Ajankohta sijoittuu noin 35 000 vuoden taakse. Pieni Ayla menettää perheensä maanjäristyksessä, ja vieraan heimon Luolakarhun klaani ottaa hänet kasvatettavakseen. Nopeaälyinen tyttö oppii pian uuden perheensä kielen, joka perustuu eleisiin enemmän kuin ääntelyyn, mikä on Aylalle uutta. Tytöllä on tapoja, jotka kitkettävä pois, jotta klaani hyväksyisi hänet jäsenekseen. Naisenpuoli ei saa katsoa suoraan ketään, ei etenkään miehiä. Miehelle puhumiseen on aina pyydettävä lupa.
"Minä ei tuijota enää, hän viittoili. - Eihän Creb vihainen? - Ei, Creb viittoili. - Minä en ole vihainen, Ayla. Mutta sinä kuulut nyt klaaniin, sinä kuulut minulle. Sinun on opittava kieli, mutta sinun on opittava myös heimon tavat. Ymmärrätkö?"
Rumalle ulkonäölleen Ayla ei mahda mitään. Hänellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät, suorat jalat ja leukakyhmy eikä kulmaharjannetta silmien yläpuolella klaanilaisten tapaan. Tyttöä säälitään ja vaikkei hänen arvella puolisoa koskaan löytävän, hänelle kaavaillaan muuta hyödyllistä roolia tarkassa hierarkiassa. Hänestä voisi tulla parantajanainen: uusi äiti Iza huomaa pian Aylan taipumukset ja opettaa tätä seuraajakseen. Mutta kasvaakohan tytöstä koskaan suvunjatkajaa? Hän vain kasvaa pituutta kummallisesti, muttei osoita muita naiseuden merkkejä.
"- Creb, Iza viittoili. - Aba ja Aga sanovat ettei hänestä tulekaan naista. He sanovat että hänen toteeminsa on liian voimakas. - Totta kai hänestä tulee nainen. Et kai sinä kuvittele etteivät Muut saa lapsia? Pelkkä klaanin jäsenyys ei muuta häntä meidän kaltaiseksemme. Heidän naisensa luultavasti kypsyvät yleensä myöhemmin. Jotkut meidänkin heimomme tytöt tulevat naisiksi vasta kymmenvuotiaina."
Kirja on täynnä kuvausta ikivanhoista tavoista, uskonnoista, arkielämän askareista, kuten metsästyksestä, ja kasveista, ruokina ja lääkkeinä. Minua hämmästytti yksityiskohtien paljous enkä osaa sanoa, mikä on totta ja mikä kuvittelua: sen googlasin, että kirjailija on tehnyt paljon tutkimusta, vaikkei antropologi tai muu historiantutkija koulutukseltaan olekaan. Kuten sanottu, viimeaikaisten uutisten mukaan moni asia on osunut yllättävän kohdilleen. Ehkä ne loputkin, ken tietää... Ainakaan neandertalilaiset eivät olleet "tyhmiä", sillä heidän aivonsa olivat suuremmat kuin meillä. Mutta tuntuu järkeenkäyvältä, että heidän ajattelunsa oli erilaista, jo erilaisten aivojenkin vuoksi. Heillä on hyvinkin voinut olla taitoja, joita meillä ei ole.
Mutta kuvittelusta lähinnä on siis kyse, esimerkiksi klaanien tavoista ja toisiin heimoihin tutustumisesta puhuttaessa. Ja jälkimmäinen onkin mielenkiintoista, sillä varmasti yhteyksiä oli ja yhdentymistä on tapahtunut, se tiedetään nyt DNA-tutkimusten myötä. Voi hyvin miettiä, miltä tuntuu tavata aivan erinäköisiä mutta ihmismäisesti käyttäytyviä elollisia. Ystävä vai vihollinen? Syödä, naida vai tappaa?
Kirjan suursuosion myötä kirjailija jatkoi menneisyyden parissa. Silmäiltyäni Maan lapset -sarjan myöhempiä osiaa totean niissä olevan paljon maisemien ja erilaisten ihmisheimojen tapojen ja uskomusten kuvausta. Vähän koulukirjamainen vaikutelma, siinä missä ensimmäinen osa on pääosin seikkailua. Tuskin jatkoja luen, mutta vilkuilen; haluan tietää, miten Aylalle loppujen lopuksi käy. Ainakin hän siirtyy yhä kauemmas pohjoiseen eteläisestä Euroopasta, jostain Mustana merenä nykyisin tunnetun silloisen suuren veden länsilaitamilta. Pohjois-Eurooppa oli vielä paksussa jäässä, mutta oudoista kaloista, joilla oli turkki, hylkeistä siis, huhuttiin jo. Hylkeiden perässähän nykyistä Suomen aluettakin alettiin asuttaa.
Kenelle: Historiahulluille, perimäänsä miettiville, rasisteille ja rajoja sulkeville, lajimme tulevaisuutta pohtiville, seikkailun ystäville.
Muualla: Viihdyttävä ja helppolukuinen, sanoo Jokke.