Asko Sahlberg: Pompeius

Kirjailija jatkaa historiallisten romaanien sarjaa merkkihenkilöistä ajanlaskumme alun tienoilta. Vuorossa on Pompeius, joka oli Rooman toinen suuri sotapäällikkö Caesarin ohella, samaan aikaan. Pompeius nousi jo nuorena diktaattori Sullan mieheksi, sillä tämä tarvitsi taitavia käskyläisiä valtakunnan laajentamiseksi. Päähenkilömme oli perinyt isältään sotajoukkoja ja toiminut menestyksekkäästi kapinallisten kukistajana, Sulla sanoo. 

"- Olet johtanut legiooniasi suuren päällikön lailla.
- Tarkoitat isäni legioonia, jotka sattuivat hänen kuoltuaan jäämään vastuulleeni. Ei minun niitä varsinaisesti johtaa tarvinnut.
- Älä vähättele itseäsi. Se on kaunis piirre, mutta se ei sovi kunnianhimoiselle miehelle.
- Olenko minä kunnianhimoinen?
- Totta kai olet. Minä käsken sinun olla, semminkin kun nait tyttäreni. Ja lopulta kolmas asia, jonka olet luultavasti arvannut. Minun täytyy turvata valtakunnan tulevaisuus ja olen päättänyt aloittaa Sisilian valloittamalla. Tarvitsen siis sinua ja miehiäsi, joskaan se ei riitä. Kokoan johdettavaksesi suuren armeijan.
- Sinä käsket ja minä tottelen, diktaattori.
- Vähempään en tyytyisi."

Niin käynnistyvät mittavat sotatoimet, valloitusretket ja valtajuonittelut, joissa Pompeius parhaansa mukaan toimii ja pyrkii urallaan eteenpäin. Hän ei ole tarinan mukaan vallanhimoisimmasta eikä etenkään verenhimoisimmasta päästä johtajana tai sotilaana, mutta haluaa hänelle kuuluvan kunnioituksen. Ystävänsä Ciceron kanssa he pohdiskelevat filosofisia tulevaa suunnitellessaan.

"- Ehkä ihmisen ei kannata piitata menneistä eikä olla huolissaan huomisesta. Niin minun isälläni oli tapana sanoa. 
- Eilinen on tosiaan kuollut eikä huominen ole vielä syntynyt, Cicero myönsi. - Toisaalta menneisyys työntää ihmistä selästä ja tulevaisuus houkuttelee häntä puoleensa. Se koskee etenkin meitä nuoria miehiä. Vanhusten sopii maata lavitsallaan tulevaisuudensuunnitelmia vailla, mutta meillä on tilaisuus muovata kohtalomme.
- Ikävä vain, että se mitä nimität kohtaloksi on alkanut minusta tuntua järjettömältä unelta.
Cicero tarttui aiheeseen mielellään. - Elämä saattaa tosiaan olla uni, josta me kuollessamme heräämme."

Ammattinsa vuoksi Pompeiuksen tarina on täynnä sotaa, ja tuolloisen politiikan seuraajille riittää sivuja valloituksista, matkoista, strategioista ja taktiikoista, joilla valtakuntaa laajennettiin. Mukaan kuitenkin mahtuu kiinnostavia hahmoja, ja tietysti naisia. Pompeiuksella ehti eläissään olla peräti viisi vaimoa: joskus valinnat olivat ylhäältä määrättyjä, joskus hän pääsi tekemään ne itse. Ajan tavan mukaan hetairoita liikkuu miesten ympäristössä, eikä vuoteen jakaminen saman sukupuolen kesken ollut tavatonta. Ihmissuhteiden rooli jää kuitenkin melko pieneksi sotilaan uran rinnalla. Pompeiusta kadutti tarinan mukaan myöhemmin, ettei hän ehtinyt tutustua edes lapsiinsa kunnolla. 

"Omissa teoissaan kukaan ei tietenkään nähnyt arvostelemisen aihetta, päinvastoin - ihmisen vaikuttavimpiin taitoihin kuului ällistyttävä kyky selitellä omat toimensa parhain päin sekä muille että ennen kaikkea itselleen."

Waltariaaniset lauseet maustavat sotaista menoa, jota tässä kirjassa on makuuni ylenpalttisesti. Sahlberg on ammattimies, jonka kauniisti soljuvaa tekstiä on aina ilo lukea ja se vie mukanaan, aiheesta huolimatta. Mietin, miksei hän ole tarttunut ilmeisimpään ajan staraan eli Julius Caesariin, mutta lisää lukemalla tajusin: kaverin vaiheet tulevat jo tässä pääpiirteittäin selvitettyä, valtaannousuun saakka. 

Eikä kirjailija ehkä halua nostaa juuri ilmeisimpiä, vaan hieman varjoissa olleita. Jos veikkaisi seuraavaa kirjan aihetta, se voisi olla vaikkapa Marcus Antonius. Hän vilahtaa tässä sivuhenkilönä, mutta miehen jatkoura ja suhde erääseen kuningattareen saattaisivat olla herkullista materiaalia, tosin siitä taitaa jo olla joitakin teoksia Shakespearen tragedian lisäksi. Mutta onko "kansanversiota", taitavana romaaniversiona? Ei silti, lukisin kyllä ilolla jälleen Sahlbergilta myös pienoisromaanin lähempää meidän aikaamme, yllättävän kohdistuksen "varjoon" jääneeseen aiheeseen, kuten hän on tavannut tehdä.

Tämä kohta on yksi helmiä. Pompeius tapaa tuntemattoman vanhuksen, joka jää pohtimaan:

"Ehkä aika, vanhus mietti, oli yhtä tympääntynyt ihmiseen kuin ihminen siihen. Vaikka aikaa hallitsivat tietenkin jumalat eikä moni ihminen ymmärtänyt uupuneensa omaan aikaansa. Sen sijaan ihmiset etsivät syytä rinnassaan ahdistavaan pettymykseen itsensä ja ajan ulkopuolelta, harhailivat elämässä tyytymättömyyden lyöminä eivätkä edes kiittäneet, kun saivat vapautuksen armeliaassa kuolemassa."

Ja aikaamme iskee myös kiistämätön toteamus ihmisen hulluudesta. 

"Kaikki katoaa, Pompeius ajatteli kallionkielekkeelle istahtaessaan, paitsi ihmisen hulluus, joka syntyy kerta kerralta uudelleen. Se matkustaa halki vuosisatojen, pesiytyy sukupolviin, raivoaa aikansa ja tekee tilaa uusille mielettömyyksille."

Kenelle: Historiaan uppoutuville, varman sujuvan kerronnan ystäville, Waltari-tyylistä pitäville, sotaa sietäville.  

Aiempia historiallisia teoksia ovat Herodes ja Pilatus, muita alla. Pimeys-trilogia saattaa olla edelleen lempiteokseni tuotannosta.

Siunaus
Yhdyntä
Tammilehto
Irinan kuolemat
Pimeys (sisältää kolme teosta: Pimeän ääni, Hämärän jäljissä ja Paluu pimeään)
Yö nielee päivät
Häväistyt

Asko Sahlberg: Pompeius. Like 2024.