Seitsemän elämääni

Joulunaika meni tiiliskivimäisissä, itäisissä tunnelmissa lukemisen osalta. Riikka Pelon Venäjä-kuvauksen lisäksi luin yli 700-sivuisen opuksen maanomistaja Ximen Naon seitsemästä reinkarnaatiosta Kiinassa. Osuvasti tähän ajankohtaan.

"Tarinani alkaa uudenvuodenpäivänä 1950."

Huomattavasti hilpeämpää kuin Pelo, vaikka kommunistista yhteiskuntaa tässäkin kuvataan eikä pelkällä rakkaudella. Ilkikurisesti, häijysti ja hersyvän tarinoinnin kautta Mo Yan esittää pienen kylän elämää alkaen kollektivisoinnista aina nykyaikakauden alkuun asti.

Ximen Nao on teloitettu pari vuotta aiemmin, ja taisteltuaan Manalan Ruhtinaan kanssa kiukkuisena kohtelustaan hän saa lopulta syntyä uudestaan maan päälle, yllätyksekseen tosin aasina. Lisää yllätyksiä: Kiinassa on toteutettu suuri maanjakouudistus, ja maat ja mannut on jaettu köyhille. Hänen uusi isäntänsä on miehen oma renkipoika, lähes ottopoika Lan Jiefang. Aasin ja isännän välille kehittyy luja side, ja tavatonta kyllä, uudelleensyntynyt mies muistaa eläimellisyydestään huolimatta vielä hyvin ihmisaikojensa asiat. Niinpä hän pystyy olemaan avuksi monin tavoin, samalla kun muistelee omaa elämäänsä kylässä ja tarkkailee sen nykyisiä tapahtumia.

Aasille käy lopulta kalpaten suuren nälänhädän aikana, ja seuraava elämä sonnina alkaa. Monien vaiheiden jälkeen mies päätyy jälleen Manalaan ja onnistuu jälleen kiristämään luvan uudelleensyntymiseen - sikana. Manalasta löytyy siis huumorintajua. Sonni oli vahva, sika viisas, ja seuraava elämä koittaa sankarillisen koiran hahmossa. Apinakin hän ehtii olla, ennen kuin syntyy millenniumvauvana, vihdoinkin jälleen ihmisestä.

Koko 1900-luvun loppupuoli suurine muutoksineen nähdään eri eläinten silmin, välillä tarinaa kertoo Lan Jiefang. Sukulaisuussuhteet, aviopuolisot, rakastajat ja rakastajattaret ovat monisyinen kudos ja oudot, toisiaan muistuttavat nimet olivat hieman hankalia seurattavia, mutta onneksi kirjan alussa on henkilölistaus, se helpottaa hahmottamista. Mukana liehuu myös kirjailijanplanttu, riiviö Mo Yan, joka putkahtaa esiin milloin missäkin kohtauksessa. Kertoja myös mainitsee hänet useaan otteeseen, tunsihan hän nuorukaisen jo poikana, kun tämä vasta haaveili kirjailijan urasta, mutta on kertomushetkeen mennessä jo kirjoittanut monenlaisia teoksia, joita kertoja siteeraa milloin tuhahdellen tuon tomppelin aivoituksille, milloin melkein vastentahtoisesti ihaillen.

Kummallisia tilanteita tietysti syntyy siitä, että eläin saattaa joutua vaikka oman ihmispoikansa kiusattavaksi. Ximen Naon poika Jinlong on ärsyttävä voitontavoittelija, joka onnistuu aina hyötymään kulloisestakin poliittisesta tilanteesta. Outoa eläimenä on myös nähdä oma vaimonsa toisen miehen kanssa tai pikku tyttärensä aikuisena. Mutta päähenkilömme on sisukas, ja koska hänellä on laajalti elämänkokemusta - peräti usean elämän verran - hän pystyy suorituksiin, joihin tavallisten eläinten käsityskyky ei riittäisi. Niinpä hän järjestää itselleen kelvolliset olot niin sikana kuin koiranakin ja on laumassaan itseoikeutettu johtaja.

Hilpeä ja hauska tarina, joka sisältää elämän koko kirjon eikä hienostele - paitsi niillä kirjailijamaininnoillaan - vaan rönsyää sinne tänne vuolaasti tarinoiden. Totesin, että kirjaa on paras lukea pätkittäin, sillä kerrottavaa riittää eikä vaikkapa sian elämä aina jaksa kiinnostaa tuntikausia peräkkäin, vaikka kirjailija vyöryttää sivuille yllättäviä tapahtumia toisensa jälkeen. Nykyajassa päästään jopa flashmobeihin asti.

Kirjailijan tyyli tuo mieleen Saramagon, tekstin vuolauksineen, fantasiaelementteineen ja viittailuineen sinne tänne, tarinoivine otteineen ja poliittisine taustoineen. Mukava oli tutustua tähänkin nobelistiin.

Muualla: Tarukirjassa nobelisteista kertova Margit viihtyi erikoislaatuisten elämien parissa.

Katso myös Mo Yan: Viinamaa

Mo Yan: Seitsemän elämääni. Otava 2013. Suomennos Riina Vuokko.