Turun kirjamessut, päivä 2

Kirkas aurinkoinen päivä Turussa 5.10.2019. Ohjelmassa oli heti aamusta Minna Canth -keskustelu sekä teatteri- ja kulttuuribloggaajien paneeli, joista kumpaankaan en ehtinyt, sillä kirjabloggarit oli kutsuttu tapaamaan messujen ohjelmajohtajaa ja tiedottajaa aamukahvimerkeissä. Hieno ele messuilta ja kiitos bloggarien työn arvostuksesta kirjojen näkyvyyden puolesta, jota meille painotettiin. Kissa kiitoksella elää, mutta kyllä tunnustus todella lämmittää - ehkä ei ole turhaa tämä raapustelu.

Samasta syystä meni ohi Keltaisen kirjaston 75 vuotta -ohjelma, jossa keskusteltiin laadukkaan käännöskirjallisuuden merkityksestä, tärkeä aihe tämäkin. Ja pian on vihdoin Nobel-jaon aika: kun yksi vuosi jäi välistä, tänä vuonna palkinnon saa kaksi kirjailijaa! Jännittävää! Nobel-palkinnoista on tehnyt kirjan Räjähdemiehen perintö Sanna Nyqvist, tähän pitää tutustua.

Mutta ehdin kuulemaan Mikko Rimmisen uutuuskirjan esittelyä. Jos se näyttää siltä kertoo herra Lyystä, joka joutuu kuohuttavien tapahtumien pyörteeseen, jota hän ei pysty hallitsemaan "kykenemättömyyttään naapurustokommunikointiin", kertoi Rimminen. Kommunikoinnin vaikeudesta Rimminen on ennenkin kirjoittanut ansiokkaasti ja asettanut henkilönsä mahdottomiin tilanteisiin. Ajatus jotenkin resonoi someaikaan.

"Pahinta mitä herra Lyylle voi tapahtua on, että naapurit pyytävät häntä boolivastaavaksi talon auringonpimennysjuhliin."

Lastenosastolla pyöri paljon teatteria, ja ohikulkijana näytti hienolta nuorten esiintyjien tekeminen, mutta melkein enemmän viihdytti yleisö: niin täpinöissään ja täysillä mukana! (Tästä tulee kertomaan lisää mm. Ja kaikkea muuta -blogi, jonka pitäjä vietti päivän messuilla poikansa kanssa.)

Messujen teema oli teatteri, maateemoista on luovuttu (ensi vuonna musiikki, sen jälkeen kuvataide). Teatteri on luonteva jatko kirjaan ja tekstiin, ja sama yleisö kuluttaa paljon molempia. Sen kunniaksi kuuntelin konkariteatterinjohtajien keskustelun merkittävimmistä ilmiöistä 50 vuoden aikana. Maarit Pyökäri, Esko Roine ja Asko Sarkola omaavat pitkän katsantokulman alaan, jossa suuri muutos tapahtui heidän mukaansa 1960-70-luvuilla, kun politisoituminen valtasi teatterin. Niin pitkälle, että  työntekijät eivät voineet keskustella keskenään tai edes istua samassa kahvilan pöydässä, jos edustivat eri liikkeitä, joita silloin syntyi. Ja joista monet nykyteatterit, kuten Kom tai Ryhmis, kumpusivat. Setä Roine kertoi muistojaan, jotka kieltämättä vaikuttavat senaikaisilta, Maarit Pyökäri totesi, että puhenäytelmä pitää kutinsa ja että tekstien taso on noussut.

Uusia teatteriammatteja on syntynyt mm. videon ja somen myötä ja monimuotoisuus on kasvanut, kun osaksi ovat tulleet uudet esitystavat, kuten tanssi ja sirkus. Yhteisesti mainittiin se, että teatterin harrastuneisuus on Suomessa hämmästyttävän suurta. Teattereissa käy enemmän väkeä kuin lätkämatseissa! Kesäteatteri, perin suomalainen ilmiö, on voimissaan, sillä me haluamme kesällä olla ulkona (sisänäytökset eivät kesäisin vedä eikä niitä siksi ole). Yksi suosion syy on Pyökärin mukaan se, ettei teatteri ole liian akateemista ja vaikeaa, vaan siihen on helppo mennä. Ja monella on kokemusta näyttelemisestä, harrastusryhmien, tai jos ei itsen niin kaverin tai perheenjäsenen kautta, kuten Pauliina Rauhala totesi toisessa keskustelussa, jossa hän ja Anni Kytömäki kertoivat kirjan muuntumisesta näyttämölle. Kuten olemme kirja- ja lätkäkansaa, olemme myös ehdottomasti teatterikansaa! 

Tänään ajattelin panostaa kansainvälisyyteen, sillä ulkomaisten kirjailijoiden tapaaminen on vielä harvinaisempaa herkkua kuin kotimaisten. Jonas Hassen Khemirin uutuus, Isän säännöt, kertoo nuoresta isästä ruotsalaisessa lähiössä. Kuulimme näytteitä kirjailijan lukemana (ruotsiksi), ja niiden perusteella peukutan jo nyt. Pidin paljon hänen edellisestä kirjastaan Kaikki se mitä en muista.

Ruth Ware on kotoisin Brightonista, ja hänen keskusteluaan Antti Kasperin kanssa oli anglofiliaan taipuvaisen ilo kuunnella; niin kaunista englannin kieltä! Ware kirjoittaa psykologisia rikostrillereitä, ei dekkareita, kuten moni luulee. Tarinassa ei roisku veri, vaikka rikos tapahtuu: kirjailija keskittyy tavallisen naisen elämään, jossa tapahtuu jotain odottamatonta, mikä voisi tapahtua kenelle vain. Waren välitön esiintyminen vaikutti. Kuvittelin lavalle nousevan kopean viimeisen päälle laitetun ylhäisen tähden (ruotsalaisten dekkaristien vaikutusta?), mutta paikalla oli lämmin perheenäitimäinen, terävä, jalat maassa oleva nainen. Jonka kirjoja on myyty nelisen miljoonaa kappaletta, mutta kuulemma hän ei elä staran elämää, vaan tekee kotitöitä ja epäonnistuu lastensa käskyttämisessä, kuten kuka tahansa.

Uransa huippuhetkeksi hän kertoi kustantajansa puhelinsoiton, jossa ensin pyydettiin istumaan alas. Ja sitten: kirjasi on noussut NY Timesin best sellers -listalle (linkki tämänhetkiseen). Silloin Warea huippasi ja piti hengitellä huolella. Nyt ei tarvitsisi enää yrittää löytää kirjoitusaikaa päivätyön ja perheen lisäksi! Kirja oli Synkän metsän siimeksessä, ja täytyy muuten todeta, että olen tainnut lukea kaikki sen jälkeenkin ilmestyneet, vaikken ole blogannut. Ne ovat niin mainiota aivolepoa, jotka lukee sutjakasti mutta unohtaa saman tien - siinä hänen suosionsa salaisuus?

Tapasin venezuelalaisen Karina Sainz Borgon, jonka kirjaa Caracasissa on vielä yö olen jo hypistellyt, lukematta vielä. Se kertoo maasta "kaaoksen partaalla" (lainaus takakannesta) ja naisesta, joka pakenee. Myös tämä kirjailija oli välitön ja puhelias tavattava, ikään kuin olisi aidosti kiinnostunut blogistani (heh.) Ei voi kuin ihailla, miten ammattilaiset hommansa hoitavat!

Bloggarit olivat hyvin edustettuina paitsi osallistujina myös ohjelmassa. Kia Raevaara ja hänen lasten- ja nuortenkirjoja käsittelevä bloginsa Luetaanko tämä osallistui paneelin, jossa keskusteltiin lastenkirjojen (arvioiden) näkyvyydestä. Liian vähän tai ei lainkaan! Eli sama kuin aikuistenkin kirjoilla, suurimmalla osalla. Kia on saanut paljon palautetta ja kiitosta muun muassa opettajilta ja muilta kasvatusalan ammattilaisia. Ja ansiosta. Tärkeää työtä lukemisen näkyvyyden ja tietoisuuden eteen. 

Kohutun Tervo-Loiri-kaksikon jätin suosiolla väliin valtaisan ruuhkan vuoksi, alkoi ahdistaa. Mutta jos pitäisi sanoa, kuka veti kaikista eniten messuväkeä, se on Heli Laaksonen, jonka jokaisessa esiintymisessä oli hurja tungos. Eikä syyttä, niin valovoimainen ja hieno esiintyjä hän on, tuotannostaan nyt puhumattakaan. Ja on vähän kotikenttäetuakin tietysti. Hän on näitä taiteilijoita, joiden lumo ja lahjakkuus säteilevät moneen suuntaan. Tältä se näytti:

Heli on myös ollut mukana Lauri Tähkän Äärillä-kirjan teossa "olkapään takana", ja heidän keskustelunsa vaikutti välittömältä eikä ohjelmalliselta, onnistuin kuulemaan osan. Mutta sitten onnistuin nappiin:

Kadehdi vapaasti! Ja tule itse kirjamessuille, siellä tapaa ketä vain! Kaksi päivää elämyksiä tankattuani hyppäsin junaan ja kotiin, kirjakasojeni keskelle. Ja valmistautumaan Helsingin kirjamessuille, jotka alkavat 24.10. 

Sain messulipun bloggaajana Turun kirjamessuilta, kiitos! Ja juuri tätä kirjoittaessani tuli tiedote, jonka mukaan messut ovat olleet sisällöllinen ja myynnillinen menestys. Kävijöitä oli 23 559, liki tuhat esiintyjää, lähes 100 teatterialan vaikuttajaa ja liki 300 näytteilleasettajaa. "Jenni Haukio on erittäin tyytyväinen siihen, miten tapahtuman sisältöuudistus poikkitaiteellisiin teemoihin on otettu vastaan." Myyntiä on ollut mukavasti, mikä on tietysti tärkeää jatkuvuuden kannalta.

Katso Turun kirjamessujen 2019 päivä 1.

Vuoden 2018 Turun kirjamessut.

Vuoden 2017 Turun kirjamessut, osa 1 ja osa 2.