Muriel Spark: A Far Cry from Kensington, The Prime of Miss Jean Brodie

Nancy Hawkins, kertoja, palaa tarinassaan reilun 30 vuoden taakse, 1950-luvun alun Lontoon Kensingtoniin, jossa hän asui nuorena leskirouva Millyn talossa. Talossa asui monia muitakin vuokralaisia, joihin saamme tutustua. 

Mrs Hawkins, joksi kaikki kertojaamme puhuttelivat, työskenteli kustannusalalla. Lyhyt avioliitto oli päättynyt miehen kuolemaan sodassa. Saman kohtalon jakoivat monet naiset tuohon aikaan, eikä Mrs Hawkins ollut jäänyt asiaa suuremmin vatvomaan. Elannon hankinta ja lähipiirin, siis työn ja naapureiden asiat, täyttivät hänen elämäänsä. Ja käänteitä niissä riittikin, huomaamme pian.

Kustannusala oli hyvin suosittu erityisesti nuorten naisten työhaaveena. Kirjan mittaan Mrs Hawkins työskenteli ainakin kolmessa kustantamossa, sillä ala oli myös hyvin kilpailtu eivätkä kaikki yritysten vetäjät olleet bisneksessä varsin taitavia. Esimerkkinä ensimmäisen työpaikan johtajaomistaja: 

"Martin York tried to make authors of his friends. He promised contracts to the most talkative, gossipy, amusing friends of his own class, his old schoolfellows, their wives, his former army companions and their wives.
This was were I had to intervene." 

Seuraavan työn kertojamme sai suurkustantamosta, jonka johtaja toivotti Mrs Hawkinsin tervetulleeksi aloittamaan vuoden kiireisimpään aikaan:

"- October 12th will be the next day, Tuesday, a full moon: there will be a movement of authors.
- Do you find the moon affects the authors, Mr Tooley? I said.
- Oh, a great deal, believe me," he said deeply. - There is always a considerable movement from those quarters at the full moon."

Millyn talossa eräs asukkaista, puolalainen ompelija Wanda, sai nimettömän uhkauskirjeen ja meni suunniltaan. Lähettäjän arvoitusta pyritään ratkomaan koko asukaskunnan voimin. Muutakin harmia ilmeni: Mrs Hawkins rakasti työtään, mutta sai riesakseen wannabe-kirjailijan, Hector Bartlettin, joka pompahtaa esiin usein saadakseen tekstejään julki - hän ei tunnu muuttuvan vuosien mittaan, toisin kuin kertojamme, joka kypsyy kirjan mittaan, muuttuu fyysisestikin. 

Näistä aineksista Sparks punoo nautinnollisen terävän, osin surullisen ja melankolisen mutta myös aidosti hauskan tarinan, jota lukiessa nauroin usein. Työstään Mrs Hawkins antaa tänä päivänäkin täysin päteviä ohjeita. Esimerkiksi paikanhausta on kerrottava kaikille mahdollisille, sillä uusi tehtävä saattaa löytyä mitä epätodennäköisimmän tahon kautta: "But you should also tell the postman, the mechanic in the garage, the waiter in the restaurant, the hotel porter, the butcher, the daily domestic help; you should tell everyone, including people you meet on the train." Nykyisinhän teemme juuri näin, mutta somessa. 

Ja erityisesti kirjoittaville muistiin keskustelu, jonka Mrs Hawkins käy tulevan työnantajansa kanssa:

"- When you are editing a copy, Mrs Hawkins, what sort of things do you look for? said Howard Send.
- Exclamation marks and italics used for emphasis," I said. - And I take them away.
It was as good an answer as any."

Etsiessäni ihastuneena lisää Sparkin tuotantoa huomasin, että tunnenkin yhden ennestään, tv:stä! The Prime of Miss Jean Brodie on myös leffana mainio, vaikka tietysti kirjaan nähden (joka piti lukea saman tien) yksinkertaistettu. Pääosaa esittää Maggie Smith, joka sai roolista nettitietojen mukaan parhaan naispääosan Oscar- ja Bafta-palkinnot ja muitakin. Myöhemmin hänet opittiin tuntemaan laajemmin Harry Potter-  ja Downton Abbey -sarjoista.

Kirjassa näkyy Sparkin lukijaa ilahduttava tapa viitata yllättäen, kesken muistelun, tulevaan eli kertojan nykyaikaan. 1930-luvun opettajaansa Miss Brodieta muistelee entinen oppilas, Sandy. Jean Brodie on herkullinen hahmo: erittäin omanarvontuntoinen itsellinen nainen, joka on ottanut elämäntehtäväkseen tyttöjen kasvattamisen hienoiksi naisiksi ja joka ottaa muutaman tytön erityissuojelukseensa, viettää näiden kanssa aikaa myös koulun ulkopuolella opettaakseen näille elämänfilosofiaansa. 

Joka on hyvin ristiriitainen: Miss Brodie ei suvaitse käärittyjä hihoja ("We are civilized beings.") tai vulgääristi liian auki olevia ikkunoita, mutta ylläpitää itse intiimiä suhdetta opettajakollegaansa (muistakaa ajankohta, tavatonta!) ja on samalla rakastunut toiseen kollegaan. Hän on käytännön nainen, laittaa ruokaa miesystävälleen, opettaa tytöille käsien hoitoa ja niin edelleen, mutta toisaalta elää mielikuvituksessaan, lumoutuu romantiikasta ja taiteesta, etenkin Giotton maalauksista. Kielioppitunti saattoi lennossa muuttua Italian matkadiojen katseluksi. Ja hän ihailee suuresti fasisteja, joiden hirmutekoja ei vielä tiedetty tai ne olivat vasta tulossa. 

Hämmentävä sekoitus, jolla oli suuri vaikutus oppilaisiinsa, tyttöihin toisella kymmenellä. Koulun johtajatar oli epäluuloinen, muttei voinut kieltää sitä, että Brodien tytöt ("Brodie set") pärjäsivät hyvin. Ura saa kuitenkin loppunsa, kun tiedot opettajattaresta menetelmineen alkoivat levitä: kuka oli petturi ja ilmiantaja? Ja miten Miss Brodie ja tytöt pärjäsivät myöhemmin? 

Koukuttava, vahva tarina, jota voi suositella kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville, etenkin kustannusalalla toimiville ja kirjoittaville sekä viime vuosisadan historiasta kiinnostuneille. Sitä on esitetty myös näytelmänä ja tv-sarjana. Englanninkielisiä Sparkin kirjoja on hyvin saatavissa divareissa ja kirjastoissa. Löysin vain yhden suomennetun, nimeltään Mandelbaumin portti. Lukujonoon sekin!

Muriel Spark: 
A Far Cry from Kensington.

Ilmestynyt alunperin 1988 (Houghton Miffling), luin vuoden 2000 painoksen New Direction Books -sarjasta. Kannen kuva sivulta litterarylondon.org.

The Prime of Miss Jean Brodie.

Julkaistu USA:ssa 1961 (The New Yorker), Englannissa 1965 (Penguin Books, jonka sivulta kansikuva on otettu, itse luin elokuvakansiversion.)

Rakasta minua hiukan!

Anni Polvan ensimmäinen romaani ilmestyi juuri sodan päättäneessä Suomessa. Huvituksia ja viihdettä kaivattiin, vaarattomassa muodossa, joten Polvan kirjoista tuli ilmiö, suosiosta huima. Kriitikot eivät pitäneet, kansa sitäkin enemmän.

Romaanin päähenkilö Lulu on kaupunkilainen toimistotyttö, joka lähtee kesälomallaan ystävänsä Kertun kanssa viikoksi maalle talkootöihin. Vaikka hän sattui juuri ennen lähtöään törmäämään työpaikallaan upeaan ilmestykseen: komeaan sotasankariin, jonka hymy saa tytön sydämen heittämään häränpyllyä.

Lulu, tuo oman aikansa Bridget Jones, koheltaa ja nolaa itsensä kerran toisensa jälkeen, mutta iloisuudellaan ja hyväsydämisyydellään hurmaa pian talonväen, vanhaa muoria lukuunottamatta. Ja arvaatte varmasti, kuka myös ilmaantuu kuvioihin?

Ripaus Peppi Pitkätossua Lulusta myös löytyy: leiskuvan punaisen tukan lisäksi reipas ja taitava tyttö ei jää odottamaan kainona elämän tarjouksia, vaan tarttuu itse asioihin ja toimii, pienistä vastoinkäymisistä lannistumatta. Jolloin niitä onnenpotkujakin tien varrelle osuu.

Hän on siten tytöille täydellinen roolimalli, jota Kerttu-ystävä rauhallisempana tasapainottaa. Polvan ajattomuus kantaa yllättävän hyvin: sekä hahmot että kekseliäs, iloinen eikä missään kohtaa tylsistyttävä (muistuttaa siis päähenkilöään) kieli toimivat ja hersyttävät hymyjä edelleen, ainakin minua huvitti se yliviaton toilailu.

Napakat ja selkeät lauseet ovat helppoja lukea, mikä lienee yksi suuren suosion salaisuus. Puhe- ja kirjakielen yhdistäminen on luontevaa. Tällaisen kirjan kanssa on voinut vaivatta viihtyä kuka tahansa lukutaitoinen. Tarkennan: todennäköisesti kuka nainen tahansa. Miesten en ole kuullut Polvan tuotantoa lukeneen - heidän häviönsä. Nimenomaan aikansa tyttöjen ja naisen rooleja kirjat kuvaavat, joten feminismin asialla Polvakin oli, vaikka romantiikka on etusijalla.

Ajankuvana kirja vie sodanjälkeiseen niukkuuteen ja aikaan ennen tekniikan läpimurtoa. Fyysistä työtä tehtiin paljon, niin kotitaloudessa kuin yrityksissäkin. Kolmen kilometrin kävely illanviettoon ei ollut matka eikä mikään, korviketta juotiin runsaan kerman ja kotitekoisen pullan kera, kengät oli tehty paperista ja puusta. Tätä ihmetellessäni vähän ennen kirjan julkaisua syntynyt äitini kertoi itsekin vielä muistavansa kenkien puiset pohjat, joihin Polva viittailee. (Kyseessä eivät siis ole ns. puukengät, jotka tulivat muotiin myöhemmin.) Sekä silkkisukat, jotka tuolloin olivat kuuminta hottia, ja tietysti Lulunkin käytössä, olihan hän aikansa hottis. Äiti muuten muisteli, että kirjasta olisi tehty elokuvakin, mutta sellaisesta en löytänyt tietoja.

Kielessä on ajan sanoja ja sanontoja, jotka kaikki eivät avaudu tämän päivän lukijalle. Riemastuin tajutessani, mitä tarkoittaa särkien paistaminen (jolla ei siis ole mitään tekemistä kalanvalmistuksen kanssa) ja hihittelin hauskoille termeille, kuten kinttuposti. Mutta mitä tarkoittaa olla valmis kuin Melperi sotaan?

Rehellisyyden nimissä, en jaksaisi lukea monta samanlaista peräkkäin, kuten en muutenkaan chick-lit-kirjoja. Hieman enemmän haastetta saa kirjassa olla. Mutta tämä on hauska, lämmin ja yllättävän raikas edelleen, vaikka erittäin perinteisiä arvoja kunnioittava. Lulun tarina jatkuu vielä usean kirjan verran, joten saattaa olla, että lukaisen vielä nekin. Ja onhan jo Lulussa paljon samanlaista kuin myöhemmin syntyneessä Tiinassa.

Kenelle: Chick-litin ystäville, ajankuvista kiinnostuneille, viatonta viihdettä hakeville.

Muualla: 6.1. aikana ilmestyy Anni Polvan satavuotissyntymän kunniaksi useita arvioita Polvan kirjoista, myös tästä. Katso lista.

Anni Polva: Rakasta minua hiukan! Karisto, 1988, 13. painos. Alkuperäinen julkaisuvuosi 1945.

Kirjaa löytyy kirjastoista, ehkä myös divareista, varmasti monen äidin ja mummon kirjahyllystä. Lisäksi Karisto on julkaissut merkkivuoden kunniaksi uuden painoksen alkuperäiskannella, jolloin kokonaispainosmäärä nousee hurjaan 70 000 kappaleeseen.