"Olihan se kirkkaasti luottamuksen osoitus. Mikäs siinä, näitä hommia olin tullut tekemään, tehtävä kuin tehtävä, ajattelin. Tietysti helpompaa ja tavallansa mieluisampaa olisi ollut selvitellä vaikka tappoa tai murhaa, sellaista selkeää toimintaa miesten kesken. Silloin ovat yleensä tekijä, teon kohde ja teon välineet yksiselitteisesti määritettävissä. Ikään kuin lajissaan reiluja.
Tämä taas. Näitä naisten asioita. Nolottavia ja epämääräisiä tekoja. Niin ja tekijät, olipa siinä harvinaisen sekava lauma.
Mutta komisario näki, ettei kenelle tahansa tällaista tehtävää voinut antaa."
Dekkarikin tämä voisi olla, tai oikeussalidraama, mutta laajenee suuremmaksi, koko kyläyhteisön ja vuoden 1938 elämänmenon kuvaukseksi. Markus Nummi julkaisee harvoin, mutta aina taidokkaasti ja aina erilaista. Hämmästyin aiheenvalintaa, joka tuntui kumman konservatiiviselta Nummen tapauksessa. Mutta on siinä linja: jotain kipeää ja salattua kaivetaan näkyviin. Ja lienee niin, että iän myötä sukujuuret ja historia alkavat kiinnostaa kaikkia, eivätkä kirjailijat ole poikkeus. Vaikka kirja on fiktiota, alkuidea on oikeasta menneestä, olen kuullut. Ja tietysti hän tekee sen omalla tyylillään.
Kirja käsittelee jo Nummen Karkkipäivä-kirjasta luettua yhtä keskeistä teemaa, lasten pahoinpitelyä. (Uskalsin muuten lukea sen vasta aikojen päästä ilmestymisestä; hieno on, eikä ahdistanut niin paljon kuin pelkäsin, Nummen taitoon voi luottaa.) Tarvajoella epäillään lasten hyväksikäyttöä, mutta on muutakin, josta tutkimus alunperin käynnistyy. Abortit ovat laittomia, mutta sikiönlähdetyksiä tehdään salaa. Paljon enemmän kuin kukaan olisi aavistanut, käy ilmi. Jotenkin helppo uskoa, kun muistaa ajan ehkäisykeinojen puutteen, köyhyyden ja naisten alivallan. Ja häpeän ja sen pelon, kansallistunteemme. Häpeän taakka on aina raskas, joillakin painavampi kuin toisilla.
"...Taimi sanoo, ettei hän enää jaksaisi. Että lapsia on jo yhdeksän. Että onko sellaista jotakin. Jotakin jonka voi laittaa. Laittaa päälle. Esteeksi. Ettei enää kymmenettä. Sen Maija huomaa, että Taimin posket hohtavat lause lauseelta yhä punaisempina, niin punaisina että häpeä tarttuu Maijaankin."
Rikostapaukset kietoutuvat toisiinsa yllättävilläkin tavoilla. Koko yhteisö joutuu kuohuksiin, kuka mistäkin syystä. Iivonen määrää pidettäviksi ylimääräiset käräjät, joilla kahta rikosvyyhtiä käsiteltäisiin. Niin Inkerin tapausta kuin sikiönlähdetyksen toimia ja osallisia. Inkeri on orpotyttö, jota on siirrelty paikasta toiseen "mielenvikaasena". Hän on säikky, näkee painajaisia ja pelkää. Jotkut alkavat ihmetellä syytä. Useimpien mielestä hän on perinyt huonon pään ja tavat äidiltään Hannalta. Jopa mielisairaalan lääkärin, joka lausunnossaan toteaa:
"Varmaa on vain, että Inkeri Seppä kuuluu rappeutuneeseen, rasittuneeseen sukuun, missä tavataan kaatumatautia, juoppoutta ja epäsiveellisyyttä. Hänessä itsessään ilmenee neuropaattinen luonne."
Vilja-täti ei ihmettele, vaan tietää. Hän ei tosin osaa puhua kenellekään eikä edes pitää ajatuksiaan koossa, on "puolijauhoonen", mutta pidetty ihminen, totuttu tapoineen. Joihin kuuluu se, ettei hän ole poistunut kodistaan opettajaveljensä Fransin luota sinne muutettuaan. Ikkunansa äärestä Vilja-täti näkee kuitenkin kaiken ja kaikki. Inkerin hauras hahmo herättää hänessä kipeitä, sumuisia ajatuksia ja tunteita. Eihän Vilja-täti ole aina ollut täti, vaan oli joskus neito.
Näiden kahden, Iivosen ja Viljan, silmien kautta tarinan näemme ja tulkitsemme, vaikka paljon on väkeä ympärillä, jotkut kertomassakin. Ei silti tarvitse säikähtää alun nimilistaa (kuten itse tein!), kyllä pysyy kärryillä ja kokonaiskuva hallinnassa, lista auttaa tarvittaessa. Vilja tulee lähemmäksi loppua kohti, itseäänkin. Ehkä häpeän taakkakin kevenee.
"Nuoret naiset ja naiset jotka joskus ovat olleet nuoria. Nuoret miehet ja miehet jotka joskus ovat olleet nuoria. Muistelevat nyt pakon edessä kaukaisia iltoja, öitä jotka olivat jääneet taakse.
Aamusta iltaan touhua, lypsäminen, tonkka tien varteen, kaikki päivän puuhat. Aamusta lähtien odotusta, illalla täyttymys. Iltamat työväentalolla."
Iivosen muistikirja on juonen selkäranka. Hän on kokenut ammattilainen, jota ei helposti sumuteta. Hän haluaa vilpittömästi löytää totuuden ja tietää taitonsa tason erittäin hyvin, eikä epäröi siitä muistutella merkinnöissään, mikä huvittaa lukijaa.
"Sanojen asetteluun on taitanut allekirjoittaneelle siunautua jonkinlaisia luontaisia kykyjä. Moni työtoveri oli kuulustelupöytäkirjojani luettuaan ihmetellyt kuinka en ryhtynyt kirjailijaksi. Tiedä vaikka vielä ryhtyisin!"
Vielä hän ei sitä ole, vaan hänen osuutensa on hienosti muotoiltu omanlaisekseen, virkamiehen näkemykseksi. Viljan osuus muuntuu eniten, nuoresta tytöstä puolihulluksi tädiksi, siitä oikeaksi Viljaksi.
Kielen muuttuminen kertojan mukaan on taitavaa ja kiinnostavaa. Nummi rikkoo myös totuttuja tapoja, joissa ohjeistetaan poistamaan täytesanoja ja sanapäätteitä ja kertoo laveasti. Kyseessä lienee tarkoituksellinen, puhetyylisyyttä mukaileva tapa esittää historiaa. Luova pilkutus ottaa silti oikolukijasilmään, samoin toisto, josta en ole koskaan tehokeinona pitänyt. Mutta tarina vie mukanaan, teksti on täyteläinen ja antoisa.
Tuomioita jaetaan, joillekin oikein, joillekin ei. Joillakin elämä paranee.
"Ei yhden talon suru ole koko kylän suru, ei yksi ja sama. Sallaisia me kaikki ihmiset olemme. Ajattelemme omia murheitamme ja ilojamme, hyvä kun jaksamme naapurin puolesta tipauttaa yhden kyynelen. Elämä jatkuu, pakko vain on jatkua ja hyvä että jatkuu. Oikeus ja kohtuus pitää olla suremisessakin: käräjät käydään, rangaistus kärsitään ja siitä mennään eteenpäin. Ei pidä jäädä loppuelämäkseen kahlaamaan kyynelvesiin."
Kenelle: Historiahulluille, koskettavien kohtaloiden lukijoille, kielestä kiinnostuneille, eteläpohjanmaalaisia juuria omaaville.
Markus Nummen kirjoista lisää:
Kadonnut Pariisi
Kiinalainen puutarha
Frankfurtin kirjamessuraportti 2014
Nimenomaan koskettavasti Nummi osaa kirjoittaa. Karkkipäivä puristi rintaa, Kiinalainen puutarha teki aivan erityisen vaikutuksen. Ilahduin ikihyviksi, kun löysin kevättalvella jälkimmäisen jostain kirpparin peränurkasta.
VastaaPoista