Tikli

Donna Tartt on suuri kirjailija. Niin suuri, että on vaikea löytää sanoja. Suuri on paitsi sisällöltään myös fyysiseltä kooltaan hänen uusin kirjansa Tikli, lähes 900-sivuinen järkäle.

Jumalat juhlivat öisin -kirjan järisyttävyys ei ole unohtunut, vaikkei sitä seurannut Pieni ystävä tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Noin kymmenen vuoden välein julkaiseva Tartt on kuitenkin yksi kiinnostavimmista nykykirjailijoista, jonka teosta odottaa vesi kielellä läähättäen.

Tikli on teos taiteen vaikutuksesta. Tai oikeastaan se on kasvutarina, jossa Theo-poika aikuistuu ja löytää maalauksen avulla itselleen merkityksen elämään. Hän menettää äitinsä New Yorkissa, pommiräjähdyksessä. Isä on menetetty muulla tavoin. Theo särkyy. Ja tämä on nyt tulkintaa.

Ehkä Theo olisi toiminut joka tapauksessa kuten toimi. Emme voi tietää, olisiko hän vakaan perheen lapsena valinnut toisen tien, vai olisiko hän kuitenkin hakenut rajojaan, suistunut rikoksiin, itsetuhoisuuteen, kaikkeen siihen. Olisiko hän silti löytänyt aarteen, joka piti hänet järjissään? Olisiko merkitys löytynyt muualta?

"Eikö kaikki ole sen arvoista, että siitä voi pelata? Eikö hyvä voi joskus tulla sisään oudon takaoven kautta?"

On vaikea selittää kirjan lumoa. Mutta sitä siinä on, niin paljon, että huolestuneena tarkkailin lukiessani väheneviä sivuja. Ei se silti lopu kesken. Tarttin tekstiin eläytyy täysin, hengittää sen mukana - jos muistaa - ja tuntee Ymmärtävänsä Asioita. Se antaa väläyksen jostain suuremmasta, jostain saavuttamattomasta, mutta jostain, mikä kuitenkin voisi olla mahdollista. Siinä on jotain, minkä hämärästi aavistaa olevan totta ja tuttua, mutta mistä ei aivan saa kiinni. Siksi se jättää levottoman, kiihtyneen olon. Ja, kaikesta kauheudestaan huolimatta, toiveikkaan.

"Ei ulkoinen maailma vaan sisäinen merkitys."

Säälin häivähdys. Silti Theo ei ole säälittävä, vaan älykäs poika ja nuori mies. Hän tekee valintoja, paitsi ettei kaikkea voi valita itse. Oikeastaan ei paljonkaan, jos Theoa on uskominen. Ja toisaalta, luonto hoitaa (vaikka kirjassa tämä tarkoittaa kuolemaa) ja ilmoittaa, kun suunta on väärä. Fysiikka kertoo, kuume nousee.

Millä on merkitystä? Mikä kestää yli ihmisiän - ja miksi siitä pitäisi välittää? Kirja saa mielen oudoille poluille, mutta ei silti ole kummallinen tai metafyysinen, vaan välillä suorastaan karkea, väkivaltainenkin. Se pitäytyy tiukasti Theon todellisuudessa. Ja silti...

Hieno, lumoava kirja, josta voisi kirjoittaa romaanin itsessään. Sen henkilöt ovat hengittäviä ja tosia, ja heidän välisensä suhteet kehittyvät tai ovat kehittymättä juuri oikein. Boris, Theon ystävä, on mainio vastapaino synkkyyteen taipuvalle Theolle. Hobie, joka ottaa Theon huomaansa, on huonekalujen entisöijä ja niiden rakastaja, jolla on herkkyyttä yksityiskohdille ja iättömyydelle, kunhan ne koskevat tavaroita, eivät ihmisiä. Viisas Pippa, omassa vankilassaan elävä rouva Barbour perheineen - henkilöitä ei ole paljon, joten lukeminen on helppoa. Se on vaivatonta myös Tarttin sujuvuuden ansiosta; kuvailutkaan eivät kyllästytä, ja dialogia on paljon. Kirja ei ole vaikea, vaikka siinä voi nähdä ulottuvuuksia avaruuteen asti.

Kiitän paitsi kirjailijaa, myös kirjan taittoa. Marginaaleissa ei ole säästelty, vaan teksti saa arvonsa mukaiset mahtavuutta henkivät puitteet. Isojen resurssien kustantamojen suuri etu on myös laatu; kirjoitusvirheitä ei juuri ole, muutama tosin, ja ainakin yksi paha anglismi iski silmään. Nämä tulevat loppupuolella, ehkä keskittyminen on herpaantunut tarkistajilla. Mutta kokonaisuutena kirja on laadukas ja huiman nautinnollinen. Se tuo mieleen parhaat lapsuuden ja nuoruuden lukukokemukset, joissa sukeltui ja lumoutui, sokeana ja kuurona kaikelle muulle. Niin kävi nytkin.

Ja vielä: mitä yhteistä on Lady Gagalla, Marimekolla, Kill Bill -leffalla ja Harry Potterilla?  Kaikki esiintyvät Tiklissä. Pieniä mutta tärkeitä yllätyksiä - tässä ajassa ollaan.

Täydet pisteet. Järisyttävä lukukokemus.

Muualla: Minna hieman ärsyyntyi amerikkalaisuudesta, toinen Minna uppoutui ihanasti.

Donna Tartt: Tikli. Suomennos Hilkka Pekkanen. WSOY 2014.