sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Pelkääjän paikalla

"- Aapo, apua! - Sinä koriset panssarivaunun alla. Sinun keuhkojesi päällä on kolmekymmentätuhatta kilogrammaa rautaa. Telaketju on murskannut rintakehäsi."

Se ei ollut panssarivaunu, vaan syöpä. Joka levisi Annassa lopulta joka paikkaan ja tappoi hänet, nuoren vaimon ja pienen Elsa-tyttären äidin. Aviomies Aapo joutuu kohtaamaan sairastumisen kaikki vaiheet, alun toivosta edistysaskelien ja takapakkien kautta siihen asti, kun on pakko myöntää, että mikään ei enää auta. Kun panssarivaunusta ei astu sotasankaria pelastamaan. Kun Annan laiva on jo ylittämässä omaa yksityistä valtamertaan, jonne Aapo ei pääse mukaan. Kun B-näytekin on ollut positiivinen. Kun ampumahiihtäjältä on kadonnut ase ja peliapuna on vain nigerialainen koripallovalmentaja.

"- Miten se paha sairaus on syönyt äidin keuhkot? - On vaan syönyt. Se ei pysty enää hengittämään. Nyt tässä käy niin, että me aletaan asua kahdestaan."

Ennen loppua sairaus rytmittää elämää, on se valmentaja, jonka oikkujen mukaan kaikki tapahtuu.

"Meille muuttaa vihamielinen osapuoli. Murhaaja, jota emme voi paeta. Yhtäkkiä meillä asuu sinä, minä, Elsa ja se. Se istuu ruokapöydässä. Se seisoo lelulaatikon vieressä. Se makaa vuoteessa meidän välissämme."

Aapo on raivoissaan, pettynyt ja lyöty. Hän ei voi pelastaa vaimoaan, mitä on vaikea hyväksyä. Oman surunsa keskellä Aapon pitää oppia hoitamaan asiat, jotka Anna hoiti aiemmin. Muistamaan lapsen valokuvauspäivät tarhassa, se, että joulukuusi pitää viedä roskiin joulun jälkeen. Tekee kipeää lukea Aapon tarinaa, sillä Lehtolan teksti on hengästyttävää, elävää ja tunnetta täynnä: raivosta rakkauteen, vihasta pelkoon, surusta avuttomuuteen.

Mutta kirja ei ole vain vakavaa tilitystä, pikimustaa huumoria, sillä "...insinöörikoulutus ei varsinaisesti valmista kuoleman kohtaamiseen." Virkamiesten kohtaamiset ja asiointi kuoleman jälkeen vaikkapa lehtimyyjän kanssa, joka ei löydä koneeltaan vaihtoehtoa "kuollut" tilauksen peruuttamiselle, jopa naurattavat jos eivät itketä. Tai kun uskovainen käy kertomassa oven raosta, että jumala voi herättää kuolleet - Aapo toteaa jutun olevan tuubaa, josta Elsa kiinnostuu: miten sellainen puhallettava soitin voi herättää kuolleita? Lapsen kommentit ovat vilpittömiä, mutta tämä ehdottomasti ei ole Elsan tarina, vaan nimenomaan Aapon, aikuisen. Joka on hukassa ja ihmettelee, miten olla parisuhteessa, jonka toinen osapuoli on kuollut. Sillä eihän suhde katkea samalla sekunnilla.

"Kertoisinko siitä. mitä minulle merkitsit. Kuka sinä minulle olit. Ja miten vaikea on käsittää, ettet enää ole." 

Aapo suree, hoitaa Elsaa, yrittää tavata kavereita ja sukua ja kestää näiden tyrmistyksen ja appivanhempiensa surun. Suurin mylläys on kuitenkin äijämäisesti henkilökohtainen, vain oman pään sisällä. Aapo on suora käytännön mies, IT-työntekijä, joka myöhemmin töissä joutuu kurssille. Sitä vetää Veera, joka tuntee kurssinvetämiset niksit ja osallistujien maneerit. Sekä miesten. Aapo kiinnittää hänen huomionsa jo silloin.

"Kerrankin mies joka ei flirttaile, ei tilitä organisaationsa karmaisevaa nykytilaa eikä heiluttele autonavaimia mukarennosti. Se vain on. Pidän."

He tapaavat jonkin ajan kuluttua sattumalta uudestaan.

"Annan sen viedä. Sinun luoksesi se ei minua kuitenkaan vie."

Myös Veeran osuus on herkullista luettavaa kirjassa, joka on niin todentuntuinen, ettei mieleen kertaakaan juolahda, että luenpa tässä nyt hienosti tehtyä kirjaa. Elän tarinaa.

Lehtolan esikoiskirja on niin vakuuttava, että toivon hänen jatkavan kirjoittamista. Vaikken toivo yhtä rankkoja kokemuksia sen taustalle. Kirjoittajan ja kertojan lahjoja kuitenkin on.

Kenelle: niille, joita kuolema on hipaissut - en murhemässäilijöille. Heille, jotka miettivät, miten selvitä puolison kuolemasta ja heille, jotka ymmärtävät, että se voi tapahtua kenelle tahansa. Ja heille, jotka kestävät aiheen, mutta haluavat lukea hyvän kotimaisen tosipohjaisen romaanin, tästä ajasta.

Muualla: Kirja luikerteli Susalla jonnekin sydämen tienoille. Itkupainetta aiheutui Linnealle. Kauniisti ja kaunistelematta, sanoo Lukuneuvoja. Siina on Laura Lehtolan naapuri. Mutta se ei vielä kerro kirjasta, joka Main mukaan on yksi parhaita esikoisia tänä vuonna. Extempore listaa 7 syytä, miksi kirja kannattaa lukea.

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla. Otava 2015.


2 kommenttia:

  1. Arja, blogissani on sinulle pieni haaste, toivottavasti ehdit vastaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ajatusta nopeampi, Amma, katso älyttömät toiveeni pari postausta taaksepäin :) Hauska haaste, tämä.

      Poista