Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema

Kirjailijan viimeisin ja dekkaritrilogian päättävä osa on ilman muuta sarjan paras. Rikosylikonstaapeli Veikko Niskanen pohtii uransa jatkoa ja haaveilee rauhaisasta yhteiselosta Annan kanssa. Mutta ihan vielä ei hän pääse lekottelemaan, sillä yllättävä kuolema tuo säröä ja töitä joulun viettoon vastoin suunnitelmia.

Tapahtumat sijoittuvat Kotkan liepeille, kuten aiemmissakin sarjan osissa. Nyt saaristoon haluaa avata huippuhotelllin Agata Holmberg, joka on kutsunut paikalle koeasukkaita jouluksi, ennen tulevia avajaisia. Agata on vakuuttunut, että suomalainen luonto ja saariston rauha vetävät varakkaita asiakkaita, kun sana leviää. Ainoa harmi on se, ettei saareen ole virallista ja säännöllistä venekuljetusta, vaan kyydit on hoidettava itse. Saarelaiset eivät ole ihastuneita ajatukseen väen ramppaamisesta asuntojensa ja mökkiensä lähellä.

Koeasukkaaksi saavat kutsun myös Anna läheisineen, joten paikalle on tulossa Veikon lisäksi myös Annan poika, Amerikkaan koripalloammattilaiseksi lähtenyt Teemu. Ei kuitenkaan luksuksen perässä, vaan nuoren miehen toive liittyy erääseen nuoreen naiseen, Eeviin, jonka nykyinen miesystävä ei ilahdu Teemun tulosta, toisin kuin Anna, joka haaveilee pojalleen hyvää perhe-elämää, onhan tällä jo pieni poikakin, Kuutti, joka tietysti on myös mukana joulun vietossa. Paikalla on myös Agatan kaksoisisko Filippa ja muita sukulaisia ja tuttavia. Ja pian myös poliisi Jami, Veikon luottokollega, sattuneesta syystä. 

Asetelmassa on räjähdysherkkyyttä alun alkaenkin, mutta kuolema yllättää silti kaikki. Miksi juuri hän, jonka pois raivaamisesta ei ole kenellekään mitään etua? 

Puitteet ovat kiehtovat, hotellin ruokakuvauksista tulee nälkä, vaikka paikallaolijoiden ruokahalua ja jouluiloa hillitsevät tehokkaasti kuolemantapaukset - sillä ne eivät jää yhteen. Ja muutakin outoa ja pelottavaa tapahtuu.

"Kukaan vieraista ei viittaa juhlaan sanallakaan, ei edes Kuutti, joka on siihen mennessä puhunut joulupukista ja lahjoista joka päivä."

Sään vuoksi saarelta ei pääse pois, ennen kuin lumisade ja myrsky tyyntyy. Karmiva ajatus (en pidä risteilyistäkään tästä syystä)!

"Ensimmäistä kertaa rikosylikonstaapeli tajuaa, mitä saarella asuminen todella on. Vapauden lisäksi se voi tarkoittaa myös vankilaa."

Kirjailija ripottelee juonen sekaan havaintoja niin ihmisluonnosta kuin ajan ilmiöistä. Moni meistä tunnistaa varmasti tämän, saarella asuvan Ramin ajatuksen:

"Aikaisemmin työ oli ihmistä varten. Nykyään ihminen on työtä varten. Kaiken mitä teet vapaa-ajalla on kehitettävä sinua paremmaksi työntekijäksi. Vapaa-ajalla on kasvatettava kuntoa tai palautettava kehoa ja älliä, että jaksat taas painaa töissä." 

Vetävä teos: vaikka kirjailija on vielä uran alkutaipaleella. Niin rakenne kuin henkilöhahmot ovat kolmessa kirjassa nopeaa tahtia vankistuneet, kokonaisuus selkeytynyt. Yksi suurimmista iloista pitkän linjan kirjabloggaajana ja lukijana on seurata kotimaisten kirjoittajien urakehitystä alusta saakka. Olen seurannut ja seuraan monia, niin tasaisen varmoja tekijöitä kuin yllättäjiä, poikkeuksellisiä tekijöitä sekä kuin itsestään selvästi tähdeksi nousseita - joista tulee mieleen Pajtim Statovci viimeaikaisen huippumenestyksen ansiosta, mutta nimiä voisin luetella kymmenittäin - ja jokainen on äärettömän kiinnostava lukijan kannalta. Ja niitä löytyy blogista. Kiitos, ja jatkattehan, minä seuraan!

Johanna Savolainen kertoi kirjamessuilla jatkavansa kirjoittamista ja että tulossa on jotain ehkä erilaista. Jään odottamaan! 

Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema. Kustannus Mäkelä 2024. Kansi Samppa Ranta.

Dekkarikimara

Työ- ja joulukiireissä on tullut luettua hajanaisesti sitä sun tätä. Lähinnä dekkareita, joita käytän pikarentoutukseen ja ajanviettoon. Niistä vain ei tule juuri blogattua, koska hujahtavat nopsaan ja valitettavasti usein myös pois mielestä yhtä vauhdikkaasti. Kirjaan nyt muistiin muutaman pinostani, jota olen mässäillyt ja tuhlaillutkin; osa joutui kirjastoon avaamattomana ja joitakin jätin suosiolla kesken, kun ei vain napannut.

Johanna Savolaisen toisinkoisen tarina liikkuu Kotkassa ja lähialueilla, hieman Helsingissäkin. Ja koripallopiireissä, naisurheilun parissa, kuten esikoinenkin Se, joka pääsi pakoon. Uudessa kirjassa on myös esikoisesta tuttuja henkilöitä, mutta sen voi hyvin lukea itsenäisenä tarinana.

Sillä nyt selvitetään seitsemän vuotta sitten kadonneen Marian arvoitusta. Nuori abiturientti katosi siinä myrskyisässä elämänvaiheessa, jossa tapahtuu suuria muutoksia: opiskelun alkaminen, muutto kotoa, aikuisuuden alku, ehkä parisuhteenkin - joka tapauksessa siihenastinen ystäväpiiri muokkautuu ja muuttuu. Niin käy kirjassakin. Tiivis, samassa koripallojoukkueessa pelannut tyttöjoukko hajoaa. Monesta syystä, käy ilmi. Kun koulunaikainen kaveriporukka kirjan nykyhetken aikatasossa kokoontuu, tapahtuu jotain, mikä saa heidät muistelemaan tuota aikaa tarkemmin kuin kukaan haluaisi. 

Kirjailijan teksti juoksee vauhdikkaan vetävästi. Pidän hänen yksityiskohtia myöten tarkasta tyylistään ja yllättävistä juonenkäänteistä, jotka aiheuttavat arvailuja moneen suuntaan. Ihmiset ovat aitoja ja inhimillisiä taustoineen, joita avataan harkitusti. Ystävyyden kuvaus on vahvaa ja rakkaus joukkueurheiluun käsinkosketeltavaa. Melkein alkoi harmittaa, etten ole epäurheilijana vastaavaa tiivistä yhteyttä saanut kokea, uskon sen olevan hieno ja kasvattava elämänvaihe. 

Pelkästään nuorista ei puhuta, kivaa kontrastia tuovat jo iäkkäämmät poliisi Veikko ja kahvilanpitäjä Anna, joista jälkimmäinen askarruttaa Veikkoa. Kirjailija oli saanut edellisestä kirjasta palautetta, että tapahtumat alkoivat liian hitaasti, joten tässä tilanne on korjattu. Heti rysähtää! Ja lukija pääsee vauhtiin mukaan arvoitusta ratkomaan. 

Muualla: Sirjan tarinat odottaa jo kirjailijalta lisää.

Johanna Savolainen: Minne kuljit maailmassa. Kansi Samppa Ranta. Kustannus-Mäkelä 2022.

JP Koskisen Murhan vuosi -sarja on edennyt elokuuhun. Jokunen kuukausi on minulta jäänyt väliin, muttei se haitannut lukemista lainkaan. Tämäkään sarja ei ole pääkaupunkikeskeinen, sillä nyt ollaan Hämeenlinnassa, jossa Juho Tulikoski avustaa enoaan Arosuota rikosten ratkaisemisessa yksityisetsivän vaativalla pestillä. 

Selvitellessään erään paikallisen epäilyttävää kuolemantapausta he törmäävät outoon veljeskuntaan - kyllä, Hämeenlinnassa. Millaisia salaisia rituaaleja kultilla mahtaa olla? Juho ottaa asiasta selvää ja homma alkaa ratketa tapauksen osalta, mutta ei vielä Juhon oman suvun taustojen osalta, joita hän pyrkii tutkimaan kaiken ohessa. Onko enolla jotain salattavaa? Lukijaa auttaa paljon kirjan alkuun präntätty sukupuu.

Herkullinen lisä löytyy historiasta: teoksen toinen aikataso on 1700-luvulla. Myös siellä ratkoo rikoksia nuoremman ja vanhemman miehen parivaljakko, jossa on paljon tuttua. Ja googlemapitin ahkerasti tarinassa mainittuja paikkoja, myös Hämeen linnaa, jossa onnekseni olen  vieraillut ja siten pystyin kuvittelemaan tunnelmia. 

Erittäin sujuvaa ja helposti luettavaa letkeää ja arkista dekkaritavaraa, jossa ei turhaan mennä julmuuksiin eikä mystisyyksiin, vaan toimitaan käytännöllisesti ja huonoja vitsejä heitellen (Juho) ja niille tuhahdellen (Arosuo), klassisen dekkariperinteen tapaan. Uteliaisuus pysyy yllä, suvun salaisuus pitää vielä saada tietää, kun sarja etenee. 

Muualla: Yllättäen JP Koskisen KultTV kertoo kirjasta YouTubessa.

JP Koskinen: Elokuun viimeinen ehtoollinen. Murhan vuosi -sarja. CrimeTime 2022. Kannen ulkoasu Marjaana Virta.

Kuva: YLE

Dekkarifestivaalissa 2022 syyskuussa tapasin monta alan huipputekijää, kuten Matti Laineen, jota fanitan hienon Paratiisi-tv-rikosdraamasarjan käsikirjoituksen ansiosta. Sen vuoksi ja monen suosituksesta päätin tutustua myös hänen Elias Vitikka -nimisestä kaverista kertovaan dekkarisarjaansa. 

Ja taas ollaan urheilun parissa, tällä kertaa jääkiekon ja miesten maailmassa. Vitikka oli lupaava veskari ennen uransa nopeaa päättymistä. Nyt hän raapii kokoon elantoaan miten milloinkin, kuten taksikuskina, josta urakehitys suuntaa hämärämpiin hommiin. Koska luin vasta sarjan alkua, en tiedä toistaiseksi paljon Vitikan jatkosta, mutta saattaa olla, että siihen vielä tutustun lisää - huomasin, että Laineen kirjoja on kiitettävän paljon lähikirjastossa. Sarjaa kustantaa Bazar Kustannus.

Muualla: Mikä ihme Elias Vitikassa vetoaa, pohtii Kirsin Book Club sarjan kuudennesta ja toistaiseksi viimeisimmästä osasta kertoessaan. 

Ei kai dekkareista voi kertoa mainitsematta yhtään ruotsalaista? Haluan mainita, nimittäin Camilla Greben, jonka tuorein suomennos Ajasta ikuisuuteen nappasi tiukasti lukijan haaviinsa. Ympäristökin on kiinnostava, kustannusmaailma. Psykologista pyöritystä enemmän kuin veriroiskeita, tästä tyylistä pidän - ja Grebe on huiman taitava. 

Muualla: Jokke kertoo kirjasta enemmän ja listaa sarjan teokset.

Camilla Grebe: Ajasta ikuisuuteen. Gummerus 2022. 

Ruotsalaisista rikoksista tuli mieleen tv-sarja Äntligen (Netflix), jossa seitsemänkymppiset ystävykset yrittävät salailla kaverinsa kuolemaa, jotta tämä ehtisi saada luvassa olleen taloustieteen Nobelin. 

Homma menee tietysti puihin, mutta hauskasti, huippunäyttelijät, kuten Lena Endre ja Johan Ulveson, ovat elementissään. Erityisesti minua huvittivat henkilöiden puhelimien yhteystiedot, joita vilautettiin.  Kirja-alan ihmisellä oli numerolistassaan ilmeisesti kaikki ruotsalaiset nykykirjailijat! (Ja lääkärillä kai vastaavasti lääkärit ja niin edelleen.)

Hienoa sekin, että ruotsalaiset osaavat repiä Nobelistakin huumoria. Ja tietysti se, että pääroolit ovat vanhalla väellä - etenkin naisnäyttelijöille sanotaan iän myötä roolien saamisen vaikeutuvan. Mukava, harmiton mutta laadukas sarja. 

Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon

Anna pitää baaria Kotkan kupeessa pienessä Kylässä. Hänen elämänsä suuri rakkaus on Teemu, urheilijapoika, joka on lahjakkaana koripallolupauksena lähdössä pelaamaan Amerikan isoille kentille. Helsinkiläisessä Mäkelänrinteen lukiossa opiskellut Teemu on tulossa tapaamaan leskiäitiään, joka odottaa poikaansa hartaasti valmistautuessaan kuppilassaan mökkiasukkaiden vilkastuttamaan kesäkauteen.  

"Teemu osasi olla itsepäinen niin halutessaan, ja jostain syystä hän oli päättänyt viettää tämän kesän kotona. Anna oli siitä samaan aikaan sekä kiitollinen että surullinen, sillä hän ymmärsi Teemun jättävän hyvästejä hänelle, lapsuudelleen, Suomelle ja todennäköisesti lukuisille muillekin asioille, joista Anna ei tiennyt mitään."

Avukseen Anna on palkannut kesäapulaisen, Eevin. Tyttö on kaunis mutta sulkeutunut, mikä ärsyttää Annaa. Hänelle tulee lisää mietittävää, kun Kylässä alkaa tapahtua dramaattisia. Järisyttävin Annalle on hänen lapsuudenystävänsä Leilan väkivaltainen kohtalo. Rikosylikonstaapeli Veikko Niskanen selvittää sitä ja kahta muuta tapaturmaa huomatakseen pian, että kaikilla on ainakin yksi yhteinen nimittäjä.

Tempaudun mukaan tarinaan, joka kulkee notkean vauhdikkaana kesäisessä Kotkassa ja sen liepeillä, rannoilla ja pallokentillä, hieman Helsingissäkin. Kylän asukkaat tulevat tutuiksi kahvilan asiakkaina. Mökkiläisten ja vakiasukkaiden käsitykset toisistaan kuulostavat huvittavan tosielämässä kuulluilta: toiset vievät rauhan ja turvallisuuden, toiset taas ovat sisäsiittoisia maalaisia. Talouden takia mökkikansaa kuitenkin siedetään.  

"Anna oli aina yhtä iloinen nähdessään nuo vielä kalpeat, tietokoneen ruudun valossa lakastuneet kasvot ja eteenpäin kääntyneet Powerpoint-hartiat, jotka oikenivat kesän aikana takaisin luonteville paikoillen. Paitsi tietysti niillä, joiden lomaviikot kuluivat mökillä päihteitä väärinkäyttäen ja joita aina silloin tällöin etsittiin poliisin ja palokunnan voimin rantojen kaislikoista."

Kesää tulee ikävä! Jos ei nyt ihan Annan kesän kaltaista; sen verran Kylän kuvioissa on kärhämää ja vaaran tuntua. Kirjailija kuvaa henkilönsä taidolla, heittelee lukijalle lempeitä täkyjä (vai pitäisikö sanoa heittoja, kun koripallosta puhutaan?) mietittäväksi ja sujauttelee tarinaa kuljettaessaan mukaan osuvia havaintoja elämänmenosta aina urheiluhulluudesta median toimintaan. Lööpit kirkuvat, kun alkaa tapahtua ja muutkin lehdet kiinnostuvat Kylästä kuin Maaseudun Tulevaisuus. Ja tietysti, kun dekkarista on kyse, tarkkaillaan myös poliisin toimintaa. Veikko kollegoineen selvittää sotkua ja etsii motiiveja.

"Teemu Merikallio oli ainoa kyläläisistä, jota Veikko todella uskoi ymmärtävänsä. Teemu oli urheilija. Ammattiurheilija, eli toisin sanoen iso vauva, jonka täytyi huolehtia kellontarkasti välipaloistaan ja päiväunistaan ja jolle muut ihmiset olivat lähinnä pallonpalauttajia. Urheilija, joka oli tottunut saamaan erityiskohtelua kaikilta ympärillään olevilta henkilöiltä. Tähti, joka ei tehnyt turhia liikkeitä, ja turhia olivat kaikki ne liikkeet, jotka eivät edistäneet hänen tulevaisuuttaan."

Savolaisen tausta toimittajana - kuten muuten Annallakin - ja koripalloilijana näkyy kirjassa monin tavoin. Samoin kotkalainen syntyperä, totta kai. Erityissävyn lukemiseen toi se, että hän oli kollegani viestintähommissa, ja kun olemme toistemme työtekstejä tottuneet kommentoimaan, minun piti alkuun puhdistella päätäni unohtaakseni punakynäsyndrooman. Vähän myös jännitti, mitä osaan kirjasta sanoa, jos en pitäisikään siitä. Mutta ei tarvinnut siitä huolehtia, pidin kyllä, enkä alkanut korjailla, vaikka pientä toistoa sekä olla-verbin ja kolmen pisteen ylitarjontaa saatoin havaita. Tärkeämpiä ovat mukaansatempaavuus, uskottavuus ja eheys sekä mukavasti harhautteleva juoni. Peli etenee ja pallo liikkuu sulavasti cozy crime -henkeen. Kyllä tätä kirjailijaa tarinankertojaksi voi tituleerata!  

"Rakkaus - aina hyvä motiivi murhalle."

Kenelle: Pikkukyliin kesäksi karkaaville, mökkiläisiä ihmetteleville, koripallon ystäville, leppoisan muttei lällyn luettavan etsijälle. 

Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon. Kustannus-Mäkelä 2021. Kansi Samppa Ranta.

Helmet-haasteessa 2021 sopii ainakin kohtiin 6, kertoo rakkaudesta, 7, kaveriporukka, 12, ollaan metsässä, 21, liittyy vuodenaikaan kesä, 22, ajetaan polkupyörällä, 29, kirjan henkilön elämä muuttuu ja 49, julkaistu vuonna 2021. 

Sain kirjan kustantajalta.