Faktat löytyvät helposti netistä, ja kirjailija on tiivistänyt ne kirjan alkuun. Tästä on hyvä lähteä fiktion keinoin tutkimaan, millainen ihminen Sylvia rosoineen ja toiveineen oikeastaan oli, miksi hän tuli Lappiin ja mitä sitten tapahtui. Minna Rytisalo kuvaa Sylvian elämää voimallisesti ja oivaltavasti, raikkaalla suomen kielellään. Hän kehittää päähenkilönsä lapsesta aikuiseksi naiseksi, joka kulki eri maanosissa ja Euroopan maissa Lontoosta Roomaan, Berliinistä Tukholmaan ja ties minne ennen Helsinkiä ja Lappia. Ja lopulta karkotettiin Suomesta epäiltynä niin vakoilusta kuin tuomittuna passitta liikkumisesta ja hotellilaskujen maksamatta jättämisestä.
Sylvia oli vasta 25-vuotias tullessaan Ivaloon. Hän oli ehtinyt jo erota avioliitosta amerikkalaisen toimittajan kanssa löytäessään pohjoisen Suomen lumon - ja kultaryntäyksen, joka houkutteli väkeä äkkirikastumisen toivossa keltaisen aarteen etsintään. Kiehtoiko Sylviaa seikkailu, kulta vai eksoottinen ympäristö? Oliko hän liikkeellä jotain kohti vai jotain pakoon?
Hänen elämänsä oli ollut levotonta siirtyilyä maasta toiseen, elämyksiin ja kokemuksiin, joita ankea sodanjälkeinen lapsuudenkoti Haagissa ei tarjonnut. Sylvia halusi muuta! Mitä siitä, jos matkatuttavuuksille kerrotut jutut olivat väritettyjä tai jokin maksu jäi hoitamatta, kun palo oli polttava ja pakottava:
"En minä ole pysyvää kotia kaivannut sen jälkeen kun sieltä lähdin. Minullahan on seikkailijan luonto."
Mutta ei kirjailija tyydy pelkästään Sylvian kuvaamiseen. Hän kasvattaa sivuhenkilöistä eläviä ja kiinnostavia, luo heille taustan ja tarkoituksen, niin että lukija saa vierailla ajankuvassa eri maissa tutustumassa Heddaan, Magdaan, Lindaan ja muihin kohdattuihin. Jopa Venezuelassa asti piipahdetaan. Ja Helsingin suojelupoliisissa, jossa virkaintoinen Korhonen on ottanut missiokseen saada huijarinainen kiikkiin ja reissaa vastentahtoisesti Lapissa asiansa edistämiseksi. "Saatan saada mitalin, ja ihan varmasti minusta kirjoitetaan lehdissä."
Sylvia lyöttäytyi mineraaleja tutkineen Klausin matkaan vaellukselle Ivalosta kohti kultakenttiä.
"Kanerva on maassa kiinni tukevasti ja tiukasti. Sen kukkaset ovat järkevät eikä sen varsinkaan haihattele mahdottomien perään. Se minä päätän olla, se minä olen kun kuljen Klausin jäljessä tuntureiden yli ja laaksojen läpi, ja sitten päätän myös, mitä jätän taakseni ja mitä en enää ajattele. Mikään siitä kaikesta ei yllä tänne."
Mennyttä on kuitenkin vaikea jättää ja vapaudessa on kääntöpuolensa, hän huomaa. Ja Klaus huomauttaa.
"Sinä olet aivan tarpeeksi kiinnostava ilman tarinoitakin, Sylvia, hän sanoo. On varmaan raskasta pakoilla itseään noin.
En minä pakoile, minä vain pidän siitä että -.
Mistä? Mikä tässä on se osa josta pidät?
Se että voin olla mitä haluan. Kukaan ei kahlitse minua. Olen vapaa.
Mikä on tuollaisen vapauden hinta? Klaus kysyy. Että oletko oikeasti vapaa, kun joudut aina lähtemään eteenpäin ennen kuin valheesi paljastuvat, vai arvaanko oikein?"
Sylvian mieleen juolahtaa uusi ajatus.
"Millaista olisi, kun voisi olla aloillaan ja saisi tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu eikä tarvitsisi koko ajan tehdä vaikutusta? Ovatko rakkaus ja sitoumus kuitenkin suurinta vapautta?
En tiedä. Enkä tiedä, miksi ajattelen tällaisia. Ehkä tämä maisema saa minut jotenkin tolaltani."
Löysikö Sylvia kullankaivajien luota tuon hakemansa tunteen? Ainakin ikuinen lämmin muisto jäi, sillä todellinen Sylvia, joka kuoli vuonna 2014 Amerikassa, halusi tuhkaansa ripoteltavan Lappiin. Toiveen toteutti hänen tyttärensä samana vuonna.
Koskettava, monitahoinen kertomus, joka tarjoaa, sanoisinko, kultatarjottimella lukijalle niin kansainvälistä tuntua kuin Lapin lumoa, historiaa ja tätä päivää, ajatteluttavia oivalluksia ja kaikkiaan erikoisen itsevalitun elämäntarinan. Aikajana kulkee jännästi osin taaksepäin, mutta kokonaisuus on selkeä.
Saako nainen edelleenkään olla vapaa ja tehdä, mitä mielii, kirja tuntuu kysyvän. Kuten fiktio-Sylvia itsekin toteaa, miehenä häntä olisi taputeltu selkään sankarina samoista seikkailuista, mutta naisena hän oli haitta ja rikollinen yhteiskunnan silmissä. Kattava kokoelämäkerta tai biofiktio tämä ei ole, vaan osa tarinaa jää vielä kutkuttavasti hämärän peittoon, mikä pitää jatkossakin legendaa yllä.
Kenelle: Lapin ystäville, legendoja rakastaville, elämäntarinoita ahmiville, naisen vapautta pohtiville, seikkaileville ja kotona viihtyville, laatukirjallisuuden lukijoille.
Minna Rytisalo: Sylvia. WSOY 2025. Päällys (jossa nimi on luonnollisesti kultainen) Ville Laihonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti