Jonnekin pois

Vaikka kuinka yrittäisi lukea kirjan uusin silmin, kirjailijan entiset työt vaikuttavat. Shriverin tapauksessa Poikani Keviniä ei voi jättää huomiotta - eikä sitä voi unohtaa muutenkaan, kirja on yksi vaikuttavimpia koskaan.

Shriver yhdistää ns. normaalin arjen ja kammottavat tapahtumat niin, että lukijaa kylmää: ne eivät ole mitään maagista realismia tai symbolista mielikuvituksen lentoa, vaan tapahtumat ovat sellaisia, joita yleensä ei tapahdu (eikä sitä missään nimessä toivoisikaan) mutta joita hurjalla mielikuvituksella voisi kuvitella tapahtuviksi. Poikani Kevinin jälkeiset kouluampumiset toivat kirjaan oman kauhean ulottuvuutensa.

Näillä tiedoilla varustettuna aloin lukea uutuutta lähes pelonsekaisin tuntein. Vaikka Shriver on kirjoittanut miedompiakin kirjoja, toistuva teema on elämän varjopuoli ja epäonnistuminen: miten väärät valinnat vaikuttavat ja miten kaikki voi mennä pieleen. Lohduttomuutta lisää se, etteivät henkilöt itse ole välttämättä aiheuttaneet tilanteitaan, ainakaan suoranaisesti. Miten paljon omat päätökset vaikuttavat ja voiko elämäänsä ylipäänsä hallita? Tämä teema toistuu myös uutuudessa.

Päähenkilö Shep on kunnon mies, joka tekee töitä, maksaa veroja ja elättää perhettään. Hän yrittää tehdä kaiken oikein, mutta haaveena siintää Toinen Elämä; paikka ilman velvollisuuksia ja huolia. Shep on vienyt haaveensa niin konkreettiselle tasolle, että hän on vuosia säästänyt ja etsinyt sopivaa uutta kotimaata, ja lopulta hän tekee valinnan.

Mutta kaikki ei suju kuten hän suunnittelee. Lama iskee, vaimo sairastuu syöpään, isä joutuu hoitokotiin, paras kaveri ajautuu umpikujaan; rahat ja voimat eivät tunnu millään riittävän kaikkien velvollisuuksien hoitamiseen. Haaveensa voimin Shep yrittää kaikkensa, mutta riittääkö se?

Kirja on raskas kritiikki amerikkalaista yhteiskunnan epäkohtia vastaan, etenkin terveydenhuoltojärjestelmää. Tällaiselle pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatille, jolla on vielä illuusio siitä, että heikoimmista ja köyhimmistä pidetään huolta, paasaus verojen käytöstä tuntuu turhan jykevältä. Lukiessa alkaa epäillä, että kirjailija on kerännyt kaikki mahdolliset epäkohdat listaksi, jonka hän käy kohta kohdalta läpi: poliitikot ja oman edun ajajat, check. Systeemiä hyväksikäyttävät, check. Ahneet vakuutusyhtiöt, check. Kieroilevat kiinteistönomistajat, check. Ahneet kaupat, papit ja juristit, paskat pomot, työelämän mahdottomat vaatimukset, vanhusten hylkääminen surkeisiin kunnallisiin hoitolaitoksiin, ruumistaan kauneusleikkausten nimissä silpovat, saastuttavat tehtaat, kalliit parkkipaikat, laiton maahanmuutto, check check check. Isoja ja pieniä asioita vyörytetään valtavasti, pitkälti Shepin tiedostavan kaverin Jacksonin suulla.

Koska Shriver on taitava ja älykäs kirjoittaja, kokonaisuus pysyy silti hyvin kasassa. Saarnaavaa otetta ja aiheita olisi voinut rajata tiukemmin. Nyt on vaarana, että lukemisesta tulee liian raskasta juuri niille, jotka halutaan saada ajattelemaan asioita. Shepin, Jacksonin ja muiden hahmojen henkilökohtainen tarina jää paikoitellen lähes paasauksen varjoon.

Vaikuttava kirja silti on, ja Shriverin ystävien must. Kun kirja loppuu, jää sama tunne kuin aiemmistakin: epämiellyttävä jumputus mielenpohjaan siitä, että kaikki ei ole tässä maailmassa todellakaan kunnossa, vaikka kuinka yrittäisi itselleen toisin vakuuttaa. Shriver ei sovellu vaaleanpunaisten silmälasien käyttäjille. Hänen kirjansa kiehtovat samalla tavalla kuin vakava onnettomuus tai katastrofi; kun näkee jotain, jota ei todellakaan toivoisi näkevänsä. Inhosta ja pelosta huolimatta se lumoaa oudosti niin, ettei katsetta voi kääntää, ennen kuin kirja päättyy.

Lionel Shriver: Jonnekin pois. Avain 2011.