Holly Smale: Uusi alku, Cassandra

Ihastuttavan hauska kirja lontoolaisesta Cassandrasta, jolla on päässään omanlaisensa neurologinen ohjelmisto. Hän on kirjolla, kuten sanotaan: nuoren naisen tapa reagoida ei vastaa tyypillisintä.

Etenkin ihmiset aiheuttavat ongelmia, sillä Cass rakastaa rutiinia, toistoa ja ennustettavuutta. Tilan on oltava siisti, kuten hänen kotinsa. Se ja British Museum ovat hänelle rauhoittavimpia paikkoja maailmassa. Moni voinee samastua tunteeseen, kun tekisi mieli juosta karkuun:

"Kaikki on yhtäkkiä liian kirkasta, liian äänekästä, liian ahdasta."

Vieraaseen pubiin on vaikea mennä, asun on oltava täydellinen, ja on vaikea keskittyä moneen asiaan yhtäaikaa. Kuten olemaan epä-ärsyttävä ja mukava asiakkaalle, jolla on kehnoja ideoita. Cassandra on töissä PR-toimistossa, mikä on tietysti surkuhupaisaa hänen tapauksessaan. Kuten hänen pomonsa sanoo, Cass ei ole tiimipelaaja. Keskustelu on yksi vaikeimmista asioista ihmislajille, miettii hän. 

"- Työnkuvaasi kuuluu suhdetoiminta, pomo selventää avuliaasti. - Voisit ehkä etsiä sellaisen työn, jossa se ei kuulu vaatimuksiin."

Tunteet ovat erityisen vaikeasti käsiteltäviä. Cass kokee ne väreinä, joita hän yrittää tulkita parhaansa mukaan. Hän jopa kerää rautakaupoista värikarttoja tutkiakseen värejä ja rauhoittuakseen sopivaa katsellessaan. Mutta ihmiset, ei niiden käytöstä voi ennustaa! Kun hänen poikaystävänsä Will päättää suhteen neljän ihanan kuukauden jälkeen, Cass on ällikällä lyöty. Vaikka Will oli pyytänyt häntä aiemmin ongelmatilanteessa "jakamaan ja avautumaan" paikalta katoamisen sijaan, Cass ei ymmärrä.

"Mitä Will tarkoitti? Mitä hän haluaa minun kertovan? Mikä olisi ollut oikea vastaus? Kunpa ihmiset sanoisivat suoraan, miten voisin tehdä heidät iloisiksi, sen sijaan että jatkuvasti odottavat minun arvailevan."

Työpaikka meni, poikaystävä samoin. Mutta yllätyksekseen Cassandra huomaa pystyvänsä venyttämään ajan rajoja. Hän voi peruuttaa taaksepäin, jos jotain menee pieleen, ja ottaa tilanteen uusiksi. Ja hän ottaa kyvystään kaiken irti. Nyt hän voi rauhassa yrittää löytää oikeat vastaukset hankalalle asiakkaalle, Willille ja muille, niin ettei mitään ikävää, kuten potkuja tai eroa, pääse tapahtumaan. Pienemmätkin mokat voi nollata kätevästi vain kääntämällä aikaa hetken takaisin. Tylytys ystäväksi itseään tarjonneelle, peruutuus. Töykeä vastaus työkaverille, peruutus. Huonoa seksiä, peruutus.  

Tietenkään kaikki ei toimi niin yksinkertaisesti. Mielenkiintoisesti kyllä.

"Koko kotimatkan Willistä kaartuu jotain sinistä, ja tiedän useimpien ihmisten yhdistävän sinisen suruun, mutta tässä ei ole kyse siitä. Tuntuu kuin Will odottaisi jotain."

Kirja tuo mieleen Bonnie Garmusin Kaikki on kemiaa, jossa tiedenainen Elizabeth ajattelee asioita kemiallisina yhdisteinä ja reaktioina. Cassandralla on oma tapansa, eikä kirja ole yhtä kantaa ottava vaan enemmän chick-lit. Mikään autismin oppikirja se ei ole, vaan asia on mukana luontevana osana persoonaa - tosin ajassa siirtyily ei liene kovin luontevaa? Mielikuvittelua, mutta viihdyttävästi. Pidin tarinan keveydestä mutta myös aiheesta, joka on tosi: ihmisinä näemme ja koemme asiat eri tavoilla.

"Luulen, että arvioin sinua oman mittarini mukaan. Oletin, että olemme samanlaisia, koska niinhän ihmiset tekevät. Automaattisesti. Mitään ajattelematta. Näemme kaiken oman linssimme läpi ja oletamme, että se on ainoa olemassaolon tapa."

Kenelle: Keveyttä kaipaavalle, huumoria hakevalle, chick-litiä sietäville, ihmismielen ihmeitä miettiville. 

Holly Smale: Uusi alku, Cassandra. Atena 2023. Suomennos Inka Parpola. Kansi Anna Makkonen.

Ulkomaisia uutuustrillereitä

Oliko se britti Gillian Flynn Kiltillä tytöllään, joka aloitti tykityksen psykologisilla trillereillä, jotka hämäävät, härnäävät ja pyörittävät lukijaa vinhasti pitkin matkaa ja ällistyttävät loppuratkaisuillaan?

Lajityypin menestys poikii runsaasti seuraajia, joihin kuuluu myös ruotsalainen Camilla Grebe kirjallaan Jää pettää alta (alun perin Älskaren från huvudkontoret). Suomalaista nimivalintaa en pidä onnistuneena - aasinsilta, jää ei liity mitenkään itse asiaan, vaikka samaa siltaa käytetään kirjan sisälläkin - mutta tarina on kelpo pyöritystä. Rikospoliisi Peter apunaan profiloija Hanne selvittelevät murhaa ja samalla keskinäisiä suhteitaan. Toisaalla vaatemyyjä Emma rakastuu työnantajayrityksensä johtajaan Jesperiin, vaikka hankaluuksia koituu, kun seurustelu on pidettävä työkavereilta salassa. Mutta Jesper katoaa ja hänen kotoaan löytyy ruumis. Mitä tapahtui?

Vasta loppupuolella aavistin, mistä on kyse, joten jännite pitää ja sivut kääntyvät vikkelästi, vaikka tiettyä laskelmoinnin makua ei tämäntyyppisten kirjojen henkilöissä ja tapahtumissa voi välttää. Kärjistyksillä ja liioitelluilla luonteenpiirteillä edetään, mutta jos se ei haittaa, siitä vain Emman matkaan salaromanssin pauloihin! En muuten ihmettelisi, jos tästä muodostuisi sarja, vai olenko peräti kuullut sen jostain? Peterin ja Hannen poliisityöt saattaisivat hyvinkin jatkua.

Camilla Grebe: Jää pettää alta. (Älskaren från huvudkontoret) Gummerus 2017. Suomennos Sari Kumpulainen.

Muualla: Blogiarvioita on paljon, katso vaikka Kirsin kirjanurkan juttu ja sieltä lisää linkkejä.

--------

Lukusukkula tämäkin: J P Delaneyn Edellinen asukas kertoo erikoislaatuisesta arkkitehdistä Edwardista ja hänen suunnittelemastaan talosta, johon Edward valitsee vuokralaisen omien outojen kriteeriensä perusteella. Kertojina toimivat vuorotellen talon edellinen vuokralainen Emma (jälleen Emma, jolla on ongelmia!) ja nykyinen asukas Jane. Jane selvittelee, mitä Emmalle tapahtui ja saa selville monenlaisia taloon liittyviä salaisuuksia.

Emma. Jane. Emma. Jane. Emmajane. Janeemma. Emmajaneemmajane. Kertoja vaihtuu niin tiuhaan, että välillä pitää pysähtyä ja tarkistaa, kumman kertomusta nyt luenkaan. Vauhdikas ja yllätyksellinen, enkä taaskaan arvannut loppuratkaisua. Olen ihan höynäytettävissä!

Tällaisen kirjan nielaisee nopsaan, mutta epäravittu tuntu jää. Kun sanomana ei ole muuta kuin pahiksen osoittaminen eikä tekstissä tasoja jännityksen kasvua enempää, tuntuu köyhältä. Kelpo kirja sinänsä lajityypissään, vaikka simppelinpuoleinen siinäkin. Kirjailijanimen taakse kätkeytyy kuulemma jostain toisesta genrestä tuttu englantilainen kirjailija. Netti juoruaa hänen olevan Anthony Capella (Napolilainen naimakauppa, Ruokaa amore).

Kirjasta on tekeillä myös leffa,  jonka ohjaaja Ron Hubbard on ohjannut maailmanluokan elokuvia, kuten Da Vinci -koodin ja Kauniin mielen. Minun ikäluokkani muistaa miehen 1970-luvun tv-sarjasta Happy Days, jossa hän näytteli Richie Cunninghamia, perheen poikaa ja Fonzien kaveria.

J P Delaney: Edellinen asukas. (The Girl before) Otava 2017. Suomennos Satu Leveelahti.

Muualla:  Nerokas, täyden kympin trilleri, sanoo Annika Rakkaudesta kirjoihin.

-------

E. O. Chirovicin Peilien kirjaa mainostetaan Joël Dickerin kirjojen ystäville: en kuulu heihin, mutta Peilien kirjasta pidin. Siinä tapahtumille alkusysäyksen antaa käsikirjoitus, josta piti tulla erään professorin murhan selvittävä romaani, mutta teksti jäi kesken ennen kuin ehti murhaajan paljastamiseen saakka.

Käsikirjoituksen tekijä on kuollut, joten kustannustoimittaja pyytää ystäväänsä selvittelemään tapausta. Ehkä he voisivat täydentää käsikirjoituksen valmiiksi kirjaksi? Kiintoisa asetelma, josta seuraa kiintoisa ja yllättävästi henkilöitään peilaava tapahtumaketju ja tietysti, kuten asiaan kuuluu, murhaajan metsästys. (Mainio peilimäinen kansipaperi, muuten!)

Jännittävää psykologista pyöritystä sekä piristävän tuoretta ja ajantasaista tekstiä tämän päivän ilmiöineen. Kiintoisaa sekin, että kirjailija on syntyisin Romaniasta ja asuu nykyisin Belgiassa.

E. O. Chirovici: Peilien kirja. (Book of mirrors) Otava 2017. Suomennos Inka Parpola.

Muualla:  Vanhan ajan dekkarin lumoa, tuumii Riitta Kirja vieköön.

Vauvatesti

Totta kai olin lukenut Vaimotestin, mutta vasta pari kappaletta uutuutta luettuani muistin, mistä on kysymys: Don Tillman! Tuo huippuälykäs, Asperger-syndroomasta kärsivä genetiikan professori, jonka elämää kuvataan miehen ominaispiirteiden kautta viihteellisesti ja viihdyttävästi.

Edellisessä kirjassa Don rakastuu ja pariutuu. Ja nyt he Rosien kanssa ovat muuttaneet yhteen. Ei ole helppoa.

"Huoneiden lukumäärän vähentyminen yhdistettynä avioliittoon tarkoitti sitä, että olin joutunut pitkäkestoisempaan läheisyyteen toisen ihmisen kanssa kuin koskaan aiemmin elämäni aikana."

Luonnollinen seuraus on suvunjatkaminen, vaikkei se Donin mieleen juolahtanutkaan. Eihän raskautta oltu edes aikataulutettu.

"Kamppailin kyetäkseni prosessoimaan Rosien ilmoitusta."

Tilanne tulee uutena ja outona miehen muutenkin kovin monimutkaiseen - hänen kannaltaan - läheisverkostonsa kuvioon. Paras kaveri Gene eroaa ja muuttaa Donin ja Rosien luo asuntoon, jonka tarjoaa käyttöön toinen ystävä, rocktähti George. Kolmas hyvä ystävä Dave kärsii talousvaikeuksista firmansa kanssa, eikä hänen avioliittonsa siitä parane. Ja Don itse joutuu ominaisuuksiensa vuoksi sosiaaliviraston tarkkailuun. Pahin juttu: Rosie alkaa empiä. Onko suhteesta mihinkään, onko Donista isäksi?

Silti Don sankarillisesti ja pilkuntarkasti hoitaa velvollisuudet, jotka katsoo itselleen kuuluvan, niin ystävänä kuin aviomiehenä. Koska miehen lähestymistapa asioihin on normista poikkeava, tekemiset aiheuttavat hämminkiä ympäristössä. Mutta koskaan, kertaakaan, hän ei epäile rakkauttaan Rosieen, vaan tukee tätä vankkumattomasti, mikä hellyttää lukijan. Vakavammistakin asioista on kyse kuin tästä:

"Rakkauteni Rosieta kohtaan oli niin väkevää, että se oli saanut aivoni tekemään kielioppivirheen."

Paitsi Donista, myös Rosiesta ilmenee kirjassa uusia, kiinnostavia piirteitä. Mietin, millainen nainen rakastuu Donin kaltaiseen ehdottomaan, älykkääseen, sosiaalisesti rajalliseen mieheen?

Erinomaisen laadukasta viihdettä, joka tarjoaa myös mietittävää. Humoristisissa kirjoissa tavallisen hiuksenhienon rajan nolouden ja nokkeluuden välillä Simsion ylittää reilulla marginaalilla, myönteiseen suuntaan. Teksti on taitavaa eikä aliarvioi lukijaa.

Vaikken oikeasti usko, että syndrooman omaavien kannalta asiat olisivat näin hohdokkaita, toivon Simsionin kirjojen olevan rohkaisevia ja nostavia heille, ja meille muille tajuntaa laajentavia: emme ole samanlaisia, mutta miksi pitäisi? Aihe on kovin ajankohtainen juuri nyt. Eikä erilaisuus ole niin vakava juttu, etteikö sille voisi myös nauraa. (Ja ensimmäisen kirjan leffahahmo Gary Grant on tässä kirjassa Grecory Peck.)

Kenelle: Laadukkaiden viideromaanien lukijoille, erilaisuutta ymmärtäville, huumoria hakeville.

Muualla: Todella vaiheessa -bloggaria kirja piristi, vaikka hän olisi kaivannut tiivistämistä. Nina ei innostunut. Parasta hömppää, sanoo Annika K.

Craeme Simsion: Vauvatesti. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2015.

Vaimotesti

Hihityttää. Mutta en voi kertoa kovin tarkasti, miksi - siltä varalta että joku ei vielä tunne kirjaa. Sen verran kuitenkin, että Vaimotesti on hassunhöpsö, mutta ei typerä, ja sellaista on ilo lukea.

Professori Don Tillman etsii vaimoa. Hänellä on huomattavia vaikeuksia ihmissuhteiden ja ylipäänsä tunteiden kanssa, ja nämä seikat hän itsekin viisaana miehenä täysin tiedostaa. Mutta koska hän on viisas, todella ylivertainen tietyissä taidoissa, hän päättää valjastaa osaamisensa pariutumiseen. (Ja onhan niin, että lääkärinkin mielestä säännöllinen seksielämä edistää terveyttä.)

Hän laatii nettiin kyselylomakkeen eliminoidakseen epäsopivat vaimoehdokkaat ja löytääkseen soveliaita kandidaatteja. Don hyödyntää "lomakkeenlaadinnan parhaiksi havaittuja käytäntöjä kuten monivalintatehtäviä, Likertin asteikkoja, ristiinvalidointia, kyllä vai ei -kysymyksiä sekä surrogaatteja."

Luonnollisesti valinta ei ole aivan näin yksinkertaista. Donin minuutintarkasti ohjelmoitu päivärutiini saa kyytiä, kun hän astelee syvemmälle ihmissuhteiden hämmästyttävään maailmaan. Lukija saa hykerrellä, sillä hänelle vihjataan asioista, joita Don ei tiedä. (Eikä kaikkea selitetä auki). Mutta koska hän on älykäs, hän oppii. Ja miehen erityisavuista, kuten äärettömän tarkasta muistista ja salamannopeasta ison tietomäärän omaksumiskyvystä, hyötyvät monet hänen itsensä lisäksi, joten mikään ressukka Don ei ole. Hänestä ei voi olla pitämättä.

Tarina herkuttelee Donin tietämättömyyksillä ja taidoilla. Etenkin pidin hänen tiedemiehen suorasukaisesta suhtautumisestaan uusiin asioihin ja niiden rohkeasta kohtaamisesta. Hän myöntää nöyrästi puutteensa, kun niitä oivaltaa, eikä osaa pelata minkäänlaisia ihmissuhdepelejä (pisteitä tästä). Donin aivojen rakenne ei vaikuta aivan tavanomaiselta. Asperger-tutkimus kiinnostaa häntä itseäänkin suuresti. Mutta toivon, ettei kukaan loukkaannu: syndroomalle ei naureta, vaan tapahtumille, joita se saa tarinassa aikaan. Don on kuitenkin sankari.

Tunnelma on lämmin ja viihdyttävä, teksti fiksusti ja taiten laadittua, juoni perinteinen kuten genreen kuuluu. Mitä muuta hyvältä viihdekirjalta tarvitaan? Tietysti visiittiä New Yorkiin! Check, sekin on mukana!

Norkku kikatteli, Sonja ei innostu romanttisista komedioista, Susa ihastui, Tuija kuvailee kirjaa viehättäväksi viihteeksi, jonka päähenkilöt voisivat olla kirjassakin mainittu Gary Grant ja Katharine Hepburn, 2000-luvulle siirrettyinä.

Graeme Simsion: Vaimotesti. Otava 2013. Suomennos Inka Parpola.