lauantai 21. tammikuuta 2017

Antti Tuuri: Tangopojat

Kerrankin olen liian nuori, nimittäin muistamaan suomalaisten muuttoaaltoa Ruotsiin. Mutta juttuja olen kuullut senkin edestä, ja tavannutkin muuttaneita. 1960-luvun ajankuvaa muistuttelee mieliin Antti Tuuri, jonka tarina Pohjanmaalta Ruotsiin muuttavasta nuoresta miehestä, Saulista, on hykerryttävä ja niin todellinen kuin kirjassa olla voi.

Aika oli merkittävä: maataloudesta siirryttiin tehdastöihin, kylistä kaupunkeihin, niukkuudesta hankintaan. Unelmat alkoivat käydä toteen, jos rohkeutta riitti tai oli pakko.

Kun miehistä puhutaan, ei kulkupelejä voi ohittaa. Sauli toimii Huhtalan kuorma-auton kuskina.

"Istuttiin hetki puhumattomina, molemmat tiesimme, että autoon oli nyt tullut paha vika. .... Kysyin palkoista, joita minulle oli maksamatta. Huhtala takasi, että ne säilyisivät kirjanpidossa ja olisi nostettavissa heti kun rahaa kassaan alkaisi virrata. Huhtala oli sen näköinen, että minun tuli sitä sääli enkä alkanut rahojani kovistella; sanoin pärjääväni."

Sauli on musiikkimiehiä: hän soittaa haitaria, saavuttaa nimeäkin tanssiorkesteri Hurmeessa. Orkesterin laulaja Elina viehättää Saulia, mutta tyttö livahtaa muille maille ensin - Ruotsiin tietysti. Jonne Saulikin lähtee, tehtaalle töihin, paitsi ansaitsemaan elantoaan, myös katsastelemaan, josko Elina löytyisi. Musiikkihommia hän ei jätä, eikä soitintaan, mistä osoittautuu olevan paljon etua uusissa kuvioissa. Keikkoja alkoi tulla.

"Harju sanoi, ettei se ollut haitarikappale, mutta en ruvennut siitä väittelemään, vaan soitin kappaletta jonkin matkaa. Rumpali myönsi, että olin soittajamiehiä."

Tuuri kuvaa takkuista elannonhankintaa kotiseudulla, päätöstä vaihtaa maata ja matkaa Ruotsiin ja siellä suomalaisten asemaa realistisesti, lakonisella lauseellaan ja huumorillaan, joka pyrskähdyttää monta kertaa. Sauli kavereineen sählää kuten nyt nuoret miehet sähläävät. Suomalaiset törttöilevät kuten nyt suomalaiset törttöilevät. Ja kasvattivat kaverihenkeä kuten nyt suomalaiset kasvattavat. Kovin kaunista kuvaa Ruotsista ja ruotsalaisista tarina ei anna, mutta siedettävän. Pääsihän siellä ansioille, ja oli sentään suomalaisten yhteisö ja tansseja, joihin Sauli pääsi soittamaan, jopa itsensä Laila Kinnusen taustalle.

Sivuhenkilöt ovat herkullisia: Kamppila orkesterinjohtajana ja maailmanomistajana, Varpula autokuskina, bändin ja tehtaan kaverit omineen. Keskustelut ja tapahtumat ovat elävästä elämästä.

Ja rakkautta ei unohdeta, ei Sauli ainakaan - joka on naisten mieleen niin ulkonäöltään kuin käytökseltään. Ketä naista ei muusikko kiehtoisi! Saulin pikkuveljestä Kaitsusta on iloa, mutta myös huolta, kuten nuorista aina.

"Ollila lupasi, että Kaitsulle olisi töitä Volvollakin koska tahansa. Sanoin pitäväni sen mielessäni."

Löytääkö Sauli Elinan, sopeutuuko suomalainen Ruotsiin, onko Volvo parempi kuin Skoda ja voiko maata viljellä ilman kasvimyrkkyjä? Monenlaista pohdittavaa. Tuurilta hieno, rennoin rantein tehty kirja, jonka faktat ja ajankuva ovat yhtä viilatut ja taustatöineen tarkistetut kuin hänellä aina - kielen tarkkuudesta puhumattakaan - mutta mukana on vahvasti myös viihdytysaspekti ja lukemisen helppous. Ja tiukka kytky suomalaisen tähän päivään ja siihen, miten meistä on tullut sellaisia kuin olemme.

Lukija voi luottaa taustojen toimivan ja saa vain nauttia tarinasta. Viihtymisen lisäksi voi miettiä sitä, että suomalaisia muutti Ruotsiin kolmisensataatuhatta. Ja me nostamme metelin ja hätätilan muutamasta kymmenestätuhannesta mamusta. Ai niin, Amerikkaan muutti vajaa nelisensataatuhatta suomalaista. Mutta näistä voitte lukea muualta, vaikka Tuurin aiemmista teoksista. Sanon vain, että jos tämä kirja ei ole ajankohtainen maahan- ja maastamuuttoa käsitellessään, niin mikä sitten. Miltä maastamuutto oikeasti tuntuu?

Arvostan lujasti Tuurin aiheita, tapaa tarinoida ja lopputulosta. Kirjassa yhdistyvät vaivattomasti yhden suosituimman - yli miljoona kappaletta myyneen - kirjailijamme parhaat puolet: omintakeinen huumori, elämänviisaus ja äly, ajankuvan luomisen tarkkuus ja naseva sanankäyttö. Ja perisuomalaisuus. Maanvaihto ole ole suomalaisille outo asia, kuten Tuurin suosio osoittaa, sanovat poliitikot, populistit ja ääriliikkeet mitä tahansa. Kansa tietää paremmin. Sopii Suomi 100 -vuoteen ja maailmantilanteeseen kuin nenä päähän. Tai puukko tuppeen, kun pohjanmaalaisesta puhutaan.

Kenelle: Tarinoiden ystäville, suomalaisen miehen mielenmaisemasta kiinnostuneille, maahanmuuttajatarinoista innostuville tai mamuja kammoaville, pohjanmaalaisille, lakonisen huumorin ja tarkan faktan yhdistämisen arvostajille.

Muualla:  Tuijata ilahtui aiheenkäsittelystä, ajankuvasta ja tarinoinnista. Anssi näki kirjan uutena aluevaltauksena Tuurille. Kirjabloggarit ja 101 -kirjaa -hankkeessa kirjasta Ameriikan raitti kirjoittaa huhtikuussa Kujerruksia-blogi. Tuuri on ilmiselvä valinta listalle, niin monista syistä.

Antti Tuuri: Tangopojat. Otava 2016.

Helmet-haaste 2017 kohta 8: Suomen historiasta kertova kirja.

6 kommenttia:

  1. Täsä romaanissa Tuurin tuppiin sopii sekä mora että kauhavalainen. Innostuin romaanista, niin sinäkin. Hienoja näkökulmia jutussasi, Arja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Tuija, ja erikoiskiitos kirjan lainasta!

      Poista
  2. En olekaan Tuuria koskaan lukenut, pitääpä ottaa jokin hänen kirjoistaan loputtomalle lukulistalleni. Kiitos Arja, kirjavinkkaajani. Meillä on niin yhtenevä maku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Tuuria aloittavalle tämä on nappivalinta! Näet heti kirjailijan parhaat puolet. Ja kiitos samoin, monet vinkit olen sinulta saanut!

      Poista
  3. Kiitos Arja, minäkään en ole Tuuria lukenut koskaan, mutta tämä menee nyt listoille ja sopii hyvin Muuttoliikkeessä-haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, hyvä valinta! Ja jälleen yksi haaste, joka on mennyt minulta ohi, mutta ehdottomasti nimen mukaan siihen sopiva.

      Poista