Nautinnollista romanttista viihdettä tarjoaa Jojo Moyes. Lajityypin kirjalle on aina eduksi, kun siinä on haikeutta, kadottamista mutta löytämisen mahdollisuus ja monta aikatasoa. Kaikkea löytyy. Aikatasot pysyvät Moyesilla yhden elämän sisällä kuitenkin, mutta vuosia kahden tapahtumaketjun välillä on nelisenkymmentä.Ellen on 2000-luvun sinkku, mutta vähemmän itsellinen kuin kuvittelee. Suhde varattuun mieheen rassaa, mutta nainen kieltäytyy itsepäisesti näkemästä totuutta - ettei miehellä ole aikeita sen enempään. Sattumalta Ellen alkaa tutkia hänelle joutuneen salaperäisen kirjeen taustoja. Hän saa selville kiinnostavan tarinan vuosikymmenten takaa, 1960-luvulta, jolloin Jennifer herää sairaalasta muistinsa menettäneenä. Naisten tarinat alkavat lähentyä toisiaan. Ja se salaperäinen kirje...
Häpeilemättä upposin romantiikkaan ja höpsöyteen; jännitettävää oli sen verran, ettei käynyt äiteläksi. Nappivalinta väsyneeseen hetkeen, kun haluaa uppoutua johonkin vaarattomasti koukuttavaan. Mutta iltalukemiseksi tämä on liian viettelevä, jos ei halua valvoa pitkin yötä malttamatta laskea kirjaa kädestään, kuten minulle kävi.
Erikoisuutena kirjassa ovat todelliset rakkausviestit, joilla niitä lukijoiltaan kerännyt kirjoittaja aloittaa jokaisen luvun. Hieman tämä tuntui jo överiltä enkä oikein jaksanut niitä tavailla, varsinkin, kun monet oli kirjoitettu hankalasti luettavalla script-tyyppisellä kirjasimella.
Mutta kaikkiaan: miellyttävä, ohimenevä, kertaluettava. Kelpo viihdettä. Kirjailijan nimi muistiin.
Muualla: Norkku suosittelee viihdenälkään. Maijalle kirja jätti herttaisen hyrisevän olon. Paula nautti totaalisesta todellisuuspaosta.
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Suomennos Heli Naski. Gummerus 2014.