Teatteri Jurkka: Maagisen ajattelun aika

Kuva: Marko Mäkinen

Rohkea valinta Teatteri Jurkan uusimmaksi produktioksi: Joan Didionin monologi yhden naisen päänsisäisestä maailmasta tilanteessa, jossa nainen menettää sekä aviomiehensä että aikuisen tyttärensä lyhyen ajan sisällä. Järkytyksestä, surusta.

Aiheesta kertovat Didionin omaelämäkerralliset kirjat Maagisen ajattelun aika ja Iltojen sinessä lukeneena odotin jännityksellä, miten näin haastava aihe taipuu näyttämölle yhden naisen voimin - miten koko hurja tunneskaala ja traagiset tapahtumat onnistutaan välittämään katsojalle teatterin keinoin.

Vastaus: erinomaisesti. Kristiina Halkola hallitsee karismallaan ja ammattitaidollaan suvereenisti niin tilaa, tarinankuljetusta kuin tunnelmaakin. Hän on täysin Didionin nahoissa, luontevasti, tämän ikäluokkaa ja persoonaa kuvaten, ja näyttää uskottavasti järkytyksen ja surun eri vaiheet. Kieltämisen välttelemisineen: kun ajat eri reittiä kuin ennen, ettet näe paikkoja, joissa tuskalliset muistot varmasti heräisivät. Kun et heitä miehen kenkiä pois siltä varalta, että hän tuleekin takaisin. Kun uskot, että jos toimit näin, tapahtuu noin. Maaginen ajattelu lienee meistä useimmille tuttua pienemmässä mittakaavassa. Kuvittelemme voivamme vaikuttaa päivän kulkuun valitsemalla oikean vaatekappaleen, oikean aamupalan. Ja jos seuraavien liikennevalojen väri on vihreä, se on merkki siitä, että haaveilemasi asia tapahtuu...

Kunnes tajuat, että tapahtuma on totta sinusta riippumatta.

Hurmaavan Halkolan silmät loistavat maagisesti, kun hän riisuu isot aurinkolasinsa ja näkee kaiken kirkkaana. Teatteri Jurkan pelkistetty ja intiimi tila toimii hienovaraisesti tapahtumapaikkana niukan lavastuksen ja taitavan valaistuksen voimin. Monologin tueksi Halkolalle on järjestetty pientä tekemistä - papereiden käsittelyä, vedenjuomista - joka riittää puheen ohella pitämään katsojan mielenkiintoa yllä, mutta on riittävän yhdentekevää jäädäkseen kulissiksi. Muu äänimaailma koostuu lyhyistä taustamusiikkijaksoista, joiden merkitys jäi minulle epäselväksi. Suoraan sanoen en aina tiennyt, oliko kyse tarkoituksellisista äänistä vai soiko jonkun katsojan puhelin. Hienovaraisuutta tässäkin toivoisi enemmän, musiikin lisäys sinänsä on hyvä ajatus, vaikkei ehkä lainkaan tarpeellinen.

Yhdysvaltaisen Didionin teksteissä - sekä näytelmässä mutta etenkin kirjoissa - korostuu runsas määrä henkilö- ja tuotenimiä, mikä suomalaista oudoksuttaa. Lifen ja Voguen kaltaisiin huippulehtiin kirjoittava toimittaja ja esseisti, kuten Didion, tuntee paljon isoja nimiä, liikkuu piireissä. Mutta jos syödään hampurilainen tai otetaan särkylääke, onko niiden tuotenimi pakko mainita? Ehkä se kuvaa toimittajan työn tuomaa tarkkuutta tai arvomaailmaa, mutta kuten sanottu, meillä se tuntuu oudolta. Didion ei muutenkaan tunnu ihmiseltä, jonka välttämättä haluaisin tuntea, mutta hänestä piirtyy kuitenkin niin tarkka kuva, että voin sanoa näin.

En tiedä, miten paljon olisin saanut irti esityksestä kirjoja etukäteen lukematta. Katsomossa oli kutsuttujen bloggareiden lisäksi muun muassa joukko senioritalon asukkaita: väliajalla kuulin seurueesta kommentteja, että tunnelmaan pääsi hyvin mukaan "kylmiltäänkin". Heistä monella on pohjaa arviointiin omien kokemusten kautta. Eräs viehättävistä rouvista kertoi miehensä kuolleen puolitoista vuotta sitten, joten hän otti esityksen terapiana. Hän käy myös tavanomaisessa terapiassa, mutta "tämä on paljon hauskempaa", hän totesi.

Alkuun ihmettelin monologimuotoa, mutta nyt valinta on kristallinkirkas ja ainoa oikea: tämä on yhden naisen tarina ja kokemus, ei kenenkään muun. Suru on aina henkilökohtainen. Lainaan näytelmännimistä kirjaa:

"Suru on tila, jota kukaan meistä ei tunne ennen kuin olemme siinä."

Pelottavaa, koska tiedämme tilan olevan jokaisella edessä, joskus. Vaikuttavan esityksen lopputulemaksi kuitenkin jää käteen myös jotain lohdullista. Suru saattaa muuttaa kaiken, mutta siitä voi silti selvitä.

Kenelle: Takuuvarman laatuteatterin ystäville. Surun kokeneille ja niille, joilla se on vielä edessä. Tiivistä ja intiimiä tunnelmaa pelkäämättömille.

Muualla (päivittyy): Kun kaikki osaset ovat paikoillaan, niin katsoja löytää tarttumapintoja ja tekee näytelmästä oman kokemuksensa, sanoo Simo ja toteaa palasten olevan tässä kohdillaan. Rauhallinen mutta intensiivinen, sanoo Suketus. Painava nostetaan esiin valoisan kautta, kertoo Omppu. 

Teatteri Jurkka: Maagisen ajattelun aika. Roolissa Kristiina Halkola. Teksti Joan Didion, ohjaus ja lavastus Johanna Freundlich, valot Jukka Kuuranne, musiikki Rene Ertomaa. Suomentajan nimeä en löytänyt.

Joan Didion suomennetut kirjat: 
Maagisen ajattelun aika, Like 2012. Suomennos Marja Haapio. Kirja voitti National Book Award -palkinnon ilmestymisvuonnaan Yhdysvalloissa 2005.
Iltojen sinessä. Like 2012. suomennos Kirsi Luoma.
Keskipäivän illuusio. Weilin & Göös 1978. Suomennos Risto Lehmusoksa. Tätä ei ole saatavilla kaupoissa, mutta ainakin Helmet-kirjastosta löytyy.