Ilmar Taska: Pobeda 1946

Luulin, että Sofi Oksasen ansiosta tiedän jo melko hyvin, millaista Neuvosto-Virossa oli. Virolainen Taska tuo kuitenkin aiheeseen lisää näkymää omalla kylmäävän tehokkaalla tavallaan ja tarinallaan, joka ravistaa.

Tunteisiin menee heti, kun on lapsesta kyse. Poika leikkii linjurikuskia halkopinolla, kun hänelle tarjoaa oikeaa autokyytiä kiltti setä upealla uutuuttaan kiiltävällä Pobedallaan. Seuraukset ovat perheelle rankat, kun setä paljastuu valtion vakoilijaksi. Pojan äiti joutuu outoon, surrealistiseen tilanteeseen - koko asetelma on kuin mielipuolinen näytelmä, ja silti perustuu täysin siihen, mitä oikeasti oli, uskon, vaikka tarina ja henkilöt ovat fiktiivisiä.

Kaikkea ja kaikkia valvotaan. Maailmaa ulkopuolella ei ole. Valtio tietää parhaiten, mitä kansa tarvitsee, ja virkailijoidensa kautta toteuttaa omaa agendaansa, jossa ei demokratialla ole jalansijaa. Eikä yksittäisellä ihmisellä tai perheellä; ne huitaistaan julmasti kuoliaiksi hyttysten tavoin, jos virkailija niin päättää. Kuin ihmisluonteen pahimmat piirteet olisi päästetty koelaboratoriossa valloilleen.

Pahinta on se, että aikaa on kulunut vain vähän, eikä ihmiskunta ole osoittanut muuttumisen tai kehittymisen merkkejä. Kun tilaisuus on otollinen, pystymme millaisiin julmuuksiin tahansa. Kuten Pobeda-mies, jonka maailmankuva on vääristynyt, eikä vastuullista ole helppo osoittaa. Hän itse? Hänen esimiehensä? Valtion johto? Inhimillisyyden välähdykset jäävät haikeiksi muistutuksiksi siitä, mitä hän ihmisenä voisi olla.

Yllättävän kytköksen ulos kuplasta tuo pikkupojan äidin sisko, Johanna. Hän on sentään ihminen, jolla on nimi; onhan hän maailmalla tunnettu laulajatar ja taiteilija. Poikaystävä Alan työskentelee vapaan maailman mediassa, Lontoossa BBC:llä.

Kahden maailman törmäyttäminen on tehokasta, hätkähdyttävää. Miten vankka on rautaesirippu - giljotiini vai ruostuva rakennelma? Taska rakentaa upeasti ja tyynesti vastakkainasettelun ja vie meidät ja pojan perheineen rohkeasti rautaseinän taakse, tuntemattomaan.

Vahva ja karmea tarina, joka vetää hiljaiseksi. On voimia, joille yksilö ei voi mitään, hyvässä ja pahassa. Yli rautaisten rajojen yltävät vain salaiset ajatukset ja tunteet sekä yhä enemmän globaalit viestintävälineet: miten pitkälle ne riittävät ja auttavat, kun yksilöiden elämästä ja arjesta puhutaan? Mitä ja keitä on uhrattava, jotta edes joku selviää, ja ennen kaikkea: onko tätä kysyttävä, edelleen? Mikä helpotuksen huokaus suomalaisena, mikä kipeä isku ihmisenä.

Kenelle: Vahvan tarinan etsijälle, lähihistorian ja -kansojen ystäville, komean mutta vakavan proosan lukijalle.

Muualla: Kohottavaa kirjallisuutta ja aika lailla täydellinen romaani, sanoo Omppu Reader why did I marry him blogissaan.  Ei sorru liikaan paatokseen, miettii Kirja vieköön -Riitta. Kirsin Book Club kertoo Viron kirjallisuudesta enemmän.

Miksi tärkeä juuri nyt: Tänä vuonna satavuotiasta itsenäisyyttään juhliva Viro on Turun kirjamessujen 2018 teemamaa. Ilmar Taska on tulossa myös HelsinkiLit-tapahtumaan.

Ilmar Taska: Pobeda 1946. WSOY 2018. Suomennos Jouko b.

Helmet-haaste 2018, kohta 8: balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja.