tiistai 26. huhtikuuta 2016

Helen Walsh: Englantilainen tragedia

Bloggarikaveri lykkäsi kirjan nenän alle. Ei kuulostanut eikä näyttänyt pahalta, joten otin ja luin. Ja sehän vei ihan mukanaan.

Perhe Englannin pikkukylässä, josta tarina alkaa 1970-luvulla. Voi Robbieta, tuota epäonnen kulkijaa - suurimmaksi osaksi omasta syystään, totta kai. Köyhä poika, mutta uskomattoman taitava laulaja ja paikallinen pikkujulkkis, jolle povataan suurta tulevaisuutta.

Kun Robbie tapaa Malesiasta Britteihin muuttaneen Susheelan, se on menoa. When a man loves a woman -biisi toimii, ja rakkaus leimahtaa. He perustavat perheen ja haaveilevat Robbien läpilyönnistä.

"Mikään ei ollut hänelle juuri nyt tärkeämpää kuin kilpailun voitto. Hänen oli pakko voittaa."

Walsh kirjoittaa hienostelematta ja niin, että lukijan on helppo elää mukana: hän kuvaa niukkuuden, siirtolaisuuden ja arkisen pärjäämisen ongelmia ja niin englantilaisen yhteiskunnan kuin ihmisten mentaliteettia, samalla kun kertoo Robbien ja Susheelan koskettavaa tarinaa. Ihmiset ovat inhimillisiä, eivät sankareita. Yhteiskunta on kova ja kasvoton. Pari saa kaksi lasta, Vincentin ja Ellien, jotka kirjan myöhemmissä vaiheissa ovat isoja teinejä ja nousevat tarinassa keskeisiksi.

Jo nimi kertoo, ettei hupikirjasta ole kyse. Aiheet maahanmuutosta koulukiusaamiseen ja erilaisuuden sietämiseen, köyhyydestä ja omien valintojen ratkaisevuudesta - ja ihmisen erittäin rajallisesta kyystä niiden tekoon - puhumattakaan, ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan. Kirjan tarina ei missään mielessä ole vanhentunut, päinvastoin! Vaikutuin, liikutuin ja tunsin voimatonta raivoa. Ja soisin tätä luettavan edelleen.

Walsh kirjailijana ei ollut minulle ennestään tuttu; hän on näköjään kirjoittanut neljä romaania, joista kaksi on suomennettu. Vuonna 2007 ilmestynyt Lutka vaikuttaa kuvauksen perusteella rajulta ja äärimmäiseltä; sitä nyt kuvaamani kirja ei ole, vaikkei silkkisen sileä sekään.

Tarina haaveista ja todellisuudesta, rakkaudesta ja kauhuista, joita niin aikuisen kuin lapsen eteen saattaa tulla. Ehkä juuri siksi kirja teki vaikutuksen; se tuntuu hyvin todelta.

Kenelle: Koskettavia kohtaloita kestäville, kiusaamisaihetta miettiville, satumaista vierastaville, brittifaneille.

Muualla: Liisaan kirja ei jättänyt syvää tunnejälkeä. Kirjanurkkauksen Zephyr kuvaa kirjan paikkoja ja sanoo tarinaa todella ajankohtaiseksi - vuonna 2011 kirjan luettuaan! Ankia itketti. Noora suosittelee kirjaa niille, jotka hakevat koskettavaa ja monisyistä tarinaa synkemmillä sävyillä.

Helen Walsh: Englantilainen tragedia (Once upon a time in England). Like 2009. Suomennos Jonna Joskitt.

2 kommenttia:

  1. Piti ihan käydä katsomassa mitä olin tästä kirjoittanut, koska kirja ei ilmeisesti ole jättänyt myöskään hirveän voimakasta muistijälkeä. Nyt kun luin bloggaustani, kirjasta palautui kaikenlaisia yksityiskohtia mieleen, eli on kirja kuitenkin jäljen jättänyt.

    Hyvä kirja, ja kiinnostava, mutta minulle tämä ei jotenkin tuntunut todelta vaan aika tarinalliselta.

    VastaaPoista
  2. Minä uskoin tarinan täysin! Paitsi nuoruuden kukkoilun ja epävarmuuden ja kokeilujen osalta, pidin siitä, että ympäristöstä piirtyi laajempi kuva, erilaisuuden sietämisestä ja ennakkoluuloista. Entistäkin ajankohtaisempaa.Jopa mietoa tämän päivän näkökulmasta. Mutta kosketti. Ei suomalaista arkea, silti tunnistettavia ilmiöitä, vaikka brittimaailmassa.

    VastaaPoista