keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosisadan matkustaja

Jouluviikolla lukuvuorossa oli kaksi kirjaa, joista kumpikaan ei ollut nopeasti lukaistava eikä keveä sen enempää sisällöltään kuin fyysiseltä painoltaan. Hölmöt valinnat risaiselle, sukuloinnin, säntäilyn ja jatkuvan paikanvaihdon viikolle! Antisankarista jo kerroin. Toinen on Vuosisadan matkustaja, Keltaisen kirjaston uusin, yli 600-sivuinen järkäle.

Aah, kyllä nautin, kun vihdoin pääsin sen kanssa rauhassa aikaa viettämään. Alussa olin tuskastua - joulustressi varmaan - ja harkitsin jo keskeyttämistä, kun alku tuntui hitaalle ja puisevalle. Onneksi en lopettanut eikä moinen pian enää tullut mieleenkään, sillä viehättävä, puitteiltaan menneen maailman aikainen mutta sisällöltään ajaton tarina vei mukanaan.

Herr Hans matkustaa paljon, se on suorastaan hänen elämäntapansa. 1800-luvun alussa matkanteko tapahtui hevosilla ja vaunuilla. Kun Hans Saksassa työmatkallaan Dessauhun joutuu yöpymään Wandernburgissa, hän vuokraa huoneen vain yhdeksi yöksi. Ja sitten sitä seuraavaksi. Ja seuraavaksi. Ja... Kaupunki pitää hänet ihmeellisesti otteessaan. Vaikka Hansin mielestä sen kadut vaihtavat öisin paikkaa - ehkä jopa koko kaupunki (nimensä mukaisesti?), sillä sitä ei kartoista löydy.

Hans ystävystyy vanhan posetiivarin kanssa, jonka iätön viisaus tekee mieheen vaikutuksen. Samoin tekee Sophie-neiti, joka pistää Hansin pään sekaisin, mutta on kihlattu toiselle. Sophien salongissa kokoontuvat kaupungin kirjaviisaat kerran viikossa keskustelemaan filosofiasta, politiikasta ja kirjallisuudesta. Siellä Hans tutustuu paremmin kaupunkilaisiin, kuten leskeksi nuorena jääneeseen Alvaróon, jonka kanssa ystävystyy. Alvarókaan ei tunnu pääsevän irti kaupungista, vaikka vaimo, joka sai hänet sinne muuttamaan, on jo kuollut. Salongissa Hans saa myös tilaisuutensa tehdä vaikutuksen Sophieen.

Työkseen Hans itsekin kirjoittaa ja kääntää. Ja saa siihen tarinan myötä yllättävän kollegan... Mutta aivan kuin matkustaminen - lähtemisen ja jäämisen vaikeudet ja ilot - koukeroiset ihmissuhteet, filosofia ja kirjat eivät vielä riittäisi sivujen täytteeksi, mukana on myös rikosten ketju, jota kaupungin poliisit Glück ja Glück asiantuntevasti selvittävät.

Salonkilaisten sekä Hansin ja Sophien keskinäiset keskustelut kirjoista ja runoudesta ovat hämmästyttäviä: he vaikuttavat tuntevan kaiken, ja etenkin Hans monella kielellä. Jos itse tuntisi osankaan noista klassikoista, lukukokemus olisi varmasti vielä antoisampi. Erityisesti kääntämisen olemuksesta käydyt keskustelut ovat kiehtovia. Vaikka osa jutusteluista tuntui kärsimättömästä nykyihmisestä nipottavalta sanojen ja merkitysten kääntelyltä ja väittelyn vuoksi saivartelulta, kuvattu kanssakäyminen on uskottava harrastus juuri tuolle seurapiirille.

Vanhanaikaisen hitaasti koukuttava tarina tehosi: mitä pidemmälle kirja eteni, sitä kiihkeämmäksi kävi lukutahti. Jännitti kihelmöivästi, miten Sophien, Hansin ja muiden käy. Lopulta kirjelappuset sinkoilivat kuin sähköpostit tai tekstarit, kaupunkilaiset juorusivat, käänteitä tapahtui ja moni joutui miettimään suuntaansa uusiksi. Kuvio ja tunnelma rakentuvat suuresta määrästä sanoja ja ajatuksia kuin huomaamatta. Ensin ei tapahdu "mitään", kunnes tajuaa, että tapahtuu "kaikkea". Hienoinen maagisuus antaa lisäväriä seepiansävyiseen ja vanhan paperin tuoksuiseen mutta eläväksi ja vaikuttavaksi nousevaan tarinaan.

Kirjan alkulukuihin pääsee tutustumaan Googlessa.

Kenelle: Vanhanaikaisen romaanin etsijälle, kirjapuheen ystäville, klassikkorunoutta ja filosofiaa tunteville, hitaasti vieteltäville.

Muualla: Tavattoman viehättävä --- klassikkojen tunnelmaa henkivä, kuvailee Kaisa Reetta T. Älykäs romaani, sanoo Ulla. Klassikko jo syntyessään --- renesanssiromaani, kuvaa Omppu. Postmoderni romaani, jonka kerronta vetää ja kieppuu, sanoo Lumiomena.

Andrés Neuman: Vuosisadan matkustaja. Käännös: Tarja Härkönen. Tammi 2015. Kansi: Eevaliina Rusanen

13 kommenttia:

  1. Vuosisadan matkustaja jää mieleeni yhtenä tämän syksyn - ja ehkä koko vuoden - parhaista lukukokemuksista. Upposin romaanin maailmaan niin syvästi, että kirjan loppuminen meinasi saada minut kyyneliin! :)

    Niin kuin ihanasti tuossa sanot, tämä kirja todellakin vietteli lukijansa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hienoa, että löysit juuri sen oikean, Kaisa Reetta! Lukemisen parhaita hetkiä! Taitavasti vieteltynä ei ole paha olla.

      Poista
  2. Hitaasti, hivuttaen ja pidemmän päälle tehokkaasti. Kyllä vaan. Ajattele, että minä meinasin jättää tämän jossain vaiheessa kesken. Paljon hienoa tässä teoksessa ja sekin, miten puhutaan vanhoista ajoista, mutta samanaikaisesti myös nykypäivästä (tai niin ainakin itse tulkitsin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, sama, minäkin harkitsin lopettamista! Mutta ei se sitten kuitenkaan antanut tehdä niin. Ja ajatonta on paljon - se on minusta juuri se klassikon merkki.

      Poista
  3. Luulen, että tässä voisi olla kirja minulle. Sinun kirjoituksesi vahvisti luuloani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla, Margit, tarkoitushakoisuudesta huolimatta. Vaikea sanoa, jään odottamaan tulkintaasi.

      Poista
  4. Oi että, tästä tulee mieleen Yöjuna Lissaboniin, johon rakastuin ihan hullun lailla. Haluan ehdottomasti ehtiä lukemaan tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runouden ystävänä luulen, että pitäisit: en osaa sanoa, onko vanhan paperin maku sinusta hyvä vai ei. Kiehtovaa tuoksua tässä kuitenkin on, ja ainakin minut se koukutti seuraamaan koko yli 600-sivuisen tarinan. Vaikka kuinka kaupallisen tarkoitushakuista, tehoaaja lumoaa.

      Poista
    2. Lissabonin yöjunaakin moitittiin tekotaiteelliseksi ja kaupalliseksi, ei hidastanut mun rakastumista yhtään :)

      Poista
  5. Nimenomaan, tähän oli vaikea päästä sisälle, mutta kun pääsi, se oli menoa Wandernburgiin. :) Minä otin tämän tarkoituksella ainoaksi matkalukemiseksi joulukuussa. Oli tavallaan pakko jatkaa tätä ja kun jatkoin, niin ihastuin suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ollut mikään edes pois sieltä Wandernburgista, kävi kuten Hansille itselleen; vielä yksi sivu, vielä yksi päivä... Eikä sieltä pois päässyt :-)

      Poista
  6. Arja, kun kerrot 'kenelle', se on ihan kuin minulle, mutta en vain saanut tähän imua, vaikka kuinka yritin. Ehkä olisin onnistunut, jos olisin toiminut yhtä sitkeästi kuin Katja...,mutta teinkin päinvastoin ja otin jälleen lukuun yhden hömppien helmen eli Talvipäivänseisauksen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, alku oli tosiaan hankala, vasta reilun sadan sivun jälkeen tarina takoi mielessä niin lujaa, ettei enää keskeyttää voinut. Mutta mitä turhia väkisin, kun kirjoja riittää, ja sinä luet hurjan monipuolisesti joka tapauksessa. Hömppää tarvitsemme kaikki välillä! Siitä puheen olleen muistaakseni pidit Cecilia Samartinista - Rosan tarina saa jatkoa keväällä.

      Poista