Sinikka Vuola, Tommi Melender: Romaanihenkilön elämä

Henkilöhahmot lienevät romaanin olennaisin osa: kirjassa ei välttämättä tarvita juonta, faktoja, aikamääreitä, mutta ilman toimijoita jossain miljöössä romaania tuskin tapahtuu. (Ja teema, rakenne ja näkökulmat muodostuvat henkilöiden myötä, vaikkei niitä etukäteen määrittelisi.) Oletko samaa mieltä?

Romaanin henkilöihin voi samastua, heitä voi inhota, ihailla, rakastaa, vihata, sääliä, tarkkailla uteliaana; heille ja heidän kanssaan voi nauraa, heidän puolestaan itkeä, surra ja kaivata. Nuo tunteet ovat kirjailijan lahja lukijalle. Vuolan ja Melenderin esseeteos romaanihenkilöistä sanoo saman asian hienommin: 

"Tarve saada vastakaikua ihmisenä olemisen peruskysymysten äärellä toteutuu lukijan ja romaanihenkilön välisessä vuorovaikutuksessa."

"Sillä kun me koemme jotain, me löydämme itsestämme jotain. Juuri tähän lukemisen nautinto perustuu."

Kirjoittajat kertovat omasta suhteestaan henkilöhahmoihin "niin kirjailijoina kuin lukijoina", henkilöiden rakentumisesta, päähenkilön ja sivuhenkilöiden merkityksestä sekä erilaisista kertojatyypeistä. Ja kirjan muodostavissa neljässä dialogimuotoisessa luvussa ajatuksistaan ja omista mieltymyksistään romaanin kerronnan osalta. 

Lisäksi kirjassa on 24 esseetä, joissa kuvataan romaanien - mukana on koti- ja ulkomaista, klassikoita ja modernia - henkilöhahmoihin liittyviä mietteitä. Esseihin on valittu rajuja tapauksia, Brett Easton Ellisistä Stephen Kingiin ja Cormack McCarthyyn, mutta myös muun muassa Aino Kallasta ja Kristina Carlsonia. Äärimmäisiä esimerkkejä Sudenmorsian ja Eunukkikin tavallaan ovat, muiden esiteltyjen tavoin. Kiinnostavia näkökulmia monelle tuttujen romaanien tulkintaan. 

Melkoinen tietopaketti niin romaaneja kirjoittaville kuin meille niitä lukeville, erilaisine lukemisen motiiveineen! Ja herättää paljon ajatuksia, ei tyhjene kertaluvulla, niin paljon viitteitä eri kirjoihin ja niiden sisällön yksityiskohtiin mainitaan. Henkilöhahmon ei tietenkään tarvitse olla ihminen, se voi yhtä hyvin olla eläin, kasvi, robotti tai luuranko. Tai esine: sormuksella on mielikuvissamme aina taikavoimia, voiko sitä sanoa sivuhenkilöksi? Entä järveä? Entä millainen on "luotettava lukija"? Ja ovatko "pyöreät" henkilöhahmot parempia kuin "litteät"? 

"Vain fiktio sallii pääsyn vieraaseen piiloiseen tajuntaan - toisin sanoen täysin vertaansa vailla olevaan leikkiin."

Kirjaa kannattaa lukea rauhassa ja pätkittäin, vaikka sen ensin ahmisi kokonaan, kuten minä tein, mutta olen jo noin kolmannella kierroksella lisää tutkimassa. Aina löytyy.

Parissakin kohtaa muistutetaan, etteivät henkilöhahmot, edes päähenkilö, ole sama kuin kirjailija itse. Autofiktiobuumi, ja itse lisäisin, medioiden suosimat kirjailijoiden "vaatekaappihaastattelut", ovat sekoittaneet monen mieltä tässä. Hyvä siis tiedostaa kirkkaasti. 

Kirja on tarkoitettu kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille, kertoo esipuhe. Teksti on rentoa mutta ei täysin yleistajuista, ovathan kirjoittajat kovan luokan ammattilaisia alallaan, ja ammattitermit tuppaavat mukaan välillä silloinkin, kun ei ehkä tarvitsisi. ("Romaanihenkilö konstruktiona merkitsee minulle dynaamista keinoa jäsentää teoksen fiktiivistä maailmaa ja saattaa kompleksisia elementtejä yhteen.") Tosin näin saadaan tarttumapintaa myös ammattilaiskollegoille, ja termit on usein selitetty saman tien tavallisemmin sanoin. Ovelaa piilosivistämistä. Vai onko kyse tästä, siirrettynä tietokirjaan? (Oikeasti ymmärrän kyllä pointin ja olen samaa mieltä. Hyvässä romaanissa tuntuu aina olevan pinnan alla jotain, mihin ei ihan täysin pääse käsiksi, mutta se kutkuttaa.)

"Hyviin romaaneihin - ja kiinnostaviin henkilöhahmoihin - sisältyy arvoituksellista kohinaa, jonka tarkoitusta lukija ei välttämättä ymmärrä tai ei edes voisi ymmärtää." 

Kaltaiselleni romaanien suurkuluttajalle teksti on silti erinomaisen kiinnostavaa eikä muutaman sanan googlaus haittaa (nyt tiedän, mikä on fokalisaatio: sama kuin tutumpi termi näkökulmatekniikka, suurinpiirtein). Saati jonkin romaanin tietojen etsintä, lukuvinkkejä vilisee anteliaasti niin tekstissä kuin jokaisen luvun ja esseen perässä Kirjallisuutta-listassa. Ja yhden kirjan olen jo ostanut mainintojen perusteella, lisää seurannee. Kiitos kirjan tieto- ja ajatusräjäytyksen.

"Kaunokirjallisuus mahdollistaa niin suurta ja todellista hyvää, että ilman sitä ymmärrys elämästä jää vajavaiseksi." 

Lue myös:

Sinikka Vuola, Tommi Melender: Maailmojen loput (kirja romaanien lopetuksista).

Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi: Aloittamisen taito (kirja romaanien aloituksista).

Jani Saxell: Aiheiden kirja (inspiraatiota kirjoittajille ja lukijoille).

Useita kirjoittajia, toim. Sinikka Vuola ja Päivi Koivisto: Kirjoita vuosi. 12 matkaa kirjoittamisen taitoon  (12 kirjoittajaa kertoo vinkkejään).

Laura Lindstedt & Sinikka Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies (riemukas ja loistelias näyte kirjoitustaidon mahdollisuuksista ja erilaisista tekstityyleistä).

Sinikka Vuola, Tommi Melender: Romaanihenkilön elämä. WSOY 2026. Kansi Martti Ruokonen.

Flann O'Brien: Hullu kuningas puussa

Kuuluisin Irlannissa 1900-luvulla julkaistu romaani James Joycen teosten jälkeen, mainostaa kustantaja. Klassikko, mestariteos ja uranuurtaja kuuluvat myös tarjolla olevien adjektiivien valikoimaan. Tehosivat minuun, otin heti lukuun!

Ja onhan se erikoinen, hullu ja hauska. Eräs päähahmo on kirjailija Trellis, josta nuori ja laiska dublinilainen opiskelija yrittää kirjoittaa romaania. Kumpikaan heistä ei ole hyvä kirjailija. ("Hänen kirjansa on niin huono, ettei siinä ole lainkaan sankareita, pelkkiä konnia vain.") Joten O'Brien laittoi fiktiivisen kirjailijansa luomat henkilöhahmot ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Törmäämme siis metafiktioon ja fantasiaan, mutta ei vain vitsin vuoksi, vaan ovelasti samalla Irlannin kulttuurin historiaa ja piirteitä esitellen ja hillittömyyttä syytäen pahaa-aavistamattomalle lukijalle. 

Homma menee täysin päättömäksi. Mutta hallitusti niin, että lukeminen viihdyttää. Ja kieli on riemukasta sanataiteilua, vertauskuvat kekseliäitä ja tekstin kulku kiistattoman vetävää. On pakko nähdä pian, mitä ihmettä seuraavaksi tulee... 

Ainakin kirja opettaa, että kirjailijan kannattaa varoa, miten paljon vapauksia henkilöilleen antaa. Heidän syntymänsä on tietysti juhlaa:

"Meillä on ilo ilmoittaa, että hotelli Punaisessa Joutsenessa on nähty iloinen perhetapahtuma. Hotellin omistaja, Mr. Dermot Tellis, on onnistunut auttamaan maailmaan Furriskey-nimisen miehen. Tulokas, joka saamiemme tietojen mukaan voi 'vallan mainiosti', on noin 173 cm pitkä, rotevarakenteinen ja tummatukkainen, ja leuka on sileäksi ajeltu."

Mutta mitä tekevät nämä romaanihenkilöt? He alkavat vaatia oikeuksiaan! Työaikoja ja muita kunnollisia työehtoja! Kirjailijan on tarkkaan harkittava, millaisia henkilöitä hän mukaan tuo.  Puolikkaita ei voi tuoda (sitäkin pohditaan), mutta toisaalta, henkilöitä voi lainata tarvittaessa toisilta kirjailijoilta. Omanlaisensa galleria ja paljon puhetta tähän tarinaan mahtuu.

Kerrotaan hiuksianostattavia juttuja, tuodaan mukaan irlantilaisia myyttihahmoja (kuten hullu kuningas -raukka), liioitellaan ronskisti aina kun on tilaisuus, juodaan olutta ja viisastellaan mitä erilaisimpien asioiden tietämyksellä, sivistyssanoista mustapäiden poistotapoihin. 

"...keskustelu kääntyi nyt sellaisiin aiheisiin kuin ulko- ja sisäpolitiikka, painovoiman aiheuttama kiihtyvyys, tuliaseiden käyttö, paraboliikka ja kansanterveys."

Irlantilaisten vahvaa aluetta on muun muassa maailmankuulu hyppelytaito (tanssi-innostuksen tausta?), kertoo tarina. Kortinpeluu ja kirkonmenot luonnollisesti kuuluvat asiaan noina aikoina, ja Irlannin luonnon kauneutta ja antimien runsautta ei väsytä ylistämästä. Eikä tietenkään kirjallisuuden ja runouden voimaa. Ken osaa sorvata säkeitä, häntä arvostetaan! Ja suuri osa katsoo osaavansa... 

Mutta enemmän keskitytään henkilöiden luonteisiin ja ulkonäköön, heidän "todellisiin" tai "keksittyihin" persooniinsa. Eikä lukija ole aina varma, kummanko lajin henkilöstä on kyse (ja onko edes kyse henkilöstä vai ehkä kengurusta) - muttei se haittaa, meno vie mukanaan niin, ettei liikaa tarvitse jäädä pohdiskelemaan. Vaikka osin on toistoa, sillä kirjailija kokeilee välillä muutamaa eri etenemistapaa; ymmärrettävää, kuka kirjoittaja ei niin tekisi. Kirjoittamisen vaikeus onkin yksi keskeinen teema. (Kehittyykö fiktiivinen kirjailija, sen saa jokainen lukija itse päätellä.) Mutta luulenpa, että myös irlantilainen juurevuus ja maanläheisyys, juhlimisen taito ja satiirinen sanakulttuuri ainakin tulevat tutuiksi, ehkä myös vähemmän miellyttävät ja tyyliin sopivasti suurennellut mutta aidot kansanpiirteet. 

Kirja kertoo oikeastaan eniten kirjoittamisesta, etenkin kirjan kirjoittamisen vaikeudesta. 

"Kommentti liittyen rakenteelliseen tai argumentatiiviseen hankaluuteen: Tulin toteamaan, että tehtäväni selostaa ja kuvailla hra Trellisin aviottoman jälkeläisen syntymää sisälsi loputtomasti vaikeuksia ja vastenkäymistä, luonteeltaan sekä teknillisiä, rakenteellisia että kirjallisia - siinä määrin, että koin tehtävän suorittamisen täysin ylivoimaiseksi."

O'Brien oli tunnettu Irlannissa satiirisista, kiivastakin keskustelua herättäneistä lehtijutuistaan. Kirjailijana hän oli sivutoiminen. Häneltä on suomennettu aiemmin teos Kolmas konstaapeli, joka ilmestyi postuumisti alunperin 1967, suomeksi 1988. Lainaan esittelyä Rising Shadow -sivulta:

"Kolmas konstaapeli on kirja, jossa ryöstömurhaajien elämä muuttuu surrealistiseksi helvetiksi. Teoksen suomentaja Kristiina Drews sai työstään valtionpalkinnon ja romaani Tähtivaeltaja-palkinnon. Palkintoperusteluissa todettiin O'Brienin romaanin olevan lajityyppien rajoja rikkova, omaa logiikkaansa noudatteleva fantasia. Rikas kieli, omintakeisen vertauskuvallisuuden runsaus ja kafkamaisen tarinan musta ja syvälle luotaava huumori tekevät kirjasta mieleenpainuvan lukuelämyksen."

Palkintoasiaa lukuunottamatta esittely sopii myös Hulluun kuninkaaseen puussa. Mainio tuttavuus, tämä kirjailija, kirja riemastutti. Ja kääntäjältä mahtava suoritus, outoine perinnesanoineen ja nyansseineen ei mikään tusinatyö! Se välittää henkeä ja tunnelmaa, jonka uskon vastaavan alkuperäistä, hassutteluineen ja mahtipontisuuksineen. 

"Vasta nyt omien aivoitusteni syvämietteisyys on kunnolla valjennut minulle. Olen keksinyt juonen, jolla meidän tarinamme kohoaa suuren kirjallisuuden korkeimmalle tasolle."

Kenelle: Kirjailijoille, surrealistista sietäville, Irlannista kiinnostuneille, hämmästymään haluaville, omalaatuista viihdyttävää hakeville.   

Flann O'Brien: Hullu kuningas puussa. (At Swim-Two-Birds 1939.) Aula 2026. Suomennos Kristiina Dews. Esipuhe Jyrki Valtonen. Kansi Anna Makkonen. 

Tiina Lifländer: Merta edemmäs

Sini oli aina haaveillut merestä ja walesilaisesta rannoista. Kun tilaisuus koitti, hän otti töistään lomaa ja lähti - elämä oli muutenkin vaiheessa, jossa piti tehdä isoja päätöksiä. Kuten poikaystävän suhteen: haluaisiko Sini todella jakaa elämänsä Jessen kanssa? Mietintätauko olisi tarpeen.

Majataloa pitivät viehättävät ladyt Rosemary ja Marjoram. Heidän luonaan Sini tunsi olevansa kotona. Hän sai lämpimän vastaanoton ja teen ohella elämänohjeita.

"- Vaikka palaisitte yhteen, niin älä luule palaavasi ajassa taaksepäin, se ei onnistu koskaan, Rosemary sanoi. Sini nyökkäsi hitaasti, sillä Rosemaryn sanat olivat tietenkin totta, mitä tahansa kävisikin. Eteenpäin. Jonkin täytyisi muuttua."

Ja paljon muuttuukin, ensin Sinin mielessä, sitten todellisina tapahtumina. Sini tapaa ihanan Dafyddin, mutta tässäkin mahdollisessa suhteessa ilmenee haasteita. Onneksi Walesin rantakalliot, tuulen ja meren pauhu ja pakahduttavan kauniit kävelyreitit pysyvät ja lohduttavat. Ja uudet ystävät, kuten Sarah ja  Poppy-koira. Sipseistä ja suklaasta on myös apua. Mutta olisiko Jesse kuitenkin Sinille se oikea, se peruskallio?

"Harmi vain, ettei Siniä huvittanut mennä kotiin peruskallion luokse, ja hän oli muutenkin tullut siihen tulokseen, että tykkäsi enemmän merestä kuin kallioista. Täällä hän nyt sitten olisi, ainakin vielä muutaman päivän."

Tarina on viihdyttävä visiitti walesilaiseen elämänmenoon ja maisemaan, ja Sinin mietintöihin on helppo samastua. On kuin olisi itsekin käynyt reissussa, nautin! Mitään superyllätyksiä ei tarjota eikä tarvita, ei spicyä eikä rikoksia. Ihan arkea vain, jota kuka vain voisi kuvitella elävänsä tai eläneensä, lukijan iän mukaan. Romantiikkaa perusasetuksin: kuka on se oikea vai onko sellaista? Erittäin sopivaa hyväntuulista luettavaa matkakuumeisille, arjesta pakoa kaipaaville ja merenrannan ystäville sekä ihmissuhdekuvioitaan pohtiville. 

Lue myös Tiina Lifländerin Kolme syytä elää; lämmin ja humaani tarina niin iäkkäiden kuin nuorten ihmissuhteista sekä Hyvä yö, joka kertoo hoitajan uupumisesta vanhusten hoitotyössä. Kirjailijan monipuolisuus eri tyylilajien tekijänä on kiinnostavaa ja ihailtavaa. Yhteisiä piirteitä kirjoilla toki on. Ihmisen arjesta ja hänen ihmissuhteistaan on kyse.

Tiina Lifländer: Merta edemmäs. Gummerus 2026. Kansi Emmi Kyytsönen.