Aika suuri hämäys

Aika on suurta hämäystä. Tämä toistuu muutamankin kerran tarinassa, joka oikeastaan on monta tarinaa. Jokaisella on oma kertojansa, ja tässä piilee homman juju. Alamme tarinasta, jossa päähenkilöinä ovat Bennie ja hänen assistenttinsa Sasha. Mutta henkilöitä on paljon muitakin. Seuraavassa tarinassa päähenkilönä on joku ensimmäisen tarinan henkilöistä, sitä seuraavassa taas joku edellisen tarinan henkilö.

Nopeasti aloin arvailla, kenen silmin seuraava kohtaus kerrotaan – vaikeaa, koska kirjassa ei ole yhtenäistä juonta perinteiseen tapaan. Vaikeusastetta nostaa myös se, että liikutaan ajassa edestakaisin, sinne tänne. Ja se, että henkilöitä todellakin on paljon! Mieleeni juolahti piirtää mind map -kartta tai powerpoint-kaavio, johon sijoittaisin henkilöt ja huomioisin myös aika-aspektin visuaalisesti. No, en sentään mennyt näin pitkälle, mutta tunnustan, että kynällä hahmottelin henkilörakennetta paperille ja yritin (tuloksetta) löytää yhtenäisyyttä ja logiikkaa tarinan jatkumolle. Nopeasti laskien noin reilut 50 eri henkilöä, joista osa esiintyy vain kerran.

On vaikea kuvata kirjan varsinaista sisältöä, se tapahtuu niin useassa ajassa ja usealle ihmiselle. Kerrotaan kaveriporukasta, punk-bändistä ja sen vanhenemisesta, kerrotaan tytöstä, jolla on raju nuoruus ja joka seestyy, kerrotaan menestyjästä, joka epäonnistuu ja niin edelleen. Amerikkalaisessa (viihde)maailmassa liikutaan. Tulevaisuuteen kirja kurkottaa 2020-luvulle asti, kauimpana menneisyydessä ollaan noin 60- ja 70-luvuilla. Tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa viestejä ”töötätään luurista toiseen”, ilmeisesti kyseessä on twiittaus tai jokin tuleva pikaviestitystapa.

Rajoja rikkovaa on myös se, että yksi luku on tehty powerpoint-muotoon. Hauska idea, onhan väline kaikille toimistotyöläisille tuttua tutumpi. Tässä sitä on käytetty riemastuttavasti toisin, visuaalisena päiväkirjana.

Pidin kirjasta paljon, se sekoitti lukijan vakiokonseptit, mikä on hyvin terveellistä aika ajoin, ja jätti mukavalla tavalla hämmentyneen olon. Mitä oikein tapahtui? Etenkin alku oli vastustamattoman mukanaan vievä, ja sitten olikin myöhäistä lopettaa, vaikka välillä tuntui kahlaukselta henkilösuossa. Mietityttää, mitä kirjasta kertoo se, että enemmän jäi mieleen sen tekninen toteutus kuin itse sisältö – toisaalta, voiko ja pitäisikö niitä erottaa jyrkästi toisistaan?

Kirjasta lisää blogeissa Ilselä, Oota, mä luen tän ekaloppuun ja Opuscolo.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys. Tammi 2012. Suomennos Heikki Karjalainen.