Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siikarla Eva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siikarla Eva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ei mitään uutta idän pikajunasta

Englantilainen Magnus Mills on kirjoittanut useampia romaaneja, mutta suomennettuina niitä Wikipedian mukaan löytyy kolme. Lukemani teos on mainio näyte hänen tyylistään, joka kuvaa omalla hiljaisella huumorillaan tavallisuuden kummallisuutta.

Nuori mies saapuu moottoripyörällään pieneen kylään, jossa hän aikoo lomailla viikon ennen suurta matkaansa Intiaan. Kyläläiset onnistuvat muuttamaan hänen suunnitelmansa perusteellisesti. Kilttinä ja ahkerana luonteena mies ei saa sanottua vastaan lukuisille avun- ja työpyynnöille, vaan sotkeutuu sitä enemmän kylän elämään, mitä kauempana yrittää siitä pysytellä. Sillä toki kyläläisetkin huomaavat pian miehen monet hyvät puolet. Vai mieskö huomaa kylän hyvät puolet? Vai mitä oikeastaan tapahtuu?

Hauska, sympaattinen ja sujuva tarina, jonka lukee nopeasti ja nikottelematta. Mukavaa viihdettä ilman sen monimutkaisempia mietteitä tai uskottavuusvaatimuksia. Plussana englantilaisen maaseudun mentaliteetin kuvaus.

Kenelle: Tumman huumorin tajuisille, nopealukuista viihdykettä kaipaaville, brittimaailmassa viihtyville.

Muualla: Kesämökin kirjahylly antoi kouluarvosanaksi peräti ysin. Sateenvarjoton toivoo omalaatuiselle kirjalle runsaasti lukijoita.

Magnus Mills: Ei mitään uutta idän pikajunasta. WSOY 2000. Suomennos Eva Siikarla.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sementtipuutarha

En ole suuri McEwan-tuntija, vaikka olen muutaman kirjan herralta lukenutkin. Vieraan turvan pilasin itse huolimattomalla lukemisella, ja Polte oli odotetusti fiksu mutta yllättävästi hauska!

Sementtipuutarha (The Cement Garden) on McEwanin esikoisromaani, jossa näkyvät jo selkeinä hänen tuotannolleen ominaiset piirteet. Outo vahva, pahaa enteilevä ja vangitseva tunnelma, jossa ei päällisin puolin välttämättä tapahdu paljon - tai tapahtuu, mutta vähäeleisesti. Kuitenkin seuraukset ovat järisyttäviä.

Teinipoika Jack kertoo perheensä tarinaa: hän on jäänyt kahden siskonsa ja pikkuveljensä kanssa orvoksi, ja lapset yrittävät pärjätä kotitalossan miten parhaiten taitavat. Eikä se ole kummoista se. Kun aikuisia huolenpitäjiä ei ole, kaikki alkaa mennä oudoksi. Lapset ovat sydäntäsärkevän heitteillä. Paitsi taloudenhoidon puutteita, he kärsivät psyykkisistä traumoista ja turvattomuudesta, eivätkä he yksinkertaisesti pysty hoitamaan arkeaan kuten aikuisen lukijan mielestä "kuuluisi". Ja ajautuvat toimimaan niin kuin kukaan ei toivoisi lastensa toimivan. Jos kukaan ei opasta eikä ohjaa, niin mitä voi odottaa?

Vanhin tytär Julie on 16, ja pienin Tom vasta kuusi. Tom etsii siskostaan äitiä, ja fiksu Julie ymmärtää sen, mutta ei ole kypsä rooliin. Hän kärsii itsekin - 15 täyttävästä Jackista puhumattakaan, jonka herkin teinivaihe muodostuu painajaismaiseksi. Pari vuotta Jackia nuorempi tytär Sue jää lapsista kaukaisimmaksi. Pieni Tom on perheen "vauva", joka luonnollisesti kärsii äidin menetyksestä eniten tai ainakin välittömimmin ja äänekkäimmin.

Vaurioitta eivät muutkaan selviä. Huolenpitäjän puute saa normaalitkin asiat väärille raiteille lasten elämässä. Kun henkistä tukea ei ole, lihallisuus korostuu - eihän lapsi tiedä muusta. Hän näkee, ettei tarvitse peseytyä, ei siivota, ei hoitaa ns. normaaleja velvollisuuksia. Tämä on aikuisen painajainen siitä, mitä tapahtuisi, jos lapsi jäisi yksin. Äiti ei ollut kovin huolehtiva eläessäänkään, mutta hän oli sairas eikä jaksanut. Ja ilmeisesti edusti sukupolvea, jossa lapsille ei kerrottu "totuuksia". Lapset olivat oppineet omatoimisiksi jo ennen äidin kuolemaa. Isä oli kuollut jo kauan sitten.

Hyvin vaikuttava tarina, tummasävyinen ja koskettava; ihailen tekijää tarkasta psykologisesta silmästä ja uskottavuuden luomisesta eri-ikäisten lasten silmin katsottuna. Hurjasti mutta hätäilemättä etenevän tarinan luki lähes henkeä pidätellen, eikä loppua voinut arvata - tai ehkä voi aavistella, mutta se ei ollutkaan pääasia, vaan lasten kokemus ja reagointi tuossa kummallisessa tilanteessa. Huumoria tai lämpöä tästä on turha etsiä, vahvaa tunnelmaa löytyy sitäkin enemmän.

Muualla: Hanna Kirjainten virrassa asettaa kirjan kategoriaan "kolkko realismi", Erja oli vaikuttunut, Morre ei saanut otetta. Luetut, lukemattomat -blogissa Liisa herätti keskustelun ahdistavista kirjoista, ja myös Sementtipuutarha mainittiin. Tarina on kuitenkin niin kaukana arjesta, että en ahdistunut liikaa kuten joskus pelkäsin. Luulen kyllä muistavani sen pitkään!

Ian McEwan: Sementtipuutarha. Otava 2009 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1980). Suomennos Eva Siikarla.