Teksti hengästyttää alusta saakka. Se vie lukijan pimeään, josta on vaikea pyristellä ulos. Kun 13-vuotias yksisilmäinen, merirosvoa leikkinyt Patch siepataan kuvitteellisessa pikkukaupungissa Missourissa, muuttuu monien ihmisten elämä pysyvästi. Patch tarkoitti hyvää, pelasti sekaantumisellaan väkivaltatilanteeseen tytön, jota iso mies ahdisteli. Seuraus: poikaa pidetään kirjaimellisesti pimeässä kuukausia.
Saint ei suostu menettämään ystäväänsä. Mutta hänkin on vasta lapsi, mitä hän muka voi tehdä? He ovat köyhää väkeä, tottuneet pärjäämään omin voimin, niillä vähillä eväillä, jotka onnistuvat elämältä tiristämään. Mietin, ylittikö Patch jonkin kielletyn rajan ja joutui sen vuoksi karmeaan tilanteeseensa? Esimerkit hyvistä aikuisista ovat nuorilla vähissä. Saintilla on sentään isoäitinsä, Norma.
"Saint ei ollut kokenut mitään sen ensimmäisen illan kaltaista.
Hän istui etukuistilla jalat ristissä, jalkapohjat likaisiksi tummuneina. Isoäiti nousi seisomaan, kun poliisiauto ajoi ohi lyhyet valot päällä. Norma ei tarjonnut lohtua eikä latteuksia. Saint ei tiennyt kovempaa naista pelättäväksi tai ihailtavaksi."
Entä Patch, mustassa vankilassaan? Juonipaljastus ei ole pojan selviäminen ulos hengissä, siitä tarina vasta alkaa. Sillä hän on aistinut lähellään auttajan, tytön, joka pitää hänet elossa tarinoillaan, rohkaisullaan, satunnaisilla kosketuksillaan. Oliko tyttö oikea vai hallusinaatio?
"Se oli ensimmäinen päivä.
Patch hytisi ja itki ja haparoi silmäänsä, joka oli kyllä auki, mutta mitään nähtävää ei ollut, sillä hän oli löytänyt maailmansa äären ja tuijotti sen loppua."
Patch haluaa löytää tytön: siitä tulee hänen ainoa tehtävänsä.
"Ja niin hän eli poikkeustilassa, elämisen ja elämättömyyden, elämän jatkamisen ja elämän pysähtymisen välitilassa."
Moni ei usko tytön olemassaoloon, mutta sana leviää ja käy ilmi, että tyttöjä on seuduilla kadonnut useita. Paljon. "Eksyneet elämästään", sanotaan. Patch tapaa epätoivoisia vanhempia. Poliisit tekevät työtään. Mutta vinkit ovat liian hataria, elämä jatkuu nilkuttaen niillä joilla jatkuu. Patch ja Saint kasvavat aikuisiksi. Pimeys Patchissa pysyy, mutta hänen maalauksissaan loistavat värit, joita tyttö vankeudessa hänen mieleensä sanoin väritti, epätoivoinen toivo pysyy yllä. Vihjeitä löytyy lisää, kun tarina vie paikasta toiseen, kaupunkeihin, vankiloihin, taidenäyttelyihin, pankkeihin. Kuluu 30 vuotta.
Teksti on upean painavaa ja vaikuttavaa, sujuvasti luettavaa silti, vaikka sitä on paljon ja monia pieniä viittauksia palasin välillä takaisinpäin tarkistamaan. Älykkäästi laadittu teos pitää tunnelman yllä tehokkaasti. Sain samanlaisia tuntemuksia lukiessani Hanya Yanagiharan kirjaa Pieni elämä, osa teemoistakin on samoja.
Mutta Whitaker ei ole lukenut sitä: kysyin tästä kirjailijan vieraillessa Helsingissä (pääsin samaan kuvaan onnistuneessa uudessa HelsinkiNoir-tapahtumassa). Hän kertoi yleisölle kokemuksistaan, joista tarina kumpusi. Pahoinpitelyistä ja tappeluista, huonouden tunteesta, järjettömistä ja epäonnistuneista keinoista sen selättämiseen. Ensimmäinen menestynyt kirja muutti hänen elämänsä täysin. Voisi siis siteerata häntä itseään kirjan sanoin, jotka joku sanoo Patchille:
"Olet siis valossa nyt, mutta olet pimeästä tullut."
Kirja on englantilaisen Whitakerin viides romaani ja ensimmäinen suomennettu, lisää on tulossa. Tarinasta on tulossa myös tv-sarja.