Rachel Cusk: Ääriviivat

"Kerroin, että olin kirjailija ja menossa pariksi päiväksi Ateenaan opettamaan sikäläisen kesäkoulun kurssia. Kurssin nimi oli 'Kuinka kirjoittaa': opettajina oli eri kirjailijoita, ja koska ei ole yhtä tapaa kirjoittaa, me luultavasti antaisimme opiskelijoille ristiriitaisia neuvoja. Suurin osa opiskelijoista oli kuulemma kreikkalaisia, mutta kurssilla heidän odotettiin kirjoittavan englanniksi. Jotkut suhtautuivat tähän epäillen, mutta minusta siinä ei ollut ongelmaa. Minusta ei ollut olennaista, millä kielellä he kirjoittivat. Joskus, sanoin, yksinkertaisuus korvaa sen, mikä siirtymässä menetetään. Opettaminen oli vain tienestiä, jatkoin. Mutta minulla oli Ateenassa kaksi ystävää, jotka saattaisin tavata."

Näin kertoo päähenkilö Faye vierustoverilleen lentokoneessa matkalla Lontoosta Ateenaan. Heidän keskustelustaan sukeutuu yllättävän syvällinen; etenkin miehen, laivanvarustajan pojan, elämää käydään läpi tarkasti. Mies haluaa jatkaa tuttavuutta kirjailijan kanssa, ihastuu hieman naiseen, joka vaikuttaa älykkäältä ja hyvältä kuuntelijalta.

Kirjan juju ei ole tapahtumissa tai juonessa, vaan puhumisessa ja ajattelussa. Keskusteluista, joita kirjailija käy tapaamiensa ihmisten kanssa ja mietteissä, joita ne hänessä herättävät. Kirjailijalla on taito saada ihmisistä irti kahvipöytäkeskustelua enemmän, ehkä juuri kuuntelutaitonsa ansiosta. Hän rakentaa oman todellisuutensa kertomusten kautta, ilmentyy sanoissa ja tarinoissa, joita kerrotaan. Hänen ääriviivansa muotoutuvat kuin hiilipiirros tai tussityö; valkoinen paperi, johon ilmestyy merkkejä, jotka muodostavat pintoja - ja lopulta kokonaisen kuvan, jossa häntä itseään ei kuitenkaan näy.

Taitava tekniikka, jota ei voi kuin ihailla. Kirjailija laittaa myös kirjoittajaoppilaansa kertomaan tarinoita, etsimään omia ääriviivojaan. Luulen hänen olevan hyvä opettaja: mistä muusta kirjoittamisesta voisi olla kysymys kuin siitä, miten katsot ja kuvaat ympärilläsi tai sisälläsi olevan.

Myös kerrotut tarinat ovat kiinnostavia, ja napakkatekstisen kirjan lukee ahmien. Paljon ajatuksia kirjoittamisesta, ihmissuhteista, arjen kummallisista yksityiskohdista: teksti kertoo sellaista, jota voi ajatella mutta jota ei normaalisti sanota ääneen. Eikä välttämättä osaisi sanoittaa edes omassa mielessä. Ehkä siksi kirja tuntuu hieman keinotekoiselta - joku saattaisi sanoa sievistelevältä (mieleeni häivähtää Siri Hustvedtin tyyli; samankaltaista loistetta ja vierautta) - mutta realismiin ei nyt pyritä. Tai oikeastaan juuri päinvastoin: pyritään niin äärimmäisesti, että se ylittää todentunnun rajan.

Kiinnostavaa. Kirjailijahenkilöstä jää paljosta puheesta huolimatta käsitys, että hän piiloutuu kaikkien tarinoiden taakse. Mitä seuraa jatkossa - pysyn kuulolla, sillä kirja on ensimmäinen kolmen romaanin sarjasta. Cusk on englantilainen, Kanadassa syntynyt kirjailija, ja kirja on ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Nautin tästä, ideasta, toteutuksesta ja kielestä, joka suomennoksena toimii erinomaisesti.

Kenelle: Modernin kirjallisuuden seuraajille, realismin käsitettä uusiville, ihmisistä kiinnostuneille.

Muualla: Cusk nauraa räkäisesti sanalle juoni, sanoo Maisku Täysien sivujen nautinto -blogissa. Kerrontatapa on äärimmäisen mielenkiintoinen, sanoo Sirri Sivutiellä.

Rachel Cusk: Ääriviivat (Outline). S&S 2018. Suomennos Kaisa Kattelus.