lauantai 17. maaliskuuta 2018

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

Kirja koostuu 18 novellista, jotka vievät lukijan Helsingin Kruununhakaan tai Alppilaan, ratikkaan tai henkilöautoon, ABC-aseman kautta Itä-Suomeen, lääkärille tai työpaikalle - paikkoihin, joissa ihmisiä elää ja asuu; hoitaa itseään, toisiaan ja työtään. Myös rannalle, ollaan Siellä missä Salpausselkä vajoaa mereen, mikä on yhden novellin komea otsikko.

Nainen on kalliosaarella lintuseuran mökillä innokkaan luontoharrastajamiehensä ja tämän ystävän kanssa. Auringon lämmön voi tuntea, samoin kuuman kallion takapuolen alla ja hikoilevan ihon, kun nainen katselee merta, purjeveneitä, sukeltajia ja tunnustelee kallion pinnan jäkälää.

"Painan omantunnon kirvelyn piiloon. Tämä on suloinen kaaos arkien jonossa."

Ihmissuhteesta on kyse. Niiden ytimien kuvaajana Puukko on taitava, samoin tunnelmien ja tilanteiden luojana. Hänen kielensä on selkeää ja lörpöttelemätöntä, silti paljon kertovaa. Kuin tutun puhetta kuuntelisi: tätä kieltä ymmärrän. Ja sitä maailmaa, jossa hänen henkilönsä elävät, eri-ikäisinä, usein jo iäkkäinä, kokeneina.

Novellikokoelma on jaettu kolmeen osaan otsikoilla Missä kaksi ihmistä, siellä kaksi maailmaa, Asiat väistävät suunnitelmia ja Vinoja katseita. Oikeastaan kaikki novellit voisivat sijoittua mihin vain näistä osioista, joiden otsikot kuvaavat mainiosti kirjan sisältöä. Parhaaseen novellitapaan kirjoituksissa seuraa usein kiinnostavan tilanteen rakentelun jälkeen yllätys. Palkkio lukijalle!

Toisen osan Selkeitä ohjeita -novelli kertoo Irinasta, joka elää pakonomaisen säänneltyä elämää kerrostaloasunnossaan.

"Irina odottaa, että puhujat ehtivät nousta seuraavaan kerrokseen ja avaa vasta sitten oven. Hän ei halua joutua keskelle hyvää huomenta, mitä kuuluu -keskustelua. Aamut ovat päivän nuppuja eikä niiden avautumista saa häiritä."

Irina rakastaa Stingiä ja elämäkertojen lukemista. "Hän kokee kirjojen ihmiset nykyään syvemmin kuin oikeassa elämässä kohtaamansa." Miksi näin on, mitä Irinalle on tapahtunut, miettii lukija. Tarina vilauttaa mielikuvitusta härnäävästi vihjeitä vastauksesta.

Novellissa Kutistuminen Elsa pyytää terveyskeskuksesta estolääkettä kutistumiseen. Tytär soittaa: "- Miten sun jalat? - Hyvin ne. Terveyskeskukseen mennessä kaaduin mäessä. Mutta pääsin itse kävelysauvan avulla ylös. Kiitin ohimennessäni miestä, joka oli koko ajan katsellut matkan päästä, miten selviän. - Miksi sä menit terveyskeskukseen? - Minulla on osteoporoosi. Sen takia minä olen kutistunut. - Äiti, sun pitää hankkia rollaattori. - En ota. Eteinen sotkeentuu."

Puukko tuo näkyviksi arkisia tilanteita draamoineen ja huumoreineen, jättää osoittelematta, luottaa lukijan ymmärrykseen. Tarinat eivät äidy fantasiaksi eivätkä absurdin puolelle, eivät edes rikoksen polulle, vaan pysymme tukevasti tässä maailmassa. Täytyy sanoa, että (yllättäen) nautin tästä paljon - niin paljon kuin irrottelevaa mielikuvitusta ihailenkin, on jotenkin helpottavaa pitää hetki jalat maassa ja katsoa ympäristöä sellaisena kuin se on; sellaisena kuin se silmiin näyttää ja käsiin tuntuu. Kun ihmisellä on paljon kilometrejä takana, kertyy pakosti taitoa lukea mutkia. Juuri sitä Puukko tekee ja saa lukijan helposti matkalle mukaan. Lukemisen miellyttävyyden kruunaa virheettömyys, huoliteltu teksti ja kaunis ulkoasu, joka puhuu samaa kieltä sisällön kanssa. Kiitollista ja laadukasta luettavaa.

Eräs novellihullu kaverini jaksaa muistutella genren ansioista, ja sukelsinkin siihen tammikuussa urakalla (lista alla). Yhä enemmän viehätyn lajista, joka tiiviin ilmaisunsa vuoksi vaatii omanlaisensa keskittyvän lukuotteen. Tieto siitä, että tarina on lyhyt eikä kaikkea kerrota, kutkuttaa ja houkuttaa. Yksi hyvän novellin merkki on se, että teksti jatkuu lukijan päässä kirjan sulkemisen jälkeen, ja tämä toteutuu Puukon novelleissa erinomaisesti.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin
Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja
Toivo Tarvas: Häviävää Helsinkiä

Novelleista puheen ollen, kannattaa muistaa myös Pieni novelliblogi, jota seurailen satunnaisesti. Puukon novelleissa on samantyyppistä viehätystä, jota on monissa blogin tarinoissa, "arkisaduissa aikuisille".

Kenelle: Aikuiselle, näkökulmia arkeen kaipaavalle, novellien ystävälle.

Muualla: Hyvää lukukokemusta kiittelee myös Kirjakko ruispellossa. Psykologinen ote oli napakka, kerronta modernia ja pinnanalaiset jutut taitavasti esitetty, sanoo Kirja vieköön -Riitta. Kirjanurkkaus piti etenkin kerronnan moniäänisyydestä.

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito. Stresa 2018. Kansi ja ulkoasu Amelia Nyman.

Stresa on uusi kustantamo, josta lisätietoa verkossa. Sain kirjan kustantanjalta.

Helmet-lukuhaasteessa 2018 kirja sopii vaikka kohtaan 16: kirjassa luetaan kirjaa (Stingin elämäkertaa).

6 kommenttia:

  1. Nämä novelit tosiaan kertoivat ihmisten arjesta äitymättä fantasioihin. Mutta eivät todellakaan olleet tylsiä, siellä se draama piilotteli.

    Minäkin olen ihastunut nykyään novelleihin: lyhyitä, tarinan tai pari lukee missä välissä vaan. Nyt menossa _vihdoin_ Lucia Berlin - menenkin kurkkaamaan mitä mieltä sinä olit. Viikonloppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tylsiä, toivottavasti en antanut sellaista kuvaa! Mikäs sen dramaattisempaa kuin elämä itse. Pöydälläni on nytkin pari novellikokoelmaa odottelemassa, alan oikeasti innostua kovasti tästä lajista. Hyvää viikonloppua sinnekin, kiitos Riitta!

      Poista
  2. Ihastuin Pirjo Puukon novelleihin. Jokaisessa novellissa oma pieni jujunsa. Naapuruksista kertova novelli oli kaikessa karmeudessaan huvittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juju, ja lukijalle tilaa oivaltaa. Pidin myös kovasti näistä.

      Poista
  3. Pidin kovasti Puukon kielestä, kiinnostavista ja kuhunkin tarinaan sopivista sanavalinnoista. Kiehtovia tarinoita ja yllättäviä käänteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin, Villis! En törmännyt postaukseesi, mutta onpa kiva, että luit. Ja samaa mieltä ollaan. Jotenkin ymmärsin (tai muistin) novellin idean tämän kirjan myötä.

      Poista