Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiina Tuppurainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiina Tuppurainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2025

Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco

Tiina Tuppurainen on kirjoittanut ansiokkaasti queer-kirjallisuutta, sekä tietoa että kaunoa, ja nyt hän tarttuu isoon aiheeseen sateenkaarevassa historiassa: aids-kriisiin Yhdysvalloissa, josta aallot roiskuivat rajusti myös Atlantin tälle puolen.

Katastrofiksi tilannetta 1980-luvun alussa suurissa homo- ja lesboyhteisöissä San Franciscossa ja New Yorkissa voi sanoa, sillä kirjan mukaan maan päättäjät olivat neuvottomia ja haluttomia toimimaan, vaikka tauti alkoi tappaa ihmisiä nopeasti tuhatmäärin. (Kirjan ulkopuolelta tosin luin, että Yhdysvallat sentään oli ensimmäinen maa, joka virallisesti raportoi tarttuvasta taudista.) Presidentti Regan ja hänen kannattajansa eivät kiinnostuneet homojen hoidosta tai heidän vaaliäänistään. Lääkevirasto vitkutteli, rahoitusta pihdattiin, lääkefirmat rahastivat härskisti, kun tilaisuus tuli. Tämä oli suuri isku ja yllätys homoyhteisöille (muistuttaa vähän meidän valtiomme kulttuurialan kohtelua koronassa; luultiin, että pidetään porukoista huolta, muttei pidettykään). Kriisin alkuajoista Tuppurainen kertoo Tonyn kautta. 

"Se että olemme saaneet tanssia aamuun asti, käydä baareissa, saunoissa ja kirjakauppojen takahuoneissa, ei ole ollut todellista, koska vapauden juuret eivät ole ulottuneet riittävän syvälle. Meille on annettu lupa nauttia toistemme ihosta mutta ei paikkaa pöydän äärestä. Koska ongelma koskettaa vain meitä ja muita epäihmisiä, sen on annettu kasvaa, se sikiää seinän sisällä kuin kosteusvaurio, jota ei voi korjata, sillä se olisi liian kallista, kalliimpaa kuin sellaisen ihmisen henki, josta on helppo katsoa ohi. Ei koske meitä. Ei ole osa minun elämääni. Itsepähän ovat tuohon tilanteeseen ajautuneet, oma vika."

Kansalaisaktiivisuus ja julkkisten kuolemat (Rock Hudson!) alkoivat kuitenkin vaikuttaa. Tony menetti taudille rakastettunsa Darryllin San Franciscossa, teki aktivismityötä tiedon levittämiseksi ja hallinnon aktivoimiseksi Act Up -liikkeessä sekä muutti New Yorkiin, jossa hän jatkoi toimintaansa. Alkuaikojen hämmennys ja suoranainen asian kielto näkyvät. HI-viruksen tartunnan ja varsinaisen aids-taudin etenemisen oireita ei tunnettu. On vaikea kuvitella tuota kauheaa tilannetta, kun ystävät ja tutut kuolevat ympäriltä ja omakin terveys huolettaa. Kaikki on outoa ja pelottavaa.

"Äkkiä kaikki tuntuu merkityksettömältä. Kaikki se, mikä toi minulle ennen iloa - toi meille iloa. Katselen iltaisin kadulla kulkevia ihmisiä, jotka ovat matkalla baareihin ja saunoihin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, ikään kuin meitä ei kuolisi tässä kaupungissa kuin kärpäsiä. Useimmat, joiden kanssa olen yrittänyt jutella, eivät halua puhua asiasta. Kukaan ei halua miettiä, miten se tarttuu tai miten siltä voisi suojautua. En voi elää näin. En vain pysty siihen. Minun on tehtävä jotain."

Tähän päivään aiheen tuo suomalainen Emmi, joka saa houkuteltua erosta masentuneen tätinsä Airan haavematkalle San Franciscoon. Emmi on itse tullut kaapista jo aikoja sitten, Aira on "veteraani" ja Emmille äitiäkin läheisempi. Hän on viettänyt nuorena aikaa San Franciscossa ja ihailee homoaktiiveja. 

"- 80-luvulla oli kunnollista. Ne makasi keskellä katua ja tunkeutui toimistoihin ja piti meteliä, kun aidsiin ei ollut lääkettä. Hienoja tyyppejä..." 

Emmin ja Airan myötä lukija pääsee kulkemaan kaupungin katuja ja näkemään ikonisia paikkoja ja maisemia. Harvey Milk Plaza, Castro, Golden Gate -silta - jota Aira inhoaa turistirysänä - hiekkarannat, palmut ja magnoliat, ylelliset kaupat, toisaalta kodittomien laumat. 

"...miten yhteiskunta, joka näyttää pinnalta niin kehittyneeltä, voikin olla pohjimmiltaan täysi kehitysmaa."

Väistämättä nuo kahden aikatason ihmiset kohtaavat ja keskustelevat Act Upin, aidsin ja seksuaalivähemmistöjen tilanteesta nyt. 

"- Olen miettinyt sitä, että haluaisin tehdä jotain merkityksellistä. Jotenkin sitä ei vain saa aikaiseksi, Aira sanoo ja katselee kaupungin siluettia palmujen yllä.
- Niin, nythän aika on eri. Tavallaan on menty eteenpäin mutta toisaalta, kyllä ne nykyajan kakarat taitavat taas olla aika tiukilla, Tony sanoo."

Näin vaikuttaa olevan, kun uutisia katselee. Äärioikeisto iskee vähemmistöjä päähän omilla perusteillaan, ennakkoluuloja ja pelkoa levitetään, hallinto jopa poistaa tai kiristää ihmisten oikeuksia. 

"- Kielletään transihmisiltä vessat, urheilu ja hoidot, kielletään drag, kielletään kirjat ja puhuminen. Se on se heidän tavoitteensa, perustuslain tilalle laitetaan Raamattu. Tässä on näkyvissä kansanmurhan ensiaskeleet, Nan sanoo ja huokaa raskaasti.
Tony ynähtää sen merkiksi, että on samaa mieltä.
- On jotenkin masentavaa ajatella, että kaiken sen jälkeen, mitä me silloin teimme, ollaan silti vasta tässä pisteessä. Tai oikeastaan menossa taaksepäin. Onneksi ei enää tarvitse olla itse mukana siinä hommassa. Nykynuoret hoitavat sen paljon paremmin."

Kirja antaa tietoa paitsi kasarin kriisistä myös siitä, miten suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on muuttumassa tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja muualla. Tuppurainen sanoo käynnissä olevan puhdistuksen, "jonka lopullinen mittakaava on vielä epäselvä". Välillä kirja on suorastaan oppikirjamainen, mutta ammattikirjoittaja Tuppuraisen teksti juoksee sulavasti, joten opettavaisuutta sietää. Samoin kuin sitä, etteivät yksittäiset henkilöt nouse kovin merkittäviksi; keskitytään ilmiöiden kuvauksiin heidän kauttaan. Kirjasta jää synkkä ja mietteliäs tuntu, vaikka myös iloa ja vahvaa yhteisöllisyyttä onneksi tuodaan esiin. Sekä itsensä tuntemisen ja oman näkemyksen tärkeyttä yksilön tavoitellessa hyvää elämää, kuten Emmi ja Aira tekevät, toivon mahdollisuutta ja voimaa yhteisön kannalta.

Jos (ja kun) tarkoitus oli valottaa seksuaalivähemmistöjen kohtelua viimeisten viiden vuosikymmenen aikana ja tuoda siihen näkymää sisältä päin, kirja onnistuu tehtävässään täydellisesti. Mukana on paljon faktatietoa lähdeluetteloineen. Kirjan nimi saattaa viitata sekä ihanaan vapauteen tai synkemmin siihen, ettei tasa-arvo ole vielä valmis, vaan tänään yhä enemmän uhattuna, ja ikuiselta tuntuvaa taistelua ihmisoikeuksien puolesta on jatkettava.

Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco. Avain 2025. Kansi (kuvapankkikuvin) Timo Numminen.


keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Arvioita, arvontaa, messutäpinää!

Kun ihminen katoaa vapaaehtoisesti, se tuntuu iskulta jälkeenjäävien kasvoihin. Henrik ei ajattele niin suunnitellessaan katoamistaan, hänen motiivinsa ovat sisäsyntyisiä. Muutenkin Kakspuusaari on vastakohtien kirja: sen aika kulkee pitkälle tulevaan, mutta välillä tunnen sen kääntyvän ja suuntaavan taaksepäin. Se kertoo rakkaudesta, toisaalta äärimmäisestä yksinäisyydestä. Itsekkyydestä ja toisten auttamisesta, aikuisista ja lapsista, konkretiasta ja kuvitelmista. Ja tietysti miehestä ja naisesta.

Luonnon ja ihmisen suhteesta: metsästä, järvestä, saaresta. Paljon näistä, uppoan rantamaisemaan ja kuuntelen kuikkaa. Tummansininen kansi kuvaa kirjan henkeä hyvin. Sisältö ei ole kepeän vaaleaa, mutta yllättävän helppoa lukea, tekijä osaa asiansa. Mistä muistin lukeneeni Hackmanin aikaisemmankin teoksen: Tähän aikaan huomenna. 

Iikka Hackman: Kakspuusaari. WSOY 2023. Päällys Martti Ruokonen.


Aiemmin runoutta kirjoittaneen Riikka Palanderin ensimmäinen romaani kertoo suomalaisesta antropologian opiskelijasta Kirsistä, joka tekee gradua tansanialaisen luguruheimon tyttöjen initiaatioriiteistä. Tai yrittää tehdä, sillä haastateltavia on vaikea löytää, vaikka häneen suhtaudutaan lämpimästi paikan päällä. Intiimeistä asioista ei haluta puhua, edes perheen sisällä. Sen saa karvaasti kokea 13-vuotias Hiari, joka kuukautistensa alkaessa ei tiedä naiseksi kasvusta mitään ja luonnollisesti kauhistuu. 

Tytön hätä liikuttaa, kahden kulttuurin erot omia haasteitaan pohdiskelevan aikuisen Kirsin ja Hiarin silmin nähtyinä kummastuttavat. Eheä teksti ja mielenkiintoinen antropologinen matka. Kirjan nimeä ihmettelen, sillä sisällön viite elefantteihin on kaukaa haettu: ehkä eläinmaininnan on ajateltu jotenkin söpösti houkuttelevan lukijaa? Tekstissä olisi tyrkyllä muutakin, kuten sana, joka kuvaa mielestäni paremmin kirjan sisältöä ja henkilöitä: Vikasietotila. Emmekö kaikki elä sellaisessa joskus? Ainakin Kirsi ja Hiari ovat kohdissa, joissa niin henkiset kuin fyysiset voimat suunnataan uudestaan. 

Riikka Palander: Elefanttien aika. Avain 2023. Kansi Emmi Kyytsönen.

Kirjailija kertoo kirjastaan Helsingin kirjamessuilla la 28.10. klo 10.30 Lonna-salissa (2. krs).


Kun eläkeikäiset lesbot perustavat kommuunin, joutuu Elvi miettimään uudestaan suhteensa Ebbaan. Ebba jätti Elvin vuosikymmeniä sitten selityksittä, mutta saa edelleen Elvin tolaltaan, hyvässä ja pahassa. Pystyisivätkö he elämään kuitenkin yhdessä elämänsä iltapuolella, muiden joukossa? Ebban perustelut yhteisölle ovat hyvät: kun kunto alkaa heiketä, olisi aina joku lähellä, ja talouskin hoituisi yhteiskustannuksin ylellisemmin, siivousta ja muita palveluita hankkimalla. Ideasta tulee totta. 

Riemastuttava kirja kuvaa dramatisoimatta queer-arkea, joka on kirjoittajan sydäntä lähellä, hän kertoi Turun kirjamessuilla. Ei vain auvoa ja hauskaa eikä humoristisesti, kuten iäkkäiden yhteisöstä kertova Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja, vaikka hassuja tilanteita ja ilonpitoa mukaan tietysti mahtuu. Ja rakkautta, sydänsuruineen. Kypsien naisten ratkaisuista on kiintoisaa lukea, jopa ärsyttävän heilahtelevaa Ebbaa alkaa ymmärtää.  

Helppolukuinen ja sujuva teksti avartaa lukijansa mielenmaisemaa kirjoittamista opettavan kirjailijan ammattitaidolla.   

Tiina Tuppurainen: Elvi ja Ebba. Karisto 2023. Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

Kirjailija on tavattavissa Helsingin kirjamessuilla pe 27.10. klo 17 Kallio-lavalla.


Kirjamessutäpinää on vahvasti ilmassa. Ohjelmani on perinteisesti tiukka mutta eläväinen, muutaman tärpin kuitenkin aion pitää: sekä to että pe klo 12 on Senaatintori-lavalla korkean tason keskusteluja.

To 26.10. klo 12 siellä keskustellaan vallasta: Keiden äänet kuuluvat suomalaisessa kirjallisuudessa? Keiden tarinoita kerrotaan? Keskustelijoina Laura Lindstedt, Maimouna Matikainen-Soreau ja Pajtim Statovci sekä lukija Téri Zambrano, moderaattoreina Helsingin Sanomien Salla Vuorikoski ja Helsingin Kirjamessujen Ville Blåfield.

To klo 13.30 haluaisin nähdä Juhani Branderin, kehutun Amerikka-kirjan kirjoittajan, ja kuulla esittelyn kirjasta, jota en ole vielä ehtinyt lukea. Samassa keskustelussa Satu Vasantola. Töölö-lava.

To klo 15 Töölö-lavalla keskustellaan kirjallisuusviennistä, se kiinnostaa! Keskustelemassa FILIn johtaja Tiia Strandén, Taiken johtaja Kaisa Rönkkö, kirjailija Antti Tuomainen ja kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck, haastattelijana Ville Blåfield. Kirjojen kääntämisestä messuohjelmassa on useampikin ohjelmanumero.

To klo 16.30 Kallio-lavalla on Iida Turpeinen, Töölönlahti-lavalla Aino Frilander; molempien kirjoja ihailen, joten olisi kiva kuulla heidän kertovan niistä itse. Mutta kumpi, siinä kysymys!

To klo 17.30 Seppo Puttonen vetää Senaatintorilla keskustelua Miki Liukkosen tuotannosta. Missasin matkan vuoksi vastaavan tilaisuuden Oodissa, joten nyt...

Pe 27.10. aion mennä Hakaniemi-lavan ääreen klo 10.30. Siellä puhuu viestintäyrittäjä Aino Pajukangas uudesta Suunnannäyttäjät-kirjastaan, jota olen lukenut noin puoleenväliin. Hieno kattaus siitä, millaiset ihmiset ovat vaikuttajia tänä päivänä ja miten he vaikuttajuuttaan rakentavat. Lukusuositus kaikille viestinnästä ja vaikuttamisesta kiinnostuneille! Lavalle nousee myös kaksi kirjaan haastatelluista 20 vaikuttajasta, Paleface ja Mikko Hyppönen.

Ja klo 12 Senaatintorilla näemme tulevan presidenttimme! Varmasti, sillä kaikki ehdokkaat ovat paikalla ja kertovat kirjallisuuden roolista polullaan valtaan.

Klo 14 Töölö-lavalla puhutaan historiallisista romaaneista: siitä, miten ne tulkitsevat historiaa mutta myös nykyhetkeä. Kiinnostaa ehdottomasti, kuten ao. romaanitkin.

Klo 16, edelleen perjantaina siis, Töölönlahti-lavalla esiintyy kirkas ajattelija Harry Salmenniemi, ja klo 17.30 Hakaniemi-lavalla puhutaan äänikirjoista kahden kirjailijan, esikoiskirjailija Niko Hallikaisen ja konkari Päivi Alasalmen voimin.

La 28.10. on must klo 11.30 Hakaniemi-lavalla, nimittäin ruotsalainen Karin Smirnoff, Millennium-sarjan jatkaja ja upean Jana Kippo -trilogian kirjoittaja. * EDIT: Smirnoffin esiintyminen on peruttu, voi ei!!! Tieto WSOY:n Instasta. 

Toinen suosittu ruotsalainen Alex Schulman esiintyy Senaatintori-lavalla klo 15, Iida Rauman jälkeen. Ja samassa paikassa klo 16.30 Miina Supinen kertoo kirjastaan Maija Vilkkumaasta, joka on myös mukana.

Sunnuntaille en ole tehnyt tarkkaa ohjelmaa, ehkä katson striimejä kotoa. Klo 12 vuorossa olisivat perinteisesti esikoiskirjailijat (HS) ja klo 13.30 Katja Kettu.

Puuttuuko sinulta vielä kirjamessulippu? Huikkaa kommenttiin tai lähetä minulle viesti, jossa on sähköpostiosoitteesi, arvon kaksi mobiililippua huomenna torstaina 26.10. klo 20 ja lähetän ne suoraan voittajille. Kaksi voittajaa, yksi lippu per voittaja. 

Nähdään messuilla! Kuvassa odottelemme avajaisnauhan katkaisua vuonna 2022.