Eilisiä kuninkaallisia häitä seuratessa tuli mieleen Alan Bennettin mainio kirja Epätavallinen lukija. Siinähän Britannian kuningatar löysi kirjat osuessaan sattumalta kirjastoautoon ja alkoi vimmatun lukemisen. Tämä ei hovia miellyttänyt, kun jopa velvollisuudet alkoivat kärsiä. Ja lopulta harrastus johti arvaamattomaan lopputulokseen.
Mahtoiko Elisabethilla olla eilen kirja piilossa hevosvaunuissa kirjallisen hahmonsa tapaan, emme voi tietää. Itse olen liikkunut toisella puolella Eurooppaa, Turkissa, Orhan Pamukin myötä.
Innostuin kirjailijasta luettuani Viattomuuden museon. Mahtava kirja, niin sisällöltään kuin sivumäärältäänkin. Nyt lukemani Uusi elämä on vanhempaa perua, mutta monta tuttua elementtiä siitä löytyi. Voisi olla jopa jonkinlainen esi-aste Viattomuuden museolle.
Myös tässä pääosassa on nuori (ja tarinan myötä vanheneva) turkkilainen mies. Jonka elämässä tapahtuu jotain järisyttävää, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Rakkaus on suuri voima, myös fyysisillä paikoilla on tärkeitä merkityksiä. Ja matkustamisella. Vertauskuvia löytyy paljon, mutta periaatteessa kyse on onnen ja elämän merkityksen etsimisestä ja havainnoista matkan varrella.
Turkkilaiseen mielenlaatuun tutustuminen tulee oheistuotteena, ja välillä jäin miettimään eroja suomalaisuuteen. Jos nuori mies olisikin suomalainen, miten hän tässä ja tuossa tilanteessa toimisi? Silti monet mietteet ovat yllättävän tuttuja, siis yleismaailmallisia.
Pamukin kieltä sanotaan runolliseksi − kirjassa eivät tapahtumat ole tärkeintä, vaan kertomus ja kieli itse. Hän vie aikamoiseen pyöritykseen viattoman lukijan, jos tämä vain jaksaa mukana. Se ei ollut aina helppoa, pysähtyä ajassa lauseen kanssa, kun on tottunut tehokkaaseen etenemiseen ja selkeään juonenkulkuun. Tekee hyvää lukea erilaista välillä. Ja jotain kummaa kiehtovuutta Pamukin teksteissä on.
Lukutoukkia kiinnostaa kirjan alku: ”Eräänä päivänä luin kirjan, joka muutti elämäni täysin.” Ainakin minä tämän voimin pääsin alkuun, vihdoin loppuunkin, vaikka helpolla tässä ei päässyt.
Orhan Pamuk: Uusi elämä. Tammi 1995.
Pidän Pamukista niiden kahden kirjan perusteella, jotka olen lukenut eli Viattomuuden museo ja Nimeni on punainen. Tuosta jälkimmäisestä olen aikoinaan (2002) kirjoittanut kirjapäiväkirjaani: "Jännittävä ja monelle taholle rönsyilevä tarina, monta kertojanääntä, tarinoita, syvällistä pohditaa."
VastaaPoistaKuulostaa kiinnostavalta! Samoin kuulosti netin kuvaus kirjasta Lumi: länsimaisuuden ja islamin ristiriitaa Turkissa. Vielä on siis monta lukematonta. Googlasin muuten Pamukia ja parillakin sivulla mainittiin hänen syntyneen "vauraaseen, maallistuneeseen perheeseen". Maallistuneeseen? Mitä sillä tarkoitetaan - aiemmin uskonnollinen, enää ei? Miten se tieto kirjailijan työhön liittyy, jos aiheet eivät ole uskonnollisia? Enpä muista nähneeni esittelyä vaikka Jari Tervon perheen uskon asteesta.
VastaaPoistaMielenkiintoinen huomio. Kukahan lie moisen tekstin kirjoittanut? Ja mistä syystä tosiaan uskonto on tullut mukaan? Määrittääköhän uskonto Turkissa meikäläistä kulttuuria enemmän ihmisten elämää? En tiedä. Mut hyvä tietty on muistaan, että netissä on paljon ei kovin luotettavia tekstejä, joiden "totuutta" saa ja pitääkin kyseenalaistaa.
VastaaPoista