Ricardo Reisin viimeinen vuosi

Saramagolla on aina paljon sanottavaa. Niin paljon, että kesken hyvän ajatuksenjuoksun ei virkkeitä turhaan malta katkaista, joten niistä tulee jopa sivun mittaisia. Kirjaa ei siten kannata lukea aivan pienissä pätkissä, jotta pääsee kirjailijan tyyliin ja Ricardo Reisin ajatuskulkuun sisälle - ei mikään työmatkakirja tiiliskivimäisyytensäkään, 539 sivua, vuoksi. Mutta kun mukaan jaksaa lähteä, tuumailuja on hauska seurailla.

Ricardo Reis on asunut Brasiliassa pitkään, mutta muuttaa takaisin Portugaliin. Aikakausi on ennen toista maailmansotaa, Hitler on jo Saksan johtaja ja Mussolini Italian, julmuuksista ei vielä tiedetä, mutta muutoksia Euroopassa on tapahtumassa. Reis ottaa alkuun huoneen hotellista ja verkkaiseen tahtiin asettuu taloksi, tutustuu uusvanhaan kotimaahansa.

Hän on sivistynyt ja lukenut mies.

"Ihmisen tulee lukea kaikenlaista, joko vähän tai sen minkä pystyy; enempää häneltä ei vaadita, koska elämä on lyhyt ja maailma täynnä sanoja. Lukijan pitäisi aloittaa niistä kirjoista jotka eivät saisi jäädä lukematta keneltäkään, oppikirjoista, niin kuin niitä yleensä kutsutaan, ikään kuin kaikki kirjat eivät olisi oppikirjoja, ja niiden lista vaihtelee sen mukaan mistä tiedon lähteestä juo ja millainen auktoriteetti valvoo sen juoksua, Ricardo Reisin, jesuiittojen oppilaan, tapaus antaa meille jonkinlaisen käsityksen asiasta, vaikka menneen ajan ja nykyajan opettajat eroavat toisistaan melkoisesti."

Reis tunsi hyvin Fernando Pessoan, juuri kuolleen portugalilaisen runoilijan - niin hyvin, että alkoi tapailla tätä edelleenkin, jopa sanoo kuoleman olleen muuttonsa syy. Wikipedia kertoo Reisin olleen yksi Pessoan heteronyymi; Saramagon maailmassa elävät, kuolleet ja keksityt henkilöt ovat yhtä tosia. Tässä tapauksessa osin samojakin.

Kuolemasta tietysti keskustellaan, mutta ehtii Reis muutakin. Hän vikittelee hotellin siivoojan, Lídian, ja rakastuu erääseen hotellin asukkaaseen, rampaan Marcendaan. Onnetonta kyllä, Lídia on miehen puolesta valmis mihin vain, mutta Marcendaa kiinnostavat muut asiat Reisiä enemmän.

Politiikka Portugalissa ja lähimaissa mietityttävät. Reisin pitkiä mietteitä on välillä puuduttavaa lukea, ja tarkkaavaisuuteni alkoi hervota loppupuolella, tunnustan. Helmiä teksti silti tarjoaa, herkullisia ajatuksia ja pieniä tarinoita, jos ne malttaa tekstistä etsiä. Vaatii kiireetöntä lukuaikaa ja keskittymistä, ja loppuosassa olisin kaivannut ajatukseenvirtaan jonkinlaista tiiviyttä, joko tekstiin tai omaan lukemiseeni, jotta kokonaisuus olisi hahmottunut selvemmin. Nyt Reisin tarinasta jäi hieman hajanainen kuva. Lopuksi mies kulkee hautausmaalle, enkä malta olla lainaamatta Pessoan sitaattia, jolla kirja alkaa:

"Jos minulle sanotaan, ettei ole mitään mieltä puhua näin ihmisestä, jota ei ole koskaan edes ollut, vastaan, ettei minulla ole todisteita siitäkään, että Lissabon olisi joskus ollut olemassa, tai minä, joka kirjoitan tätä, tai mikään muukaan missään."

Kirja on Saramagon tuotannnon alkupäästä, suomennettu viime vuonna. Perusteellinen kirjan ja kirjailijan esittely Riitta Vaismaalta Maailmankirjoissa. Saramagon tyyli on hyvin tunnistettava jo Ricardo Reisissä, mutta pidin tästä vähemmän kuin Elefantin matkasta, joka on selkeämpi ja valoisampi, helpompi järkäle haltuunotettavaksi.

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi.  Tammi 2012 (alkuperäisteos vuodelta 1984). Suomentanut Sanna Pernu.