Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marian Keyes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marian Keyes. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. tammikuuta 2025

Marian Keyes: My Favourite Mistake


Marian Keyes on chick-litin parhaimmistoa: hän yhdistää kepeyden vakavampiin aiheisiin vaivattoman oloisesti. Ja siten, että lukijan on turvallista uppoutua, sillä tilanteisiin aina löytyy ratkaisu, kuten lajiin kuuluu. Matkalla saa nauttia humoristisesta sanailusta ja monenlaisista sattumuksista. Sekä irlantilaisesta elämänmenosta suurperheen kuvioissa.

Irlantilaisen Walshin perheen jäsenet esittelevä sarja alkoi teoksella Naura, Claire, naura, jonka suomennos ilmestyi vuonna 2000. Viiden sisaruksen, Clairen, Rachelin, Maggien, Annan ja Helenin, elämästä kertovat kirjat ovat nyt edenneet riemastuttavasti ajassa, nuorista naisista on tullut keski-ikäisiä. Jopa toiseksi nuorin, Anna, on viisissäkymmenissä! Hän on pääosassa uusimmassa, vuonna 2024 englanniksi ilmestyneessä kirjassa My favourite mistake.

Rakkaus, työ ja ura, terveys ja ihmissuhteet aiheuttavat sisaruksille edelleen päänvaivaa, Annalle tällä kertaa erityisesti. Hän on menettänyt rakastamansa aviomiehen ja eroaa myös sen jälkeisestä rakastetustaan, kun koronasulku saa parin huomaamaan, etteivät he oikeastaan kestä toisiaan jatkuvasti. New Yorkissa upeaa PR-uraa kosmetiikan parissa tekevä Anna alkaa kaivata perhettään Irlannissa tajutessaan pandemian myötä, etteivät vanhemmatkaan ole ikuisia. Hän kuvailee alkutilannetta:

”There’s more to this story than the clickbait headlines, but yes, in simple terms, I had a dream life – then I took a flamethrower over it.”

Hän muuttaa takaisin Irlantiin, ainakin koemielessä. Viihtyisikö hän pienemmissä kuvioissa ja saisiko töitä? Työasia järjestyy ystävien kautta: nämä ovat perustamassa luksuslomakylää ja tarvitsevat apua markkinointiin. Yllättäen käy ilmi, että eräs hankkeen vaikuttajahahmo on Annan tuttu nuoruudesta, Joey, johon tyttö saattoi olla ihastunutkin (kukapa ei olisi ollut, sillä Joeyn ulkonäölle vetää vertoja vain Rachelin Luke – kirjoja lukeneet tietävät, mistä on kyse). Vaikkei homma pidemmälle koskaan edennyt, sillä Joeyllä on maine naistenkaatajana ja ikuisena itsekkäänä pikkupoikana.

”I was treated to a Joey Special – an unemotional assessment, his eyes flickering over me, trying to gauge my needs, wants, strengths and weaknesses. 
– There he is, I said. Meaning, The narky fucker I know of old. Holy mackerel, what had possessed me to agree to this?”

Nyt Annan on kuitenkin tultava Joeyn kanssa toimeen, samoin muiden paikallisten, saadakseen heidät lomakylän rakennushankkeen puolelle. Vastustusta on nimittäin ilmassa, jopa fyysiseksi vaaraksi saakka. Mutta myös ystävyyksiä, ihastumisia ja juhlimisia.

Keyes kuljettaa tarinaa rönsyilevästi ja runsassanaisesti, tapansa mukaan. Takaumissa tutustumme Annan menneisyyteen, joskus tuskastuttavan tarkasti. Alkukielellä kirjassa on yli 500 sivua! Tosin fontti on iso, ehkä myös lukijoiden keski-ikäisyys on huomioitu.

Kiva kirjaa oli kuitenkin lukea, Keyes ei sorru lällyimpiin tylsyyksiin, vaan osuu pirskahtelevasti ja kevyesti soljuvalla kielellä arkisiin kohtiin, niin kipeisiin kuin huvittaviin. Seksiä kuvataan tyylikkäästi naisen kannalta: kirja toimisi hyvin kurssina mieslukijoille siitä, mikä heteroseksissä saattaa toimia ja mikä ehkä ei.

Ja hei, Suomi mainittu! Ei tosin seksin yhteydessä, vaan designin, lasiesineiden. Saanemme kirjan suomeksi hieman myöhemmin, ehkä jo syksyllä? 

Hyvän mielen luettavaa viihteen, romantiikan ja Irlannin nälkäisille.

Marian Keyes: My Favourite Mistake. Penguin Books 2024. (Suomennos Terhi Vartia, Tammi, 2025)


Olen lukenut suurimman osan Keyesin tuotannosta ennen blogiaikoja, yhden maininnan sentään löysin: Rachelin paluu.

https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2023/07/marian-keyes-rachelin-paluu.html

perjantai 21. heinäkuuta 2023

Marian Keyes: Rachelin paluu. Naistenviikko 2023



Kun chick lit -aalto nousi viime vuosituhannen vaihteen tienoilla, ahmin etenkin kolmea Britteinsaarten kirjailijaa: Helen Fieldingin Bridget Jones oli genren suunnannäyttäjä ja loistava hahmo höpsössä inhimillisyydessään ja sinkkuelämänsä esittelyssä, jonka ilmiöitä kirjoissa liioiteltiin - ja ne olivat aidosti hauskoja, leffoinakin (juuri tänään muuten tulee sarjan aloittanut leffa tv:stä).  

Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarja toi mukaan hieman vakavuutta päähenkilönsä Beckyn ostomanian myötä, vaikka aihetta onnistuttiinkin käsittelemään huumorin kautta. (Toivon mukaan se lukemaan houkuttamalla säästi jonkun oikeassa elämässä joutumasta rahavaikeuksiin.) 

Mutta se kolmas, josta pidin eniten, oli Marian Keyes. Hänen kirjoissaan kerrotaan Walshin perheen sisaruksista, joista jokaisella on omat kuvionsa. Parhaiten mieleen jäi vuonna 2001 alkuperäisenä ilmestynyt Rachelin loma, ehkä siksi, että se toi mukaan edellisiä rankempaa sisältöä. Rachel oli addikti, koukussa niin lääkkeisiin, huumeisiin kuin viinaan. Sinkun ns. viihdekäyttö ja juhliva elämäntapa näyttivät synkän puolensa. 

Enkä edes tiennyt, miten synkkä se oli, ennen kuin luin uuden kirjan. Se kertoo Rachelista nyt ja kuvaa rankkoja vaiheita kirjojen välissä, jossa on kulunut 20 vuotta. Onko upea Luke poissa kuvioista ja jos, onko joku uusi rakas? Pysyykö Rachelin addiktio hallinnassa? Mitä kuuluu hänen siskoilleen ja vanhemmilleen? Entä paras ystävätär Brigit, pitävätkö naiset yhteyttä? Kaikki käy ilmi tätä lukiessa. Tai paremminkin ahmiessa; tuntui kuin vanhan ystävän olisi tavannut. 

Keyes kirjoittaa tuttuun tyyliinsä, jossa koomisia tilanteita ja nasevaa dialogia riittää. Kepeyttä kirjailija hakee myös kuvaamalla yksityiskohtaisesti ihmisten ja heidän asujensa ulkomuotoa, mikä  tuskastutti, mutta ajattelen sen osaksi chick lit -tyyliä. 

Itsekin addiktina Keyes tietää, mistä puhuu; varsinainen teema, riippuvuus, on raskas ja sen käsittely vaatii paljon sanoja - jopa niin, että vähempikin olisi riittänyt, kirja on nimittäin pitkä, loppuosa tuntuu suorastaan pitkitetyltä. Addiktio on läsnä koko ajan, jollain tavalla, ja sen hallinta tai hallinnan yrittäminen. Elämänviisautta jaetaan, mutta yllättäen se ei suuresti ärsyttänyt. Eikä lukija voi olla miettimättä omia riippuvuuksiaan saati surematta Rachelin puolesta, sitä, millaista taistelua hän joutuu käymään. Vaikka kirjoittaja tarkoittaa hyvää, se hieman ahdistaa, vaikkei Rachelin ongelmien kaltaisia itse omaisikaan. Mutta ehkä sekin on tarkoituksella tehty. Jokainen vähintään tuntenee jonkun riippuvaisen, jonka kokemuksia tulee miettineeksi, ehkä myös ymmärrys kasvaa.

Kaikkiaan lukukokemus, jota ei vain voinut jättää väliin. Oli mahtavaa kuulla Rachelin kuulumisia pitkästä aikaa! Ja kepeyden ja raskauden yhdistelmä, siinä lajissa Keyes on taitava.

Kenelle: Chick litin lukijoille, riippuvuudesta kärsiville ja heidän läheisilleen, tunnepuhetta sietäville, Irlannin ystäville.

Marian Keyes: Rachelin paluu. (Again, Rachel). Tammi 2023. 

Osallistun Naistenviikko 2023 -lukuhaasteeseen, jota vetää Tuijata.