Minna Eväsoja: Melkein geisha

Minna Eväsoja on täysin hurahtanut japanilaiseen kulttuuriin, vieläpä siihen vanhaan ja harvinaiseksi käyvään. Hän on asunut pitkään Japanissa, opiskellut kielen ja käynyt teekoulua; tuota seremoniallista tapaa eivät enää kaikki tunne Japanissakaan. Lainaan Wikipediaa:

"Japanilainen teetaide on taidemuoto ja henkisen oppimisen polku, joka keskittyy vihrän teen valmistamiseen ja nauttimiseen."

Tietenkään kyse ei ole vain teen valmistamisesta ja nauttimisesta, vaan koko perinteen ja kulttuurin kunnioituksesta, kiinnostuksesta siihen, miten ihminen järjestää yhteiskunnan, mitä arvostetaan, mihin suuntaan ihmisiä muovataan; millaisia me haluamme olla.

Ihailen hurahtaneita ihmisiä. Intohimo ja innostus on aina hienoa, oli kohde kuinka kaukainen tai kummallinen hyvänsä (tai mitä kummallisempi, sitä parempi). Eväsoja on mennyt paljon pidemmälle kuin tavanomainen ihailu ja fanitus; hän on kokenut omakohtaisesti japanilaisen elämäntavan ja yli 20 vuoden ajan imenyt tuota meille vierasta kulttuuria. Hänellä on siis runsaasti kokemusta ja taustaa kertoa siitä, millaista Japanissa on, meille ymmärrettävällä kielellä.

Kirja kertoo lyhyin luvuin faktaa ja omaa kokemusta yhdistäen aiheista, jotka kuvaavat maata. Puhutaan huolenpidosta, junamatkailusta (huh!) ja järjestetystä avioliitosta, muun muassa. Japanilaisen ihmisen mielenlaatu yllättää pohjoismaisen lukijan: nuhakuume ei ole sairaus (sairauksia ei ole). Aviopuolisot eivät ole rakastavaisia. Sensein (opettajan) ehdotuksiin on syytä suostua. Kantamuksista ja lastenvaunuista saa nainen selvitä ihan itsekseen, miehet eivät auta.

Tosin vaimo on perheen pää, jolle mies kiikuttaa palkkapussinsa. Ja seuraa nöyrästi lomamatkoilla hölisevää naislaumaa, joka päättää, mihin mennään ja milloin pidetään tauko. Matkat saattavat järkyttää:

"...japanilaisturistit tarvitsevat Euroopan-matkojen, etenkin Ranskan-vierailujen, jälkeen terapiaa, sillä he eivät ole tottunut huonoon asiakaspalveluun. ... Japanissa palvelu alkaa siitä, mihin se Suomessa päättyy. "

Täysin ruusuista asiakaspalvelukaan ei ole, vaikka kaupat ja ravintolat kohtelevat asiakkaitaan kuninkaallisina. Kirjoittaja mainitsee toisen laidan esimerkkeinä pesulat, jotka saattavat iloisesti ja korvausvaateita tuntematta pilata vaatteet, ja taksit, joiden taidoista tai halusta viedä perille ei ole mitään takeita - hyvä huomautus meidän taksivapauskeskusteluumme.

Outouksia saa ihmetellä: joka huoneessa pitää olla eri tohvelit! Taloissa ei ole lämmitystä! Naapurisi tietää kaiken! Paitsi silloin, kun oikeasti tarvitsisit todistajaa tapahtumille. Pyyhekoodi! Sumopaini!

Perinteitä ja historiaa, mutta myös tämän päivän kulttuuria ja tapoja avaava teos kaikille kaukokaipuun uhreille. Ei toimi täydellisenä perustietokirjana, mutta kuvaa kiehtovasti tunnelmia ja mentaliteettia Japanissa. Osin puhekielinen teksti ja lyhyet luvut ovat helppoja lukea heidänkin, jotka eivät jaksa lukea pitkästi.

Pakko mainita Japani-yhteyden takia järisyttävä Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Se iskee sieluun ja tunteeseen, Eväsoja järkeen, enemmillä faktoilla ja enemmän tähän päivään, mutta Japanista kiinnostuneille yhtä kiehtovasti.

Eväsojan kokemukset arkielämästä Japanissa riemastuttavat, kiehtovat ja antavat tietoa. Saamme kirkkaan kurkistuksen tuohon meille outoon maahan. Sekä nykypäivään, mutta teeopintojen myötä myös häivähdyksen ikiaikaisiin perinteisiin, jotka herättävät lukijassa kunnioitusta. Tee tuli Japaniin 700-luvulla, ja teeseremonia kehittyi sen jälkeen. Voisiko meillä olla Kalevala-tapojen koulutusta? Ja mitä se olisi?

Kenelle: Kaukokaipuuta kokeville, jotain muuta kaipaaville, erilaisia kulttuureja ihmetteleville, helpolla lukemisella tietoa haluaville, historiaa kunnioittaville, Japani-faneille.

Muualla: Puhdasta nautintoa, sanoo Kirjatoukka. Hullunkurista, mutta kaikkien älyttömyyksien keskeltä paistaa kirjoittajan rakkaus Japania kohtaan, sanoo Kirjakirppu. Eväsoja kirjoittaa tavattoman elävästi, rikkaasti ja kauniisti - huumoria unohtamatta, toteaa Kirja vieköön. Tuo vieraan lähemmäs ja antaa katsoa jotain sellaista, mistä ei ole aiemmin ollut aavistustakaan, sanoo Suketus.

Minna Eväsoja: Melkein geisha. Hurmaava ja hullu Japani. Gummerus 2016.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia,
mietin ankarasti sitä, mitä kirjastasi sanoisin. Se vei niin täysin mukanaan, että tunnen olevani jäävi sanomaan mitään, vaikken ole vielä puhunut sanaakaan. Ideasi syventyä tutkimaan tuhat vuotta sitten Japanissa elänyttä hovinaista ja kirjailijaa on jo sinänsä kunnioitusta herättävä. Rohkeutesi etsiä elämääsi uutta, irtisanoutua normityöstäsi ja heittäytyä ideasi varaan tekemään tutkimusraporttia ja päiväkirjaa vielä enemmän.

Sei Shõnagon kietoutui tietoisuuteesi vähä vähältä. Oli kiehtovaa lukea, miten yhteytenne syntyi ja kehittyi. Kun tajusit, miten vähän naisesta tiedetään ja että haluat tietää enemmän, miten selvältä päätös vaikuttikaan - tähän johtivat niin monet asiat, suorastaan kohtalonomaisesti, eikö vain?

Kuten sinäkin, en voisi kuvitella itselleni vieraampaa ympäristöä kuin Japani 900-luvulla. Kuten sanot Seille, elämänpiirit ovat mahdollisimman kaukana toisistaan niin ajallisesti, maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin.

"Mitään siitä, mitä meille ensimmäiseksi tulee maastasi mieleen, ei ollut sinun aikanasi vielä olemassa. Ei ollut geishoja, samuraita eikä sushia, ei haikurunoja, ikebanaa, teeseremonioita..."

Mia, olit lukenut Sein Tyynynaluskirjan, joka teki hänestä aikansa ja myöhempienkin aikojen julkkiksen. Minä en ollut koskaan kuullutkaan kirjasta tai japanilaisen kulttuurin erikoisesta Heian-kaudesta. Ehkä totaalinen vieraus oli yksi syy, miksi aihe kiehtoi minua. Mutta kirjan perusteella sinä lähdit hakemaan lisää tietoa ja sen myötä toit sitä meille muillekin, loit aikakaudesta ja Seistä elävän kuvan. Annat historiallista taustaa, kerrot ajan arvostuksista ja tavoista keisarin hovissa. Vaikka Sei kertomasi mukaan kuvasi pitkästi ja tylsästi seremonioita ja muuta valtaeliitin toimintaa - josta historiantutkijat ovat iloinneet - olit lumoutunut, etenkin Sein listoista. Hän listasi milloin mitäkin: hurmaavia asioita, masentavia asioita, asioita joita ei voi verrata, asioita joista tulee puhdas olo.

"Listoja asioista, joista myös minä tiedän jotain, hämmästyttävän tarkkoja havaintoja ihmisluonnosta ja ihmissuhteista, maailmasta, joka on meille aivan yhteinen ja ilmeisen muuttumaton."

Sein teksti tuo yhteyden tuon kaukaisen ajan ja meidän välillemme. Hän kertoo ällistyttävän tarkasti ja taitavasti ajatuksiaan, joita jaat kirjassasi. Toteat, että hovinaisten elämä oli vapaampaa ja rikkaampaa kuin tavallisen naisen. Ja arvelet, että Sei pääsi asemaansa juuri kirjoitustaitojensa ansiosta, muistanko oikein? Mutta toisin kuin tutkijat sinua ennen, teet keskeisen tärkeän havainnon todetessasi Seille:

"Sinun komediasi tuntuu kyllä jääneen monelta huomaamatta. Et sinä ole pinnallinen ja kylmä, sinä olet huumorintajuinen! Mutta ilmeisesti sinun huumoriasi ei voi ymmärtää ennen kuin vasta Carrien, Samanthan ja Mirandan aikakaudella."

Tämä on, Mia, kirjasi suuri vahvuus. Tuot Sein elämän tähän aikaan - jossa hän sellaisenaan olisi kummajainen mustattuine hampaineen ja maahan asti ulottuvine mustine hiuksineen, mutta ajatuksiltaan kuin feministien esiäiti, kuten sanot. Harmittelet, ettei Virginia Woolf tuntenut sinua!

Sei kertoo paljon rakastajista ja heidän vierailuistaan hovissa. Ajalle tyypillistä oli, että kasvojen paljastaminen miehelle oli intiimimpää kuin seksin harrastaminen, joka puolestaan oli suosittu puuha, jopa suositeltu ainakin miehille terveyden ylläpitämiseksi. Syntiä ei kai vielä oltu keksitty. Kerrot, että sana courtisan tarkoitti alunperin hovinaista. Siitäkö vai seksin synnillistämisestäkö johtui sekaannus ja Sein paheellinen maine myöhempinä vuosisatoina? Sei on liitetty erinäisiin seksipitoisiin julkaisuihin ja piirroksiin, sait havaita. Se taitaa harmittaa sinua - koska Sei oli mielestäsi niin paljon muuta.

Sein kirjoitustapa ei istu mihinkään aikansa muottiin. Kuvaat japanilaisia tekstityyppejä tunnollisesti, mutta nimität Sein riemastuttavasti jonkinlaiseksi alkubloggariksi. Autenttisten havaintojen ja muistiinmerkintöjen vuoksi, oletan. Kirjasta on olemassa englannin- ja saksankielisiä käännöksiä, mutta ne ovat tietenkin aikansa kuvajaisia, eivät alkutekstiä. Kuten sanot: Lost in translation. Alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole säilynyt, huomaat Kiotossa. Olet siis jättänyt työsi, muuttanut Japaniin - vieläpä sairaana lähtiessäsi - ja teet tutkimusta kirjasta, jota ei ole olemassakaan! Urheaa, sanon minä. Kadehdittavaa omistautumista.

Mia, kun kerrot elämästäsi Japanissa, kuvaat asuinpaikkaasi, tuttaviasi, retkiäsi ja tekemisiäsi Kiotossa arkisesti. Kuten Sei omassa kirjassaan? Tuot Japanista lukijan silmien eteen monta kiehtovaa yksityiskohtaa. Kuten kylmät asunnot, kuumat pyyhkeet, ruuat, pyöräilyn ja baarit. Esittelet paikkoja kuin parhaassa matkakirjassa. Mutta mukanasi on aina myös Sei ja hänen sanansa tuhannen vuoden takaa. Vuoret, kirsikankukat ja luumupuut olivat jo silloin olemassa, ja löydät monta muutakin asiaa, jotka pystyt näkemään Sein tavoin.

Miten kiehtova yhdistelmä. Miten hieno kirja. En usko koskaan lukeneeni vastaavaa, ja vaikutus oli järisyttävä. Suorastaan kadehdin yhteyttäsi Seihin, ja toivoin, että sinun tapaasi löytäisin sellaisen. Mutta ei meillä faktisesti ole mitään yhteistä, meillä kolmella. Ai, onhan, olemme kaikki kirjoittaneet työksemme! Mainintasi mainostoimittajan työstä kirjoitustaidon näivettäjänä nauratti minua kovasti.

Nauroin monta kertaa muutenkin, tekstisi on niin herkullista ja havaintosi hauskoja ja teräviä. Pidät hienosti yllä sekä draaman kaarta että iloista sävyä, jonka japaninkielistä termiä en nyt muista. Mutta muistan tärkeämmän, joka myös kantaa koko kirjan: mono no awaren, jolle ei ole olemassa käännöstä, mutta joka kuvaa japanilaista melankolista henkeä ja menneen tuulahdusta. Luulen kyllä, että ymmärrän, mitä tarkoitat. Etenkin kun sanot sen löytyvän Kazua Ishiguron Pitkän päivän illasta. Löytyy sitä sinunkin kirjastasi!

Kuten Sei, et sinäkään kerro kaikkea, luulen. Näennäisestä avoimuudestasi huolimatta jätät varmasti jotain pois. Miten lienee rakastajatilanteen laita... Sanot, etteivät japanilaiset ole kiinnostuneita länsimaisista amatsoneista, ja harvat länsimaiset miehet paikan päällä ovat tulleet sinne naisen perässä. Joten se siitä, vai oliko sittenkään, olin aistivinani kiinnostusta ainakin Jeesukseksi nimittämäsi kaverin suuntaan? Mutta ei tarvitse kertoa, oli moukkamaista kysyä. Ymmärrät kuitenkin varmaan uteliaisuuden, koska Sein ja sinun tarinasi pakostakin hieman limittyvät mielessäni, ja etkö siihen pyrkinytkin? Mutta ei Seikään kertonut rakkauksistaan. Arvelet, että hän jätti tärkeimmät asiat kirjoittamatta. Viisas nainen!

Luin kirjaasi hitaasti, jottei se päättyisi. Välität niin kiinnostavasti innostuksesi, Sein ajatuksia ja omiasi, että kirjaa haluaisi ahmia, mutta ison tietomäärän vuoksi sen kanssa kannattaa edetä maltilla. Pidin kirjaa liian tärkeänä silmäilläkseni sitä hätäisesti työmatkoilla, joten luin sitä kotisohvalla, nukuin sen kanssa, join sen kanssa viiniä (ja seuraavana päivänä luin ne sivut uudestaan, ettei vain mitään menisi ohi), nukuin sen kanssa ja sairastin sen kanssa flunssaa. Ärsytti, kun perhe halusi ruokaa kesken lukemiseni tai naapuri soitti ovikelloa lainatakseen kuumemittaria. Kaadoin kalliin lampun siivotessani hätäisesti, että pääsisin pian kirjan pariin. Toivon, että lamppu toimii vielä.

Toisaalta, eikö tässä juuri siitä ole kysymys, yksityiskohtien tärkeydestä, arjesta, sen kauneuden huomaamisesta? Ja siitä huimaavasta tunteesta, kun saa viestin tuhannen vuoden takaa, ikiaikaisesta naisten välisestä yhteydestä, ajattomuudesta? Koko ajan kirjassa on kaksi tasoa: arkiset yksityiskohdat, ajattomuus. Nykyisyys, menneisyys. Mia, Sei. Kysymyksiä, vastauksia.

Pyydän anteeksi kömpelöä tyylisi matkimista, mutta en pääse eroon tästä puheesta pääni sisällä muuten. Toivon, Mia, että sait matkaltasi vastauksia, joita lähdit etsimään. Ja luulenkin niin. Siinä sivussa me muut saimme hienon henkisen matkan, jonka soisin kaikkien tekevän.

Kiitos, Mia. Kerro terveisiä Seille.

Kenelle? Japanin ystäville, ajassa matkaaville, tietoa kaipaaville, elämänmuutosta miettiville, omaa polkuaan etsiville naisille, sekä miehille, jotka heitä haluavat ymmärtää. Lumoutuvaan pystyville.

Muualla: Kirsi ihaili kirjailijan heittäytymistä. Norkku ihastui jo kirjan nimeen. Hanna löysi kirjasta sekä uuvuttavia että kiinnostavia asioita. Sonja ei pitänyt puhuttelumuodosta eikä toistosta, mutta kirja lisäsi hänen onnellisuuttaan. Anneli odottaa kirjalle kansainvälistä menestystä.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Otava 2013.

Mian tutkimuskirja: Sei Shonagon: Makura no sõshi.

LISÄYS: Mian kirja 2018: Naiset joita ajattelen öisin