Alkoholia kuluu runsaasti, ja ex-vaimo Lene on edelleen mielessä, vaikka tämä on ollut naimisissa Terjen kanssa jo kauemmin kuin aikoinaan Knutin. Poika on jo omillaan, eikä halua pitää yhteyttä. Huippuajat ovat siis ohi.
"Vasta kun kaikki oli ohi ja Knutista oli tullut menneen talven lumia, hän oli oppinut yhtä ja toista, jonka avulla hän olisi pystynyt käsittelemään sitä mikä oli ohi. Sama pätee kaikilla elämänalueilla: sinä päivänä kun ihminen on täysinoppinut, hänen taitojaan ei yleensä enää tarvita."
Knutin on vaikea pysyä mukana ajan ilmiöissä. Ei siinä, että seksuaalisuus pusketaan naamaan taiteessa mitä kekseliäimmin keinoin:
"Knut on nähnyt tämän monta kertaa 80-luvulta lähtien: nuoret naiset esittelevät itseään aggressiivisella tavalla, ainakin Knut kokee sen aggressiivisena, kuin he kääntäisivät sukuelimensä nurin koko maailman nähtäväksi vuotoineen ja kuukautisverineen, kovassa valossa ja voimakkain kontrastein. Näissä tilanteissa Knutista tuntuu aina että hänet tehdään naurunalaiseksi, että hänen haluaan pilkataan karrikoimalla hänen himonsa kohdetta, esittämällä se vastenmielisenä."
Mutta monessa muussa, kuten siinä, että koululainen voi luvalla laatia kirjallisuusesitelmän kirjaa lukematta. Tai että Knutista kiinnostuneilta vaikuttavat naiset saattavat asettaa hänet narrin tai jopa ahdistelijan rooliin. Knut ei ole rikollinen, mutta hänellä on taipumus innostua helposti, ainakin naisista. Eikä osaa varautua siihen, että näiden motiivit eivät aina ole hyväntahtoisia.
"Minusta on pitkään tuntunut, että olen irrallani ihmiskunnasta, olen kuin sivuraiteelle jätetty junavaunu, ja nyt myös sivuraide on irrotettu rataverkosta."
Sääliä hän ei tarvitse, sillä tilanteisiin hän ajautuu ihan itse, muttei osaa toimia uuden ajan säännöillä. Kun naiskirjailija Lillehammerin kirjallisuusfestivaaleilla - ja kirjassaan - syyttää häntä ahdistelusta, asia kulminoituu. Onko ok, että nainen väittää tilannetta ahdisteluksi, kun Knut muistaa sen aivan toisin? Kenen totuus on totuus?
"- Minä kirjoitin oman totuuteni. Oman totuuteni. Ja minulla on täysi omistajuus omaan totuuteeni.
- Kaikkea kanssa. Kuka tahansa voi puolustella ihan mitä tahansa sanomalla noin."
Norjalainen Nina Lykke on fiksu ja hauska kirjoittaja, joka on harkinnut sisältönsä tarkkaan. Hän tökkii aluetta, jolle on suorastaan kyseenalaista mennä metoo-aikana, tuomalla esiin setämiehen näkökulmaa. Setämiehiä on monenlaisia, ja Knut on yhden alalajin edustaja. Onko tämä ihmislaji ärsyttävyydestään huolimatta jotenkin ymmärrettävä tai siedettävä? Napakka teksti kirvoittaa naurua ja myötähäpeää. Ehkä myös rajojen ja hyväksikäytön mietintää eri kulmasta kuin yleensä.
Aiemmin Lykke on viihdyttävästi kirjoittanut väsyneistä viisikymppisistä naisista, kuten Kohonnut riski -kirjassa lääkäri Elinistä ja kirjassa Ei, ei ja vielä kerran ei opettaja Ingridin kolmiodraamasta, jossa jokainen osapuoli saa kertoa näkökulmansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti