perjantai 12. tammikuuta 2024

Sofi Oksanen: Samaan virtaan - Putinin sota naisia vastaan

Tietokirjojen tammikuuni alkoi hitaasti bloggausten kannalta, kun työ vie kaiken ajan ja energian. Mutta olen lukenut! Venäläisestä ajattelua ja maailmankuvaa ovat viime aikoina avanneet useat teokset, mutta vieläkin sitä on vaikea ymmärtää: mikseivät venäläiset itse tee loppua väkivallasta, elintasonsa kurjistajista ja johdon valheista, jotka he hyvin valheiksi tietävät? 

Sofi Oksanen selittää asiaa täräyttävän ytimekkäästi, viileän asiallisesti ja viiltävän terävästi. Kirja lähtee naisten asemasta ja sen perinteestä itänaapurissamme. "Jos mies ei lyö, ei rakasta." Kun tähän vuosisataiseen käytäntöön yhdistetään sota ja sen tehokkaimmat tuhoamiskeinot, puhutaan seksuaaliväkivallasta ja sotilaiden tekemistä raiskauksista. Ne ovat ikivanha sotimisen keino, jolla murennetaan vastustajan yhtenäisyyttä, perheiden yhteenkuuluvuutta ja mielenterveyttä sekä suvunjatkamista - yhteiskunnan perusteita. Kirjan takakansi sanoo Venäjän sodan Ukrainassa olevan sodan myös tasa-arvoa vastaan. Se on kylmä totuus. 

Lisäksi keino on halpa: koulutusta ei raiskaamiseen tarvita, joten sitä voivat tehdä nimenomaan sotilaat, jotka, kuten tiedämme, on pitkälti otettu alemmista yhteiskuntaluokista ja rikollisista. Viagrat ovat halvempia kuin ohjukset. Ja yllättävää kyllä, keino hyväksytään myös raiskaajien perheissä; vaimo saattaa jopa kehottaa hommiin. Kunhan hän saa tuliaisiksi ukrainalaisten naisten alusvaatteita. Tuntuu, että tämä on mielipuolista dystopiaa, mutta ei, luotan Sofiin. Hän jos kuka tuntee venäläisen mielenlaadun ja tavat, ja lähteet kirjassa ovat kattavat. Kyse ei siis ole vain mielipiteistä, vaan faktatiedosta.

"Venäjä on klassinen esimerkki patriarkaalisesti hallitusta autoritaarisesta valtiosta, jossa naisten oikeuksien rajoittaminen tapahtuu kaventamalla naisten oikeutta päättää omasta ruumiistaan, löysäämällä seksuaali- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä, estämällä naisten pääsy poliittisesti merkittäviin, rajaamalla naisten osallistumista julkiseen elämään ja vahvistamalla traditionaalisia sukupuolirooleja ja -hierarkioita, joissa nainen on aina miestä alempi." 

Kun näistä perusteista lähdetään, ei hyvää seuraa. Kirjailija esittää erinomaisen näkökulman sodista raportointiin. Hyökkäyksiä, ohjusiskuja, ammuttuja ja ammuksia sekä ruumiita ja amputoituja raajoja lasketaan, mutta raiskauksella tuhottujen naisten määriä ei. Ei edes raiskausten tai raiskaajien määriä, sillä niitä on lähes mahdoton selvittää nykykeinoin. Tilastoinnissa olisi todella kehittämisen varaa miehiseen raportointiin verrattuna, ja länsimaat ovat tässä vielä lapsenkengissä, toteaa kirja.

Raiskausten ottaminen todellisten sotarikosten joukkoon raportoinnissa toisi myös naisten kokemukset esiin tasa-arvon nimissä ja ennen kaikkea myöntäisi niiden vakavuuden. Joka on varmasti usein pahempi, pitkäkestoisempi ja laajemmalle vaikuttavampi kuin vaikkapa yksittäisen raajan menettäminen - sen tuskaa väheksymättä. Naisen tekemä työ ja rooli on kuitenkin ratkaiseva yhteiskuntien kehityksessä, tai ainakin puolet siitä, parhaassa tapauksessa.

Fyysisen kärsimyksen, elinikäisten vammojen ja jopa kuolemaan johtavien vaurioiden lisäksi raiskauksen aiheuttamaa henkistä tuskaa on vaikea raportoida, paitsi mielen sairauksina, mutta tämän näen koskevan myös miessotilaita, en niinkään tasa-arvoasiana. Tosin onko koskaan tutkittu kotirintaman naisien ja tyttöjen mielenterveyden tilaa sodan jäljiltä, meilläkään? En aidosti tiedä. Miehistä on tehty ansiokasta tutkimusta, kuten Ville Kivimäki.

Venäläinen ajattelu alkaa avautua, vaikka hitaasti. Historian opetuksen vääristely ja kansan valheellinen tarina, jota sitkeästi pidetään yllä, ovat nykyisin ehkä vahvimmillaan koskaan. Kansa on ainutlaatuinen, johtajat isän kaltaisia huolehtijoita, länsi on paha, mitä kuvataan sanoilla "fasisti" tai "natsi". Meillä niille on omat määritelmänsä, Venäjällä ne tarkoittavat maita ja henkilöitä, jotka kyseenalaistavat Venäjän imperiumin pyrkimykset. Oksanen herättelee niin, että kolahtaa. Miksi tosiaan emme ole nähneet yhtään elokuvaa, kirjaa tai sarjakuvaa, jossa itäiset alkuperäiskansat taistelevat valloittajaa vastaan - kuten lännen kanssa on. Kuitenkin idässä maiden valtaus väkivalloin on ollut yhtä laajaa ja veristä, emme vain ole halunneet nähdä sitä. 

"Vaikka Venäjän erityislaatuisuuden myytti on säilynyt hengissä toista sataa vuotta, ikuinen se ei ole, ja muualla tapahtuneet muutokset ovat mahdollisia Venäjällä. Mikään maassa ei kuitenkaan voi muuttua niin kauan kuin Venäjän kansalaiset kuvittelevat olevansa olennaisesti jotain muuta kuin kukaan muu ja niin kauan kun he eivät usko, että muualla tapahtuneet muutokset voisivat olla mahdollisia Venäjällä."

Raju mutta tärkeä kirja, joka on tiivis, reilun 200 sivun infopaketti. 

Kenelle: Niille, jotka haluavat tietää; niille, jotka pohtivat, miksi Venäjä toimii kuten se toimii ja niille, jotka haluavat nostaa naisten kokemukset miesten kokemusten rinnalle samanarvoisina.

Muualla: Kirjarouva kuunteli kirjan, muttei pitänyt lukijasta, harmi. Oksasen kirjassa tulee esiin monia tapoja pitää yllä naisvihaa.sanoo Leena Lumi.

Sofi Oksanen: Samaan virtaan. Like 2023. 


8 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa kovasti. t. Mai/ Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
  2. Kannattaa lukea, Mai. Tiukkaa asiaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä♥ Sofin kirja on äärettömän kiinnostava, sillä olen lukenut kirjoja mm. joukkoraiskausten 'syistä' ja sitäkin enemmän naisvihasta. Sofi on tehnyt loistavaa jälkeä. Ja kiitos tekstistäsi, jossa erittelet hienosti kirjan teemoja. Jos haluat lukea joukkoraiskauksista, joita on käytetty ukrainalaisiinkin naisiin ja lapsiin, niin lue myös Joyce Carol Oatesin Rakkaus: Kostotarina ja myös Ann Heberleinin Pieni kirja pahuudesta. Venäläisille ei ole mitään rajaa raiskaamisessa ja siitä kertoo myös Miriam Gebhardtin kirja Miriam Gebhardt: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! ❤️ Kirja on tosiaan kiinnostava. Ja karmea, mutta tätä todellisuus on.

      Poista
  4. Kirja on lukulistalla. Elämme hyvin ahdistavia ja järkyttäviä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Lukeminen ei poista ahdistusta, mutta tieto jotenkin auttaa. Ei ole ainakaan vääriä pilvilinnoja.

      Poista