hilpeä niminovelliTanssia ruusuilla kuplii nuoruuden iloa ja hölmöilyä, Hymyilisit vähän tarjoaa vähän hävettävän kurkistuksen normielämän rajojen yli, mikä kiehtoo mutta saa lukijan miettimään omia valintojaan (ja tuntemaan itsensä joko tyytyväisen viisaaksi tai jostain osattomaksi), karmea Carmen hiljentää.

Vaikka rosoa riittää suomalaisesta näkökulmasta katsoen, Berlin varoo astumasta liian pahaan maastoon. Hän ei kuvaa inhorealistisesti kauheuksia, joita hänen kuvaamassaan maailmassa epäilemättä on - puhutaan ääriköyhistä, päihderiippuvaisista ja kaltoinkohdelluista - vaan tietty sietämisen taso on huomioitu. Se tekee lukemisesta turvallista ja nautittavaa, kielen ja juonenkäänteiden lisäksi. Hän tasapainoilee kurjuuden ja nautinnon välillä niin komeasti, ettei sitä edes huomaa.

"Minä pidän taloista ja niiden tarinoista - siinä yksi syy, miksi minusta on mukava tehdä siivoojan hommia. Se on kuin lukisi kirjaa." 

Toinen osa tuntuu ensimmäistä synkemmältä, jopa loppua enteilevältä; tarinat on valittu ja sijoitettu kokoelmaan harkiten. Mikä ei poista huumorintajua eikä lämmintä ymmärrystä, jota Berlin osoittaa henkilöilleen, ehkä jopa itselleen: hän oli alkoholismista toipunut perheenäiti, joka kirjoitti lähes loppuun saakka. Berlin kuoli vuonna 2004.

"Ainut syy, miksi olen elänyt näin pitkään, on siinä että olen päästänyt irti menneisyydestäni. Sulkenut oven surulta, katumukselta, menneiden murehtimiselta. Jos päästäisin ne sisään vaikka vain pienestä itsesäälin tarjoamasta rakosesta, niin ovi lennähtäisi ammolleen ja sieltä hyökyisi sydäntä raastavaa tuskaa ja silmät sokaisevaa häpeää, särkisin kupit ja pullot, iskisin säpäleiksi lasit, pirstoisin ikkunat ja kahlaisin verta vuotavana lattialle kaatuneen sokerin ja lasinsirpaleiden seassa kauhusta yökkäille, kunnes onnistuisin vihoviimeisen puistatuksen ja nyyhkäisyn saattamana kiskaisemaan raskaan oven kiinni. Keräisin sirpaleet taas kerran."

Kun Berlinin tekstien kiinnostavuus havaittiin, eri lähteissä julkaistut novellit julkaistiin Yhdysvalloissa yhtenä jättikirjana. Suomalainen kustantaja käännätti ja julkaisi sen kahdessa osassa - hyvä päätös. Saimme mahdollisimman pian tutustua Berliniin, ja jäimme haluamaan lisää.

Kenelle: Kenelle vain.

Muualla: Näennäisesti yksinkertaiset lauseet pitävät sisällään vahvoja merkityksiä, sanoo Kirjaluotsi.

Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A manual for cleaning women: Selected stories). Aula & Co 2018. Suomennos Kristiina Drews. Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

Helsingin kirjamessujen 2018 teemamaa on Yhdysvallat.