Tuija Takala: Korven sylissä

Opiskelin hieman romantasiaa jo Hanna Morren myötä, joten luontevaa on jatkaa: tänä vuonna ilmestyi ensimmäinen suomalainen selkokielinen romantasia! Uteloitti, miten taipuvat seksuaalisuus ja romantiikka selkokielelle. 

Päähenkilö on nuori mies Osma, ihminen, joka rakastuu metsän neitoon - joka ei ole ihminen, vaan kuulua Tapion väkeä. Fantasia ja mytologia ovat siten vahvasti kirjan henkeä. Osma on yksinäinen ja haluaa jäädä metsään, mutta miten suhde onnistuisi, sillä kuolevaisten ei kuulu mennä metsän pyhiin paikkoihin? Eikä etenkään juoda mustan lähteen vettä, sillä seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Melkoisia vaikeuksia siis Osmalla. Mutta metsän väen, etenkin naisten, viisautta haasteiden kanssa ei sovi aliarvioida. Kirjan alussa Osma on vanha ja muistelee noita aikoja. 

Kirja on kaunista suomen kieltä ja perinteet perinpohjin tuntevaa otetta. Vahva tunnelma vie mukaansa, ja romantasiaan kuuluva erotiikka on hienovaraista, mutta tunnistettavaa. 

"Minun ihoni muuttui kuumaksi
ja vatsaani koski kipu 
kuin tuli sisälläni.
Kipu teki minut levottomaksi,
sillä se ei ollut vain pahaa kipua
vaan siinä oli paljon hyvää.
Se ei ollut nälkää ja janoa
vaan jotain muuta."

Harmitti, kun tarina päättyi, olisin mielelläni lukenut paljon enemmän! Mutta onneksi kirjan takakansi kertoo kyseessä olevan Korpi-kirjasarjan ensimmäinen osa eli lisää on luvassa. Metsä on loputtoman kiehtova ja ajankohtainen ympäristö ja aihe lukijalle, korpi vielä kiehtovampi - ehkä myös pelottavampi, ainakin yhdistettynä vanhoihin suomalaisiin myytteihin ja luonnonuskontoihin. Kirjassa on lisätietoa taustoista sekä tiedoksi vanhoja loitsuja tarpeen varalle.
 

Mutta jos metsä ja mystiikka eivät kiinnosta, kävisikö kaupunki ja kerrostalo? Vinkkaan saman kirjailijan selkokielistä novellikokoelmaa viime vuodelta. Aamusta yöhön kertoo nimensä mukaisesti kerrostalon asukkaiden kokemuksista eri vuorokaudenaikoina. Kokemukset vaihtelevat humoristisista jännittäviin ja ne kertovat arkisesta elämästä - no, ehkä viimeisintä novellia lukuunottamatta - johon voi hyvin samastua niin teini kuin aikuinen, lapsiperheen vanhempi, eronnut tai ikääntyvä, kuka vain. Nautinnollisia yllätyskäänteitä ja hienoa kieltä tarjoaa tämäkin teos. Miten käy, kun pyytää naapuria matkan ajaksi kastelemaan kukkia? Tai kun lapsi muuttaa kotoa omilleen? Tai kun kävely on jo vaikeaa? Entä miten saa juuri oikean syntymäpäivälahjan?

Kirjailija Tuija Takalan historiallinen romaani Sormus on valittu parhaaksi suomalaiseksi selkokirjaksi. Ykkössijan yleisöäänestyksessä jakoi Satu Leiskon Ihmisenhaltija, joka on suunnattu nuorille aikuisille siinä missä Sormus sopii joka ikään. Tuija on kirjoittanut kymmeniä selkokirjoja itse ja mukautuksina,  joissa klassikoita ja moderneja romaaneja on käännetty selkokielelle. 

Joskus vieläkin kuulee puhuttavan selkokielestä jotenkin "huonona" tai idiooteille suunnattuna kielenä. Viimeksi luin oudon kommentin Kari Heiskasen muistelmista: ilmeisesti selkokieli ei ole hänelle tuttua eikä lie asiaa miettinyt sen enempää. Samaan on joskus syyllistynyt myös esimerkiksi HS:n toimitus, mutta kaikkien ja etenkin vaikuttajien pitäisi olla tarkkana termien kanssa. Yksinkertaisesti: älä käytä, jos et ymmärrä sen sisältöä itse.

Selkokielestä saa lisätietoa vaikka Selkokeskuksen sivuilta. Siinä on omat sääntönsä, tekniikkansa ja tavoitteensa. Ja tekijänsä, joita maassamme on useita, etenkin nuorille suunnatussa kirjallisuudessa. Tarkoitus on auttaa niitä lukijoita, joille lukeminen on eri syistä vaikeaa tai vastenmielistä. Mutta hyvä selkokirja antaa myös muille lukijoille tasoja ja syvyyttä, jota ei aloitteleva lukija ehkä huomaa. Ja kunnollinen suomen kieli on perusvaatimus, eikä sitä liian moni pysty tuottamaan.

Tuijan ansiosta uskalsin muuten vihdoin lukea John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa -kirjan, jota välttelin kuultuani sen olevan hyvin järkyttävä. Se olikin, myös selkokielellä, mutta lyhyempänä sen juonen ja tunnelman parissa meni vähemmän aikaa ja siten arvelin hieman vähentäväni painajaisia kuin alkuperäisen version kanssa olisi käynyt. Enpä tiedä, toimiko tuo, tarina jäi kyllä lähtemättömästi mieleen näinkin. Oliko kirja muuten se, joka käynnisti raidallisten kansien ja keskitysleiriaiheen kirjatulvan? 

Selkokirjojen ongelma on (toistaiseksi) pieni levikki ja ilmeisesti siksi korkea hinta. Valitettavasti ovat kaupoissa kalliimpia kuin normikirjat. Mutta rahalle saa ainakin kielen huolellisuuden puolesta vastineen, mikä huippumyyvien kirjojen kanssa ole ollenkaan itsestään selvää. 

Lue lisää selkokielestä ja tekijästä hänen sivultaan.

Tuija Takala:
Korven sylissä. Avain 2026. Kansi Emmi Kyytsönen.
Aamusta yöhön. Avain 2025. Kansi Jussi Jääskeläinen.

Tuija Takala: Sormus

Selkokielen tärkeyttä tuskin tarvitsee enää kenellekään lukutaitoiselle perustella; kaikille ymmärrettävän suomen kielen tarve vain kasvaa maahanmuuton ja erittäin valitettavasti myös koululaisten huononevan osaamisen vuoksi, jossa puhutaan jo kansallisesta kysymyksestä, Suomen menestymisestä tai epäonnistumisesta maana ja kansana muiden joukossa.

Ilman tekstien lukemisen ja ymmärtämisen taitoa ei maailmassa pärjää kukaan. Ja media- ja somehälyssä tai kriisitilanteissa taito korostuu. 

Tuija Takala on tehnyt pitkän uran selkokielessä niin klassikoiden ja nykykirjojen selkomukauttajana kuin uutta luovana selkokirjailijana ja selkokielialan toimijana. Hänen selkoteksteissään ihailen komeaa suomen kieltä ja tapaa tehdä tekstistä monitasoinen siten, että se on normilukijallekin palkitsevaa luettavaa. 

Sormus on Tuijan omaa tuotantoa ja uusi aluevaltaus suomalaisten selkokirjojen saralla, episodiromaanina ensimmäinen laatuaan. Aiemmin hän on tehnyt muun muassa ensimmäisen kotimaisen selko-chick-lit-romaanin. 

Neljän naisen tarina neljältä eri aikakaudelta kuvaa kauniisti sukupolvien jatkumoa, historian kuumottavaa vaikutusta kuhunkin elämään ja naisen elämää, jossa suuri rooli on rakkaudella ja oikean kumppanin löytämisellä. Ne eivät ilmaannu aina annetusti, vaan naisen on tehtävä ratkaisuja. 

Rohkeimman niistä tekee Talvikki 1000-luvulla.

"En ollut muiden mielestä oikea nainen, koska en halunnut miestä tai mennä naimisiin.

Kukaan ei tiennyt, että pääni sisällä puhuin paljon, hymyilin muiden puheille, myös nauroin.

Moni asia ihmisissä huvitti minua, mutta minun ajatukseni eivät kuuluneet heille."

Osmo piirittää ahkerasti ja tungettelevasti Talvikkia, jota ei kiinnosta. Mutta kun nainen tapaa Ulf-viikingin, hän luulee sekoavansa. Ja sekaisin hän meneekin, mutta paljastan, että hyvällä tavalla. 

1800-luvulla Maria iloitsee lapsenlapsesta miehensä Juhanin kanssa. Köyhyys ja nälkävuodet ovat kohdelleet perheitä kaltoin, siksi uusi vauva luo toivoa ja liikuttaa Mariaa. Hän saa Juhanilta vanhan sormuksen: siinä hehkuu tuli, joka ei polta vaan lämmittää naisen sormea.

"Välillä mietin, onko surulla jokin määrä. Onko meidän perheen surun määrä nyt täynnä?" 

1920-luvun alussa Anna suree sisällissodassa kuollutta sulhastaan. Uskaltaisiko hän enää koskaan rakastua? Ystävätär tukee.

"Sydäntä puristi. Korvissani soi Kertun ääni.  - Älä aina mieti liikaa, Anna. Elämä menee ohi, kun sinä vain mietit. Pelkäät olla onnellinen."

Annan tarina kuvaa ajan maaltamuuttoa, palvelijana olon karuutta, rakasta mummoa, joka kertoo Annalle suvun naisten perinnöstä. Siihen liittyy viikinki ja sormus, joka lopulta löytää tiensä myös Annan käteen. 

Mistä pääsemme Emman kevääseen vuonna 2022. Amirin kanssa on riitaa, ja Emma lähtee isoäidin luo rauhoittumaan. Kun hän kertoo tilanteestaan ja oudosta unestaan isoäidille, saa hän kuulla sukunsa naisten tarinan. Sormus levittää lämpöään myös Emmaan.

Kirja on hurmaava, romanttinen mutta viisas suvun, naisen ja rakkauden tarina. Voisiko se olla jopa totta? Liikutuin, tarina lämmitti mieltä kuin viikingin tuhatvuotinen sormus suvun naisten sormessa. 

Sormuksen lukee nautinnokseen, selkokieltä kunnioittaen, ja nyt haluan heittää haasteen. Mitä juuri sinä voit tehdä suomen kielen osaamisen puolesta? Lue, lue ja lue. Kuluta ronskisti tekstejä, kuluta kirjoja, opeta lapsesi ja ympäristösi samaan, kerää kirjakasoja, kerro kaikille lukemastasi, someta ja tuo lukemista esiin aina, kun on tilaisuus. Tutustu selkokieleen, mieti sen tarvetta ja tärkeyttä. Ja myös sen korkeaa laatua: väitän, ettei taitavasti tehtynä kalpene normikielen rinnalla. Kirjoja voi suositella kaikille, mutta tätä etenkin

Kenelle: Romantikoille, historian rakastajille, suomen kielen ystäville ja edistäjille, puoliskoaan etsiville, helpon muttei lällyn ystäville.

Muualla: Lisää selkokielestä ja kirjailijan tuotannosta blogista Tuijata.com. 

JÄLKISANAT, LISÄYS: Sormus-kirja on myös mukana Kirjojen Kannelmäki -kävelykierroksen yhtenä rastina. Tervemenoa kävelylle, Kantsun kirjastosta saa ohjeet ja kartan! Seuraava yhteiskävely on su 23.10. klo 14.

Tuija Takala: Sormus. Selkoromaani. Avain 2022. Kansi ja kuvitus Jussi Jääskeläinen.

Minna Canth, Tuija Takala: Kolme novellia

Naistenviikkoon kuuluu itseoikeutetusti Minna Canth. Kanttia pitää olla joka naisella, on viestinä. Työn tekeminen ja yhteiskunnallisiin asioihin osallistuminen olivat Canthille tärkeitä asioita ja tekstien aiheita, samoin kuin köyhien olojen, kansan sivistystason ja tasa-arvon parantaminen sekä  parisuhde, perhe ja rakkaus. 

Tuija Takala on selkomukauttanut kolme Canthin novellia selkokielelle, jota kelpaa tavallisenkin lukijan lukea. Kirja antaa mainion läpileikkauksen Canthin teemoista. Novellissa Ystävät Siiri ja Sanni hapuilevat ystävyyden aalloissa. Kuten Takala kirjan Lisätietoja-kohdassa sanoo, ystävyys on yksi rakkauden muoto, ja novelli kuvaa aaltoilua ja ystävyyden vaatimuksia taidolla ja tunteella. 

Salakari-novelli on pidempi, pienoisromaaniksikin alkujaan mainittu: päähenkilö Almalla on turvallinen mies John, neljä lasta ja hyvinvoiva ympäristö, mutta venettä keikuttaa vierailuilla ahkerasti käyvä maisteri Nymark. Tunteella elävä, viihdettä ja vaihtelua kaipaava Alma joutuu pohtimaan, mikä on tärkeää ja miten säilyttää tasapaino. Hän kokee tuskallisen kipeästi joidenkin tekojensa aiheuttavan pahaa - mutta onko se todella niin, sitä voi lukija miettiä. Kiperiä kysymyksiä nuorelle naiselle, joka haluaa vain pukeutua kauniisti ja huvitella. Olisiko niin päin, että mies on tarinassa se, joka ei ymmärrä naista?

Novellin Missä onni minäkertoja kertoo tuttavastaan Hilmasta. Hilma on palvelija, joka haaveilee rikkaasta miehestä. Ajatella, saisi nukkua aamuisin kahdeksaan saakka ja omistaisi oman hevosen! Entä, jos toive käy toteen? Hykerryttävä, ajatteluttava tarina tämäkin. Ajankohtaisuudessaan kuuma: moni nuori haaveilee nopeasta menestyksestä, kuuluisuudesta ja miljoonista somenäytöistä. Hilma olisi ollut ahkera somettaja aikanaan!  

Selkokieli on nousussa: maahanmuuton ja lukutaitohaasteiden myötä sitä tarvitaan yhä enemmän. Kieli tai alkuperäisen tarinan viesti ja tunnelma eivät Takalan kaltaisen taitavan tekijän käsissä kärsi, vaan jopa korostuvat. Itsekin luen mielelläni Tuijan töitä, niin runoja, romaaneja kuin näitä mukautuksia.

Olen myös lahjoittanut niitä vanhalle äidilleni ja nuorille kännykkäsukupolven edustajille; hyvin uppoaa. Selkokieli ei ole mikään "vammaiskieli" tai ulkomaalaisten heiniä, vaikka sen tarkoitus on helpottaa lukemista niille, joille suomalainen normiteksti on vaikeaa. Se on myös aivan oma lajinsa, joka antaa oivalluksia niin suomen kielestä kuin tekstien perimmäisistä ideoista myös enemmän lukeneille.

Toivoisin, että Juha Hurmeen kaltainen virtuoosi, joka on suomen kielen mestari ja rakastaja sekä muutamia entisaikojen kirjoja modernisoinut, kuten Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Sally Salmisen Katrina, nostaisi esiin selkokieltä ja sen neroutta. Tiivistäminen on aina vaikeampaa kuin lavea kerronta, tietävät kaikki leipäammatikseen tekstejä tekevät. Pitkä teksti ei ole ongelma, napakka se vasta vaatii työtä. Katso lisää selkokielestä sivulta Tuijata. Hän myös vetää kirjabloggareiden Naistenviikko 2022 -haastetta, johon postauksen liitän. 

Kenelle: Suomen kieltä opetteleville, suomalaisuuteen tutustuville, enemmän suomalaisista teksteistä irti haluaville, ymmärtämään pyrkiville, oikotietä etsiville, kielitaitureille ja -taitamattomille.  

Muualla: Äidinkielenopettajien sivulla kerrotaan kirjasta ja myydään sitä tarjoushintaan. Suosittelen.

Minna Canth, Tuija Takala: Kolme novellia. Laatusana Oy 2022. Kansi Marjo Nygård.

 

Tuija Takala: Onnen asioita

Selkokieli on suomen kieltä, joka on tehty mahdollisimman selkeäksi, luettavaksi ja ymmärrettäväksi heille, joille esimerkiksi puutteellisen kielitaidon vuoksi normaalin tekstin lukeminen on haastavaa.  Selkokielen kysyntää kasvattavat tätä nykyä muun muassa maahanmuutto sekä se valitettava tosiseikka, että suomalaisten nuorten lukeminen on vähentynyt, mikä rapauttaa myös taitoja.

Tuija Takala on aiheen asiantuntija, joka on sekä mukauttanut toisten tekstejä selkokielisiksi että kirjoittanut selkokielellä itse: Onnen asioita on häneltä jo toinen julkaistu selkokielinen runokirja (ensimmäisestä kirjoitin täällä).

Onnen asioita kertoo nimensä mukaisesti iloa ja onnea tuovista hetkistä, havainnoista ja tuntemuksista, minä-muodossa. Vertauskuvat on haettu luonnosta tai muusta arkisesta ympäristöstä, jota kirjailija tutkii tarkalla katseella ja herkällä otteella.

"Tänään ei tuule.
Tyyni päivä silittää järven peiliksi.
Puut heijastuvat veteen,
silloin metsän kuva kelluu.

Järvi kertoo minulle, 
että raskaan asian voi kantaa."

Selkokieli ei tarkoita yksinkertaista tai mitäänsanomatonta, päinvastoin: taitavimmillaan se kuvaa maailmaa yleiskieltä tarkemmin, kun havainnot on pelkistettävä muutamaan sanaan.

"Ajan autoa.
Kuljen kohti kotia.
Kilometrit kiitävät.

Matka kestää
ja aika tulee pitkäksi.
Pitkä aika ja matka.

Tie tuo talooni.
Tajuan:
Matka on osa onnea,
jota ei kaikilla ole.

Minulla on koti
ja mahdollisuus palata sinne."

Runot ovat kieleltään ja oivalluksiltaan ilahduttavaa luettavaa. Tekstissä pulppuaa lämmin, hymyilevä tunnelma, hetkittäin haikea, mutta kaunis. Takakannen sana ihastuttava nousee etsimättä mieleen, kun mietin, miten tekstiä kuvailisin.

Ja Tuijan aluevaltaus selkokielen saralla jatkuu: Avain-kustantamo julkaisee hänen kirjoittamansa ensimmäisen suomalaisen selkokielisen chick lit -romaanin. Lauralle oikea ilmestyy elokuussa.

"Sanat on kirjoitettu paperille.
Minä näen ja luen ne,
niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa
tämä ihmeellinen mahdollisuus.
Voi jakaa paperilla maailman."

Kenelle: Kenelle tahansa harkitun tekstin ystävälle, runoista kiinnostuneille tai niitä vältteleville.

Muualla: Kirja vieköön -Riitta unohti lukevansa selkokieltä ja toteaa: Kun karsii liiat koukerot, jää jäljelle aforistisia timantteja.

Tuija Takala: Onnen asioita. Avain 2017. Sain kirjan lahjaksi kirjailijalta, mistä kiitos!

Selkokieltä edistää ja selkokielisiä kirjoja välittää Selkokeskus, mutta kirjoja voi tilata myös kustantajilta suoraan.

Kirjan lukemisella osallistun myös kirjabloggarina tuntemamme Tuijan asettamaan Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen. 

Matalan kynnyksen runoutta

Kirjablogeissa näkee aika vähän runouden käsittelyä. Harvassa ovat omatkin runobloggaukseni, koska ensinnäkin luen niitä (liian) vähän ja toiseksi, runoista kirjoittaminen tuntuu jostain syystä hankalalta. Ehkä runot ovat proosaa enemmän tunnekokemuksia, joita sysisuomalaisen on vaikea pukea sanoiksi? Ja se ikuinen pelko, ettei ymmärrä pointtia ja tulkitsee aivan väärin... Vaikka periaatteessa kai on niin, ettei runoja voi tulkita väärin, vaan vain eri tavoin ja omalla tavallaan. Siinä niiden hienous!

Samoja asioita mietti Omppu ja ryhtyi tuumasta toimeen käynnistämällä runohaasteen (logo on Ompun). Osallistun haasteeseen esittelemällä runokirjoja, joiden lukeminen ja tulkitseminen on helppoa vähemmänkin runoutta tuntevalle, kuten itselleni. Matalan kynnyksen runoutta siis!

Pekka Kytömäki julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Ei talvikunnossapitoa vuonna 2015. "Keski-ikäisen runopojan"
aforismimaiset runot ja ajatelmat olivat ilahduttaneet meitä hänen someseuraajiaan jo pidempään, joten julkitulo ei ollut yllätys, vaan väistämätön vaihe taitavan tekstimiehen uralla.

Hän havainnoi miehen arkea, luontoa ja ylipäänsä elämänmenoa oivaltavasti ja riemastuttavasti, usein yllättävästä näkökulmasta. Tiiviseen lauseeseen ja niukkaan sanamäärään sisältyy paljon.

Ilmaiset itseäsi 
lompakollasi.
Aika köyhää.

Voisin lähteä 
milloin hyvänsä.
Olen perillä.

Kytömäki on taitava kielellä ja merkityksillä leikkijä. Leikkisyys on yksi hänen tunnuspiirteitään (hän on muuten myös uskomaton palindromien tekijä). Näistä runoista jää hyvä mieli.

Yhtä raakoja
mustikat ja hyttyset.
Poimija kypsyy.

Hänen toinen kokoelmansa Valo pilkkoo pimeää ilmestyi 2016:

En suostu jäämään
yhden hudin ihmeeksi.
Olen uusinut kynänkantolupani
ja tähtään ladon seinään. 

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa. Sanasato 2015; Valo pilkkoo pimeää. Sanasato 2016.
Tyyliin sopivat kannet ja piirroskuvituksen on tehnyt kirjailijan vaimo Anna Kytömäki. Ja kyllä, myös Anni Kytömäki on sukua, Pekan sisko.

Muualla: Kirjakaapin avaimen Jonna tykästyi tyyliin. Helppoa mutta sisällöltään antoisaa, sanoo Maija Kirjojen keskellä. Leena Lumi suosittelee. Mahtavaa, hykertelee Kaisa Kannesta kanteen. Suoraan suomalaiseen sieluun, summaa Luettua elämää -blogin Elina. Pekka on ihminen, joka osaa kirjoittaa, tuumii Suomi lukee -Krista. Luetut, lukemattomat -Liisa hymyili koko kirjan mitalta. P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sari kertoo kauniisti.

 - - - - - - - - - - -

Tuija Takala on tehnyt paljon töitä selkokielen puolesta. Selkokielelle on ollut kasvava tilaus viime vuosina, muun muassa maahanmuuton kasvun myötä, kun suomen kielen opetus kaipaa keinoja opettaa eri-ikäisille kieltämme ja kulttuuriamme, jonka perusta on vaihteleva luontomme.

Tuija kirjoitti selkokielisen runokirjan Kierrän vuoden. Se kuvaa nimensä mukaisesti vuodenkiertoa luonnossa, havaintoja ympäristöstä ja oman pään sisältä. Vuoden jokainen viikko saa oman runonsa, joita tukevat komeat luontovalokuvat. Pieni ja pehmeäkantinen kirja on jo muodoltaan helposti lähestyttävä. Se sisältää kauniita, harkittuja säkeitä ja laajan tunnekirjon kattavia ajatuksia, joita on helppo seurata ja tuntea omikseen. Sopii siis johdatukseksi runomuotoon ja kieleen erinomaisesti myös meille muille kuin kieltä vasta opetteleville!

Tuija kertoo blogissaan Tuijata kirjasta yleis- ja selkokielellä sekä antaa teksti- ja kuvanäytteitä.

Tuija Takala: Kierrän vuoden. Opike 2016. Luontokuvat: Jani Ahti.

 - - - - - - - - - - -

Ja vielä kaupan päälle pari vinkkiä yhdestä lempiaiheestani, Helsingistä, kertovista runoista: Jukka Pakkanen tarjoilee tunnelmapaloja kaupungista joskus sotien jälkeen, Olympiakisojen aikaan. Aikaan, jolloin Ajanmiehestä saattoi ostaa teryleenipuvun, luistelukentän taustamusiikkina soi Lazzarella ja Paul Anka kävi Dianoineen Lintsillä. Rautatieasemalla saa kenkälankkauksen, Vanhalla huudetaan vallankumousta ja kipataan pitkä nelonen. Lapset uittavat kaarnaveneitä, maantiet Helsingistä pois päin pölyävät, ja Hietsussa on voda lämmintä ja donnat hehkeitä. Slangia ja nostalgiaa vanhemmille helsinkiläisille!

Jukka Pakkanen: Helsingin tuulia, stadin valoja. Artemisia Edizioni 2016.

Muualla: Mummo matkalla -blogi kertoo Pakkasen kirjasta laajemmin. Like esittelee Pakkasen sivuillaan. Postaukseni Pakkasen kirjasta Triesten taivas.
 - - - - - - - - - - -

Tässä yhteydessä on ehdottomasti mainittava myös helsinkiläinen Anja Erämaja, joka on tässä  päivässä: myös hänen runoelmiaan on helppo lukea. Eikä niistä voi olla pitämättä! Katso postaukset Töölönlahti ja Ehkä liioittelen vähän.

Näillä minä pääsin alkuun; ehkä vielä innostun runohaasteen ja runopuheen myötä lukemaan runoja enemmänkin, saa nähdä.

Kenelle: Runoista kiinnostuneille mutta niitä vierastaville. Oivaltavia sanailuja, kaunista suomen kieltä, tunnelmakuvausta ja harkittuja ajatuksia arvostaville.