Syy Idiootin hehkutteluun oli se, että Marjo Heiskaselta on tullut uusi kirja! Nyt runoja. Koska kuvittelen edellisen kirjan perusteella jo vähän tuntevani kirjoittajan mielenmaisemaa, uskalsin tarttua tähänkin.
Alku oli aika rankka. Alkoi sitten avautua. Ja tarjosi mukavia oivalluksia ja sitä odotettua uudenlaista kielen käyttöä. Kirjoittajan tapaan aiheita sieltä täältä, hypellen sinne tänne, noin ja näin. Luulen, että hän on ihminen, jolla aivot ja mielikuvitus laukkaavat tuhatta ja sataa: voin kuvitella, että saattaa olla joskus vaikeaa saada niitä pysähtymään sanoiksi ja täsmällisiksi ilmaisuiksi, saati pidemmiksi juonikuvioiksi. (Itseään siteeraten: olet ehtinyt sanoa ad, loikattuasi been ja ceen ohi, koskaan enää pääsemättä ööhön.)
Mutta kirjasta löytyy ajatusta ja ideaa, jos kohta epätasaisesti, eikä ihan kaikki aukene koskaan. Tavallisen ja kevyen ohella kauhu ja kuolema, violetit kasvot ja vihertävät luut ovat läsnä, pään sisällä tapahtuu kummia ja kehossa − ihan lintukodossa tässä ei eletä. Ikäännytään, sairastutaan, pelätään, vaikka iät ja pelot hyväksytäänkin. Eikä niihin mennä syvään, niihinkään.
Moniäänisyys ja liikkuvuus, kertoi esittelyteksti ja herätti pahoja enteitä. Suomeksi: sekavuus ja holtittomuus? Rajalla liikuttiin, pientä lipsumista. Musiikin teoriaa tuntevalle teksti aukeaisi varmaan paremmin. Oliko tämä konsertti, jossa soitettiin pätkiä siitä ja osia tästä? Tykkään kyllä näistä visuaalisista kikkailuista (vaikka Haiteksti, sehän oli ihan mahtava). Kunhan niitä on sopivasti, ei liikaa. Eikä seuraavaa kirjaa niiden varaan, kiitos. Heiskaselta löytyy varmasti muutenkin sanottavaa.
Marjo Heiskanen: Äänes. Siltala 2010
http://hulkkoheiskanen.blogspot.com/
VastaaPoista