maanantai 4. heinäkuuta 2016

Anthony Doerr: Davidin uni

Kustantajalta oli oiva veto julkaista Doerrin esikoinen vasta suursuosioon nousseen Kaikki se valo jota emme näe -kirjan jälkeen: saattaa olla, että tämän lukemisen jälkeen kynnys seuraavaan tarttumiseen olisi ollut isompi, sillä tämä ei ole helposti lukaistava tarina.

Davidin unessa on paljon samoja elementtejä kuin Valossakin: viehättävyys, monipolvisuus, mielikuvituksen kutkuttelu ja erityisesti luonto, tuo outo lainmukaisuus ja fysiikka, joka palloa ja sen asukkaita pitää koossa. Kirjan nimi suomeksi on osuva. Hydrologi David Winkler nimittäin näkee unia, etenkin yhtä tiettyä, joka sysää hänet outoon kohtaloon, jättämään vaimonsa Sandyn ja pienen tyttärensä Gracen, vaikka he ovat onnellinen perhe. Syynä on tulva, jolta pakenemalla David ajattelee pelastavansa tyttärensä hukkumiselta - jos uni on enne.

David matkaa Clevelandista, Ohiosta, Saint Vincentiin Karibialle, ja myöhemmin Alaskaan.

"- Olo on kuin Einsteiden astronautilla, Winkler sanoi. - Sellaisella, joka matkaa valon nopeudella ja palaa Maahan, ja kaikki hänen ennen tuntemansa ihmiset ovat ikääntyneet tai kuolleet. Hänellä on, hetkinen, jäljellä yksi tyttärentytär? Mutta nainen on niin vanha, ettei edes muista häntä. - Naaliyah katsoi häntä tuimasti. - Tuo on naurettavaa."

Valon sijaan tässä tutkitaan vettä. Vettä joka pitää elossa, vettä joka tappaa. Joka kylmenee lumikiteiksi, jäätyy mikroskooppisen pieniksi jääkiteiksi, tappavanteräviksi jääpuikoiksi tai valtaviksi jäävuoriksi, ja sulaa, haihtuu ja tiivistyy, mutta ei koskaan katoa.

"...niin kauan kuin muistia oli ollut, ihmiset olivat kantaneet sitä jossakin sydämensä sopukassa: ajatusta, että kotinamme on ikivanha merenpohja. Me kannoimme sitä pelossamme, että hukumme, ja tarinoidessamme esivanhemmista, jotka selvisivät tulvista."

Kylmyyttä David kokee myös, ystävänsä tyttären Naaliyahin kanssa Alaskassa: tyttö opiskelee hyönteistutkimusta, ja he viettävät niukan talven pakkasessa. Luulen, että pakkaseen tottumattomille tuo osuus on antoisampi, meille suomalaisille siinä ei ole samanlaista eksotiikkaa. Mutta arvatkaa, mistä tuo juonne kumpuaa: Suomesta tietysti! Davidin äiti - kirjassa jo ajat sitten kuollut - oli nimittäin alunperin suomalainen, joka oli muuttanut 13-vuotiaana perheensä kanssa Uuteen maailmaan ja istuttanut jääkiteiden ihailun poikaansa. "Äiti, jääkuningatar. "

David on poissa vuosikymmeniä. Hän ei tiedä, elääkö tytär vai ei; selvisikö tämä tulvasta. Jos selvisi, antaako hän isälleen koskaan anteeksi äkillisen katoamisen?  Vasta vanhenevana miehenä hän alkaa uskaltaa ottaa selvää. Tähän viittaa kirjan alkuperäinen nimi About Grace, joka viittaa yhteen kirjaa - Davidin tekemisiä - hallitsevaan teemaan.

"Kukaties aika voi läikkyä, jäätyä ja vetäytyä; ehkä aika on kuin vesi, joka kiertää loputtomiin eri olomuodoissa."

Tarina on outo ja pelottava, muttei kauhua: enemmän psykologista jännitystä ja piinaa, jota ainakin tämä lukija tunsi pelokkaan Davidin pitkän paon vuoksi. Miestä tekisi mieli tönäistä eteenpäin! Noin puolenvälin paikkeille luin sujuvasti, mutta sitten alkava loputtoman odotuksen ja erilaisen matkanteon, päättymättömien arkisten vaikeuksien ja kaikenlaisen toheloinnin ja empimisen kuvaukset alkoivat puuduttaa. Koko ajan yllä leijuu uhan tunnelma, kuin unessa - painajaisessa - ikään.

Mutta lopulta, lopulta David palaa, etsiäkseen tyttärensä, saadakseen vastauksia.

Kiitän erikoista aihetta, isoa taustatyötä ja tietomäärää, innostuneen uppoutuvaa otetta, jolla lukija temmataan veden pyörteeseen. Ja kansi on hieno! Kaipasin happea etenkin loppupuoliskolla, samoin muiden henkilöiden tarkempaa kuvausta - he jäävät nyt kirjaimellisesti sivuhenkilöiksi - ja jonkinlaista konkreettisempaa selitystä siihen, mikä viivytti Davidia kaikki nuo vuodet.

Kenelle: Lue jos pidit Valosta (pidät todennäköisesti tästäkin, vaikka tämä ei ole yhtä vetävä); jos kestät pientä piinaa: jos olet kiinnostunut luonnonlaeista, vedestä, ääriolosuhteista, hyönteisistä, oudoista unista ja ajan luonteesta. Tai jos vaikutut komeasta, jopa ylikauniista kielenkäytöstä.

Muualla:  Kaisa-Reetta putoili kerronnan imusta. Jonna arvelee monen viehättyvän kirjan runsaudesta, vaikkei se hänen makuunsa ollutkaan. Mai ihaili kaunista kieltä.

Anthony Doerr: Davidin uni. WSOY 2016. Suomennos Hanna Tarkka.


14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Ennen kun luin tekstisi sanoin ääneen, että "eipähän tarvitse tätä Doerrin kirjaa lukea", mutta sitten kun olin lukenut tekstisi tulikin erilainen tunne, että "hmmm, tässähän olikin jotain kiinnostavaa." En nimittäin pitänyt Kaikki se valo jota emme näe-kirjasta, mielestäni se oli liian heppoinen. Mitä luulet, uppoaisiko tämä kirja sittenkin myös sellaiselle, joka ei Valosta viehättynyt... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nuo teemat - vesi jne. - kiinnostavat, voisi hyvinkin upota. Tai ehkä ei sittenkään, tässä on niin paljon samaa, maalaileva kirjoitustapa ainakin. Ja minusta heppoisuutta enemmänkin kuin Valossa, jos rehellisesti sanon. Alkupuoli on mainio, loppuosa taas...

      Poista
  2. Tämä kirja oli todellakin piinaava. Voiko yhdelle miehelle sattua noin paljon pahaa! Tiedän, että monelle sattuu paljon enemmänkin.
    Minulle Kaikki se valo jota emme näe oli ykkönen, mutta hyvänä kakkosena tämä tulee perässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mieshän aiheutti monet pahansa ihan itse! Se ärsytti minua. Vaikkei hän niille unille tietenkään mitään voinut. Pitikö silti rämpiä pitkin erämaita ja vetäytyä... Ehkä David ei voinut mitään pelokkuudelleen. Toisaalta moisten kokemusten jälkeen pelokkuuskin on ymmärrettävää?

      Poista
  3. Minulle kävi juuri päinvastoin kuin sinulle: alku kangerteli mutta sitten tarina lähti vetämään. Tosin loppupuolella olisi voinut vähän suoristaa mutkia, turhan kiemuraista meno minun makuuni oli. Mutta kaiken kaikkiaan kiinnostava tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutkia olisi voinut suoristaa loppupuolella, minä tuskastuin välillä. Mutta hauska, että koit sen juuri päinvastoin! Loppupuoli oli sellaista selviytymistarinaa ja psykologista ymmärrystä vaativaa, ettei minun kärsivällisyyteni ihan riittänyt. Ei silti olisi tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken! Mahtavan erikoinen aihe ja käsittely.

      Poista
  4. Niin totta tuo, mitä sanot: kustantajalta viisas veto suomentaa ensin KSVJEN!

    Minua Doerrissa viehättää eniten hänen kiinnostuksensa luonnontieteisiin: hän on tutkinut asioita, sen huomaa lukiessaan kumpaakin suomennosta. Jännä yhdistelmä tämä tieteellisen katsannon ja lempeän tarinoinnin liitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan jännä yhdistelmä: tuli mieleen Anni Kytömäen upea Kultarinta, luonnon ja tarinan yhdistämisestä; tutkijan ja kirjailijan näkemyksen liitosta. Doerr jää kaukaisemmaksi, mutta aihe on erinomainen ja silmiä avaava.

      Poista
  5. Minä en tykännyt Valosta, mutta tämän kanssa olen ollut vähän kahden vaiheilla. Nyt kun kerrot, että siinä on noinkin paljon yhtäläisyyksiä, taidan suosiolla jättää lukematta. :) Erikoiset unet olisivat kyllä kiinnostaneet, sillä näen itsekin paljon tolkuttomia unia...

    VastaaPoista
  6. David näkee aivan tietynlaisia unia, ja ne pelottavat hänet pahanpäiväisesti. Toivottavasti et koe mitään samansuuntaistakaan uniesi kanssa!

    VastaaPoista
  7. Luin Valon, mutta en syttynyt siihen. Pidin tästä paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehtovia aiheita, etenkin biologille, luinkin hyvän juttusi aiheesta: http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/08/anthony-doerr-davidin-uni.html

      Poista
  8. Jännästi jakavat mielipiteitä nämä Doerrin kirjat. Minä en pitänyt tästä hetikään yhtä paljon kuin Kaikesta valosta, mutta arvostan kyllä esimerkiksi kirjailijan syventymistä veteen ja vaikkapa hyönteisten elämään. Luonnonkuvaus oli vaikuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Hanna, tämä syventyy enemmän tiettyihin (biologian) aiheisiin, siksi varmaan monet pitävät tästä enemmän, mutta taas jos nuo aiheet eivät nappaa, niin jää vetävyydessä Valon varjoon.

      Poista