Maisku Myllymäki: Valvoja

Kirjan nimi viittaa ensi kuulemalta johonkin autoritääriseen, eikä vaikutelma ole täysin väärä. Museovalvoja vahtii taidenäyttelyissä, etteivät vieraat vahingoita taideteoksia tai itseään. Työ kuulostaa puuduttavalta, mutta kertoja, nuori nainen, nauttii siitä, olostaan näkymättömänä taiteen keskellä. 

Tosin nimelle löytyy toinenkin selitys.

"Olen valvonut nyt kahdeksan yötä putkeen. Kun sanon valvoneeni kahdeksan yötä putkeen, tarkoitan sitä todella. En ole nukkunut kahdeksaan vuorokauteen silmäystäkään, en yhden yhtä sekuntia: olen ollut hereillä liki kaksisataa tuntia. --- Sumu, joka nyt täyttää minut, on kauhistuttava."

Jos yksikin uneton yö saa ihmisen sekaisin, miten käy kahdeksan jälkeen? En osaa kuvitella enkä tiedä, onko moinen valvominen edes mahdollista, vaikka kertojamme todistelee sen olevan. Kummasti hän, Maia, silti pystyy hoitamaan työtään, rutiinilla, kokemuksensa voimin. Sirpaleita työn yksityiskohdista ja havaintoja museovieraista on hauska lukea, ne ovat näyttelykävijälle tuttuja: ruuhkat näyttelyn viimeisenä päivänä, jonon hajoaminen tietyssä pisteessä eri näyttelytiloihin, somea varten käyvien nopeat piipahdukset...

"Kukaan ei halua tulla haukkuneeksi työtä, joka on juuri voittanut jonkin hienon palkinnon. Se on hirveän hellyttävää. Ihmiset kuljeskelevat ja ajattelevat: Ahaaa, tällainen on siis upeaa."

"Haluan huomauttaa, että katseeni on hyvin harjaantunut: havaitsen heti, milloin ihminen on oikeasti kiinnostunut näkemästään ja milloin hän vain esittää olevansa kiinnostunut." 

Tietysti Maia itse myös katsoo taidetta, tuntee teokset tarkkaan, ja niittenkin havainnoinnista - sekä Maian omien että vieraiden - on kiinnostavaa lukea: miten monin tavoin taideteoksia voi lähestyä ja ajatella. Vaikkei Maia ole erityisen kiinnostunut sosiaalisuudesta, erään näyttelyvieraan kanssa hän tutustuu suhteeseen asti. Peter saa hänet hullaantumaan.

"Minusta tuntui kuin olisin ollut hieman irti - irti lattiasta, irti kaikesta. Tunsin vatsassani ihanaa pistelyä, olin yhtäkkiä hirveän onnellinen. Onni ei ole pysyvä tila, vaan juuri tuollainen pienissä hetkissä tapahtuvat välähdys, jolloin elämä tuntuu ihmeelliseltä, mahdotonkin mahdolliselta."

Peterin vieressä nainen saa unta. Mutta mies ei viivy aina yötä, joskus jopa unohtaa tapaamisen. Hän ei silti vaikuta ilkeältä, vaan huolettomalta. Naisessa on vielä nuoruuden epävarmuutta, hän mukautuu miehen tahtiin, mieltymyksiin, ei saa sanottua mieltään kalvavia kysymyksiä. Mikä ei ole hyvä merkki suhteen kestävyyden kannalta. Suhde etenee silti, yhdessä käydään jopa Tukholmassa.

Jos ihminen valvoo liikaa, hänestä saattaa tulla hieman hullu. Maia vaikuttaa yllättävän täysijärkiseltä, mutta välähtääkö hänessä silti jotain epäilyttävää? Hienoinen vainoharhaisuus kuuluu kirjaan, tarttuu lukijaankin: mikä tässä on oikeastaan totta ja mikä somen luomaa näköharhaa? Ehkä sen selvittäminen vaatii hieman aikaa, luetun kypsyttelyä.

"Muisti on sellainen: kaikki epämukavakin muuttuu nautinnolliseksi, kun olosuhde, jossa muistelu tapahtuu, on kyllin erilainen, toisella tavalla epämukava."

Havainnot, joita Maia tekee, ovat minulle kirjan parasta antia, rakkaustarina ei niinkään, ehkä siksi, että se tuntuu kuvitellulta, mikä on tietysti tarkoituksellista: se sopii sosiaalisen median aikaan ja tapaan nähdä vain jotain hyvää, oikeasta kulmasta. 

Kieli on tarkkaan mietittyä ja huoliteltua, kuten Myllymäeltä voi odottaa, jopa sliipatuksi saakka, mutta tarina yllättää. Miten pitkälle valvominen - sen eri merkityksissä - voi mennä?

Kenelle: Museoissa ja taidenäyttelyissä käyville, unettomille, parisuhteesta haaveileville, suomen kielen ystäville. 

Maisku Myllymäki: Valvoja. WSOY 2024. Kansi Anna Makkonen.

Maisku Myllymäen esikoinen Holly esittelyssä aiemmin. 

Maisku Myllymäki: Holly

Eva työskentelee toimittajana luontolehdessä, jota päätoimittaa hänen tomera äitinsä Helene. Tämä lähettää tyttärensä juttukeikalle tapaamaan kuulua näyttelijää, Hollya, joka on vetäytynyt elämään yksin saarellaan ja väittää nähneensä siellä harvinaisen linnun. Jutun pitäisi kertoa paitsi luonnosta myös henkilöstä, sillä Helene on varma, että yleisöä kiinnostaa tietää Hollyn uudesta elämäntavasta ja kuulumisista. "Ja meri, se myy aina!"

"Seitsemäntuhannen merkin juttu, kultaseni, tuli mitä tuli." 

Lintuharrastaja Eva matkustaa saareen eikä aavista lainkaan, mitä on tulossa - eikä sitä aavista lukijakaan. Holly on persoona, josta ei ole pakko pitää mutta johon jää koukkuun, ainakin Eva jää. Koko Hollyn edustama elämäntapa on Evalle uutta ja erikoista, ja hän tarkastelee kohdettaan tarkemmin kuin mikään lintubongari lintujaan. 

"Eva nousee ja lähtee kävelemään rantakallioita pitkin. Mitä jos muuta elämää ei olisi? Jos kaikki, mitä on, olisi täällä, tällä saarella? Muutama vuorokausi voi muuttaa ihmistä enemmän kuin kymmenet vuodet. Se, että ihminen vaihtaa paikkaa, voi tehdä hänestä toisen. Evan on tosiaankin yhtäkkiä vaikea muistaa, kuka hän oli aiemmin, toisaalla, vain muutamia öitä sitten. Se on kummallinen tunne: olla itselleen ja jopa lähimenneisyydelleen vieras."

Tämän jälkeen tarinassa muuten puhutaan alushousuista, mikä kuvaa hyvin tekstin monipuolisuutta ja yllättävyyttä. Kirjastoböönä Maisku Myllymäki on kirjoittanut kiinnostavan ja vahvatunnelmaisen esikoisen, joka kertoo jäntevän rauhallisen mutta pinnan alla roihuavan tarinan linnuista, häkkiin sulkemisesta ja sieltä vapautumisesta, kaftaaneista, merestä, teatteri-ihmisistä, himosta, lihansyönnistä ja lisääntymisestä sekä vaarasta. Muun muassa, pääjuonena kahden hyvin erilaisen, suorastaan vastakkaisen, naisen kohtaaminen. 

"Holly on nainen, joka ajattelee vartalollaan, kun taas Eva ajattelee vartaloaan."

Maisku Myllymäki käyttää taitavasti kielellisiä tehokeinoja, ei korostetusti muttei arastikaan, ja hänen ilmaisunsa on persoonallinen, omaääninen, kuten tavataan sanoa. Jännitteinen, pirskahtelevan jälkimaun jättävä tarina sisältää myös hienostunutta huumoria. Minua huvitti muun muassa Helenen kello viiden klubin jäsenyys: "...elämäntapa, joka takaa menestymisen". Ja haluaisinpa lukea lintukirjan, jossa olisi Maiskun kirjoittamat kohdekuvaukset!

Holly-kirjaa on innoittanut Iris Murdochin Booker-palkittu teos Meri, meri. Jota en ole lukenut, eikä sitä nyt saakaan mistään kirjastosta, kun Myllymäkensä lukeneet ovat rynnineet viemään kaikki kappaleet, totesin. Sen lukeminen ehkä toisi vielä lisää kierrettä muutenkin täyteen lukukokemukseen.

"Evassa kytee. Se on mukava tunne, sellainen elossa olemisen tunne."

Kenelle: Tunnelmaan uppoaville, häkissä räpisteleville, luonnonystäville, suomen kielestä nauttiville.

Muualla: Kirjanmerkkinä lentolippu sanoo Hollyn tunnelmaa huikeaksi: "En oikein edes tiedä, mistä tuo tunnelma syntyy, mutta siinä on valtavasti imua, intensiivisyyttä ja jotain, mikä kiehtoo."

Maisku Myllymäki: Holly. WSOY 2021. Graafinen suunnittelu Anna Makkonen.

Helmet-haaste 2021 kohta 49: esikoinen on julkaistu vuonna 2021.

Helmet-haaste 2021 kohta 34: Kirjassa tarkkaillaan luontoa.