sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Eeva Joenpelto: Lohja-sarjan osat 2 ja 3

Eeva Joenpellon syntymästä on 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tutustuin vihdoin Lohja-sarjan kahteen seuraavaan osaan, ykkösen Vetää kaikista ovista luin jo aiemmin.

Osissa Kuin kekäle kädessä ja Sataa suolaista vettä eletään 1920-luvun loppupuolta. Itsenäistynyt maa hakee linjaansa, vasemmisto nahistelee keskenään - kommunistit ja sosiaalidemokraatit - eikä oikeistossa juuri enempää keskinäistä sopua tai yhtenäisyyttä näytä muodostuvan. 

Matti Reima kärsii vankilatuomionsa pirtukaupoista, Hännisten Inkerin avioliitto hänen kanssaan jatkuu, vaikka vaimo jo kyseenalaisti koko liiton. Toinen tytär, Anja, puolestaan kulkee erään valokuvaajan seurassa, eronneena Julinin Laurista. Salme yrittää huolehtia tytöistään miten taitaa. Lapsia ne ovat aina, vaikka jo keski-ikäisiä rouvia. Ja anopistakin pitää huolehtia, siinä sitä onkin hommaa! Salmea väsyttää. 

"Kevään oikullinen lupaileminen ja peruuttaminen, tulo ja meno, otti joka vuosi entistä raskaammin voimille. Ruumis laahasi eteenpäin talvisesta oleilusta pöhöttyneenä, jalat hikoilivat ahtaantuntuisiksi käyneissä kengissään, päätä painoi - toisina päivinä. Sitten kimmo palasi ja usko myös, oli aivan kuin uudet jäsenet."

Ihailen komeita lukujen alkulauseita. Kun nykyisin puhutaan cliffhangereista, koukuista lukujen tai kirjan lopussa, Joenpellolla ne ovat aluissa. Henkilöistä samastun Salmeen eniten; tyttäret ovat omanlaisiaan. Isäntä Hännnisestä, tuosta kaikkien setämiesten isästä, puhumattakaan! Toisaalta hänkin herättää sympatiaa kyvyllään ohittaa ikävät asiat, vaikka laittamalla korvatulpat korviin. 

Nuoremmat miehet suunnittelevat uraansa omilla tavoillaan. Enää eivät pelto ja maatila jaksa kiehdo Lauria, muuta oppia ja kokemusta pitää saada. Matti Reima jatkaa bisnesmiehen uraansa - häntä voinee sanoa kaikkien kepulien liikemiesten isäksi! Ja Grönroosin Vienoa kutsuu aate ja yhteiskunta. Salmen ajatuksista löydän eniten tuttua ja myös naisasiaa, onhan hän sitä mieltä, että omaa rahaa pitää naisella olla. Ajan kulumista hän oman ikääntymisensä myötä pohtii paljon. 

"Kaikkeen kyllästyy kun sitä on kestänyt tarpeeksi kauan. Eikä mikään maku tule takaisin juuri sellaisena kuin sen ensimmäisen kerran tunsi."

Aika hoitaa, mutta ihmisen pitää hoitaa itsensä, ja lähimmäisiäänkin, tuntuu Joenpelto sanovan. Vaikka naapurin isäntä Julin jurnuttaa:

"Mä en sairastamaan rupea, enkä pillerei syömään. Toiset syököön, ne, joil elämä on niin kallis paikka. Tai jokka luulee ittes niin välttämättömiks. Mä en ol koskaan luullu mitään."

Joenpelto kuvaa henkilönsä iskevän osuvasti, tarkalla katseella ja rikkaalla kielellä. Tosin välillä murteella vähän liikaakin, kun Gröönruuska eli Hännisten ikipalvelija, käytännössä perheenjäsen Mari, innostuu pauhaamaan Salmelle näkemyksiään. Samoin mukana on roimasti politiikkaa, joka hieman vieraannuttaa mutta toisaalta tuo näkemystä paitsi historiaan myös puoluekentän vertailuun nykypäivään. Yhtäläisyyksiä löytyy paljon! 

Elävä henkilökuvaus ja ajankuva ovat sarjan ehdottomia vahvuuksia. Esimerkiksi naisen asemasta ne kertovat paljon. Tämän jutun kansikuvat samannäköisinä kuin ne itse näin on otettu divareiden Salpakirja (oho, sieltä saisi kirjailijan itsensä signeeraaman kirjan!) ja OllinOnni sivuilta. Olen varannut myös sarjan viimeisen osan kirjastosta. Sitä odotellessa siirrytään blogeissa Dekkariviikkoon, joka alkaa 7.6.2021.

Liitän jutun osaksi Tuijatan #joenpelto100-juhlavuoden lukuhaastetta. 

Kenelle: Sukutarinoiden ystäville, kotimaisen historian harrastajille, taustastamme uteliaille, suomalaisuuden suuntaviittoja luoneesta kirjailijasta kiinnostuneille. 

Muualla: Jokke on kirjoittanut Lohja-sarjasta. 

Eeva Joenpelto: Sataa suolaista vettä. Lohja osa 3. WSOY 1978.

Eeva Joenpelto: Kuin kekäle kädessä. Lohja osa 2. WSOY 1976. 

Lue myös: Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto 


4 kommenttia:

  1. Eeva Joenpelto oli äitini lempparikirjailija. Hänen kirjahyllyssään oli tämäkin sarja. Muutaman kirjan olen lukenut, sillä yllätys yllätys, äiti laittoi minulle joululahjaksi Joenpellon kirjoja. Luki tietysti itse ennen kuin laittoi pakettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä huonoja lahjoja äidiltäsi, olihan Joenpelto yksi kotimaisen kirjallisuuden peruskiviä suorastaan.

      Poista
  2. Joenpelto on vielä kokematta. Haluaisin lukea tuon Vetää kaikista ovista, mutta se on aina kirjastossa lainassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa suosittu! Saa nähdä, milloin saan sen viimeisen osan lukuun. Nythän ne kaikki ovat saatavissa myös äänikirjoina.

      Poista