Moni näyttelijä on osoittanut ilmaisutaitoaan myös kirjoittamalla. Tai ollut osoittamatta, aina ei lajin vaihto onnistu. Hienoja esimerkkejä monitaitoisista ihmisistä ovat Anna-Leena Härkönen (ei tarvinne perustella) tai vaikka Pirkko Saisio. Reidar Palmgrenin kirjoissa on selvä oma ääni ja tyyli. Tiina Lymin Susi sisälläni -kirjaa en ole lukenut, mutta ”voittopuolisesti onnistunut esikoiskirja”, sanoi Antti Majander (tarkoittaa mitä − isohkolta osalta paska kirja?). Outi Mäenpään runoihin en ole tarttunut enkä taida tarttuakaan. Ja joku Ville Virtasen yritelmä taisi olla aika kamala.
Mutta Peter Franzénin kirjan luin, ja tykkäsin kovasti. En ole Peter-fani, vaikka hän on tehnyt monta hyvää työtä, Rukajärventieltä Rööperiin. Olen jämähtänyt pitämään kaveria turhan ilmeettömänä ja fraasimaisena ”komeana poikana”, joka keskittyy puhumaan matalalla äänellä ja näyttämään hyvältä. Kirja oli myönteinen yllätys: se kertoo tarkasti ja lässyttämättä lapsen maailmasta: miltä tuntui, haisi, maistui.
Omaa elämää siinä kuvataan, ja varmaan vähän lainattuakin, mutta silti yksityiskohtien määrä hämmästyttää: voiko lapsuudesta muistaa noin paljon, vai onko suurin osa keksitty jälkeenpäin? Aidon oloista kuitenkin, näin voisi olla ja on ehkä ollutkin. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.
Peter Franzén: Tumman veden päällä. Tammi 2010
Meille perustettiin töihin kirjallisuuspiiri. Hienoa! Vaikka tapaamistahti on väljä, olen silti innoissani. Nyt tulee kerrankin luettua - edes muutama kirja vuodessa :) Ekaksi kirjaksi valittiin tuo Lymin esikoinen.
VastaaPoistaJoko olet ehtinyt sen tässä parin viikon aikana lukea?
En ole - olen lukenut kyllä ahkerasti mutta ihan muita juttuja... ja luulen että tämän kanssa menee aika pitkälle syksyyn. Kerro, kun olet lukenut, millainen oli?
VastaaPoista