Kirjailija sai innoituksen kirjaansa hämäläisestä Hattulan Pyhän Ristin kirkosta, josta olin kuullut juttuja aiemminkin. Kuulemma pytinki on seinien ja kattojen täydeltä maalattu hämmästyttävin kuvin ja saa ihmisen tuntemaan kummallista hyrinää vuosisatojen yli. Mitä kuvien maalaaja 1500-luvulla on kirkkovieraille ja meille jälkipolville halunnut kertoa? Ja kuka hän oikein oli?
Anneli Kanto punoo kuvien sisällön maagisen vangitsevaan tarinaan kirkkoon tilatusta maalarien ryhmästä ja heidän valtavasta urakastaan. Todellisuudessa maalaajista ei mitään tiedetä, mutta viitteiden mukaan he ovat saattaneet olla ruotsalaisia tai baltteja, tai molempia. Mutta nyt hypätään fiktion puolelle eli tarinaan, jonka mukaisesti historia olisi hyvin voinut kulkea, ehkä kulkikin?
Homma ei käynyt halvaksi kirkkohallinnolle - tuomiokapitulille ja lahjoittajille - ja vaati sinnikkäät rahaneuvottelut, mutta niitä hoitanut maalarimestari Martinus onnistui tehtävässään kelvollisesti, niin ettei "kaniikkeja karvastellut".
"Kirkkoa ei toki koristeltu tätä aikaa varten vaan tuleville vuosikymmenille, ehkä vuosisadoille. Sellaista näkymää vasten äyrit ja hopeat olivat kevyitä."
Yllättäen päähenkilöksi kohoaa kyläläisten syrjeksimä orpotyttö Pelliina, jonka sydäntäsärkevä tausta ei sittenkään ollut kaikista huonoin: tiilimestarivainaja oli ottanut tytön hoitoonsa jo vauvana ja opettanut tälle paljon käytännön taitoja. Oppivainen ja ahkera vaikka outona pidetty tyttö pääsee sattumien summana kirkkomaalarien apulaiseksi, hämmästyttävin seurauksin. Outoa oli sekin, että nainen ylipäänsä pääsi "miesten töihin". Onneksi pääsi, sillä hänen mielikuvituksensa ja taitonsa ällistyttivät maalarimestareitakin. Pelliina kertoo minä-muodossa omaa tarinaansa.
"Minulle näytettiin mihin piti ruveta sabluunakuvia maalaamaan ja minä rupesin ja se oli ihanaa enkä ollut koskaan niin arvokasta ja mieleistä työtä tehnytkään."
Kirja kuvaa uskottavasti, riemastuttavasti ja ankaran koskettavasti niin maalausurakan suunnittelua kuin toteutustakin. Oikeisiin olemassaoleviin maalauksiin saamme selitykset tarinan myötä, josta ei kommelluksia, hankaluuksia, jännitystä tai romantiikkaa puutu. Mestari Andreas kertoo Pelliinalle jo tehdyistä maalauksista:
"Tässä Jumala luo maailman ja ensimmäiset ihmiset, sen jo tiedätkin. Ylempänä kulkee toinen kuvanauha, joka kertoo, miten tulee pelastus. Naisen, Eevan, kautta tuli maailmaan synti mutta naisen kautta tulee myös pelastus, Taivaan kuningattaren Marian kautta, joka ottaa meidät viittansa alle suojaa. Neitsyen elämä on ylemmässä nauhassa. Marian vanhemmat Joakim ja Anna ovat jo vanhoja ihmisiä, kun enkeli Gabriel ilmoittaa heille Marian syntymästä. Yhtä aikaa he saavat tiedon ja juoksevat iloissaan kertomaan sen toisilleen ja portin luona he tapaavat. Näetkö?"
"Olisin katsellut kuvia enemmänkin mutta äreä ja vanha maalari kysyi osaanko maalata sabluunalla. En tiennyt mikä on sabluuna ja pudistin päätäni. Vihainen maalari sanoi että tytöllä on kaali pään sijalla se on järjetön vasikka ei tästä mitään tule mutta ystävällinen kysyi osaanko piirtää ihmisen. Eläimiä olen tehnyt savesta ja hiilenpalalla piirrellyt kaikenlaista vastasin."
Ajankuva avautuu herkullisesti niin tapahtumien, paikkojen kuin henkilöiden kautta, ja heidän kielensä, kuten koko kirjan rikas sanasto riemastuttaa lukijaa. Kirjailija kertoi Ylen haastattelussa perehtyneensä keskiaikaan muun muassa solvauskurssilla ajan kiroilusta. Ettäs tiedätte, surkoperseet ja pöllöpää koltiaiset!
Kirkkoisäntänä toimivaa isäntä Klemettiä ärsyttää, kun tulikin tilattua maalaukset. Kylän epäilykset niiden laadusta yltyvät, kun keskeneräistä työtä ei pääse katsomaan.
"Arvailtiin, mitä seuraavaksi tapahtuisi ja kuka saisi syyt niskoilleen. Maalarit tietysti, mutta joku oli maalarit tänne kutsunut ja sallinut heidän turmella kirkon kauniit vastakalkitut seinät ruokottomilla töherryksillä. Punnittiin kuudennusmiesten ja kirkonisännän osuutta asiaan. Kylän mahtimies isäntä Klemetti tietenkin herätti kateutta ja kirkonisännän selän takana puhuttiin, että se itseensä tyytyväinen tunkiokukko saa vielä nenilleen, joutuu käräjille ja vetää päälleen isot sakot kirkon pilaamisesta. Putoaapa korkeuksistaan sekin paksu isäntä."
Maailma muuttuu monin tavoin, jo tuolloin. Aatelismies Tott vaimoineen keskustelee mielellään tapahtumista ja kuulumisista kylän ulkopuolelta ja kutsuu mestarit ynnä kirkonmiehiä illalliselle.
"Linnanherra oli kiinnostunut kuulemaan uutisia Roomasta, ja kaniikki Olavus kertoi kirkolliskokouksesta saapuneista hälyttävistä juoruista. Huolta ja levottomuutta aiheutti, että jo sata vuotta sitten vääräoppisena roviolla poltetun Jan Husin ajatukset näyttivät heränneen uudelleen henkiin. Jotkut uskonkiihkoiset kuumapäämunkit kannattivat niitä avoimesti, jopa julistivat niitä, vastustivat anekauppaa ja pyhäinjäännöksiä, epäilivät kiirastulen olemassaoloa ja röyhkeästi uhmasivat paavin valtaa. - Näitä ajatussuuntia syntyy ja kuolee. Aina on vouhottajia, jotka yrittävät tehdä itsensä tärkeäksi ja olla viisaampia kuin muut. Muutaman vuoden kuluttua tällaisia kapinapuheita ei kukaan enää muistakaan, sillä Rooman kirkko on luja ja ikuinen, kaniikki lohduttautui."
Turun piispa Arvid Kurki vilahtaa tarinassa. Hän olikin viimeinen katolinen Turun piispa. Pelliina kuvaa maailman tuntoja oman kasvunsa kautta:
"Kyllä minusta tuntui että nyt alkoi toisenlainen elämä."
Nykypäivän maalarimestareiden työtä olen saanut työn puolesta hieman seurata, kun vanhoja arvorakennuksia entisöidään. Työvälineet ovat muuttuneet Pelliinan ajoista, ja etenkin turvallisuuskäytännöt - en ole kuullut kenenkään tellingeiltä tippuneen - mutta taitoa ja näkemystä edelleen tarvitaan. Esimerkiksi vanhoja värejä yli satavuotiaisiin rakennuksiin ei useinkaan löydy valmiina, vaan maalarin pitää sekoitella ne itse halutunlaisiksi, kuten kirjassakin tehdään.
Nyt kaikki kryppysukat, äkkiä hankkimaan kirja lukuun! Täräytti tätä lukijaa niin, että meni hetki toipua muuhun lukemiseen. Kirjassa on kaikkea, mitä täydellisessä kirjassa pitää olla: tietoa ja mielikuvittelua, tunnetta ja viisautta, vakavuutta ja huumoria, kielen juhlaa ja koukuttavaa juonta. Yli 200 kuvaa odottaa kirkossa katsojia edelleen.
Kenelle: Historiasta hullaantuville, maalaustaiteesta kiinnostuneille, kirkkoja kiertäville, vaikuttavan tarinan ystäville.
Muualla: Kannon teksti on rehevää ja riemukasta, sanoo Kirja vieköön. Kannon romaani kertoo taiteen tekemisestä sekä sen merkityksestä tekijälle ja vastaanottajalle, sanoo Tuijata, jolla on upeita kuvia maalauksista. Kirsin Book Clubin Airi sovittelee kirjaa Finlandia-ehdokkaaksi: kannatan!
Lue myös: Rottien pyhimys -musikaali
Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus 2021. Kannen kuvat Hattulan kirkosta: Antti Kanto.
Helmet-haasteessa 2021 sopii ainakin kohtiin 6, kertoo rakkaudesta, 8, maailma on muutoksessa, 11, kertoo köyhyydestä, 16, ei ole sähköä ja 38, henkilön työ on tärkeä.
