Amerikkalainen

"Niin, no. Alkuun meni jotenkuten, sitten kai huonommin, ja jossain vaiheessa löysin itseni kaurapellolta huutamasta."

Näin kertoo elämäntarinaansa Susette, joka kirjoittaa, mutta mistään ei puhu. "Vähän sinne päin tämä nyt on." On kevät, Koffin puisto sulattelee lumikerrostaan ja Susette hapuilee elämänsyrjää. Ihan alusta ei tarvitse aloittaa: hänellä on työ kahvilassa, kämppä keskustassa ja pesulasta löydetty amerikkalainen jalkapallo hattuhyllyllä. Vilkkaan mutta tunnevapaan miesseuraelämän seurauksena teetetty raskaustesti näyttää negatiivista. Susette suree saamattomuuttaan ja kateellisuuttaan keskinkertaisia ihmisiä kohtaan. Niitä, jotka maksavat plussakortilla ja katsovat aamutv:tä tai saavat lapsia.

"Mietin, mistä minäkin saisin hankittua itselleni tasapainottavaa kiirettä. Sitten ymmärsin sen olevan hyvin yksinkertaista."

Roskislavalta löytyvät rattaat, joihin Susette istuttaa Amerikkalaiseksi ristimänsä jalkapallolapsen ja lähtee ajelulle, joka ei ihan heti pääty.

Isoroban kerrostalon katolla majailee Hermanni. Kelan virkamiehet ovat nyt tapetilla - sellainen oli Pätkärunoilijassakin, mutta Keijoon verrattuna Hermannilla on rutkasti energiaa ja elämänkokemusta. Hän on sentään ollut rakennusalalla ennen kuin terveyssyistä virkamiesmäistyi. Vihoitteleva selkä lopetti senkin uran, ja Hermanni huomasi viihtyvänsä parhaiten yläilmoissa. Maantaso ahdisti.

Kaksi yksinäistä, omilla omintakeisilla keinoillaan todellisuutta pakenevaa hellyttävää hahmoa tapaavat ja ystävystyvät. Ilman romanttista sävyä, tai ainakin melkein. Kun Susette kaipaa vauvavapaata, Hermanni toimii lapsenvahtina. Yhdessä lähdetään jopa reissuun maalle, koko pieni perheenkaltainen muodostelma. Yhdessä ei palattu takaisin, molempien demonit raastoivat heitä omiin suuntiinsa.

"Lomaa oli jäljellä vielä yli kolme viikkoa. Olin selvinnyt Orivedellä neljä yötä. Eikö se riittänyt lomasuoritukseksi? Miksi lomaa kertyi niin paljon ja miksi se annettiin pienelle, yksinäiselle ihmiselle kaikki kerralla? Joutuisin vielä tuhoon." 

Lisäksi asioihin sekaantuvat Seura-lehti, Hermannin äiti ja uraneuvoja. Ja Susetten miehet.

Kirjan juoni on pieni, mutta syvä. Juju onkin tavassa kertoa, ja se on Kuusistolla hämmästyttävän raikas, lukijan usein yllättävä, naurattava tai häkellyttävä. Hän herättää miettimään, mitä kummaa on siinä, jos harjoittelee pallolla vauvanhoitoa tai haluaa asua katolla (vai onko kumma se, joka pitää sitä kummana?) Susette ja Hermanni eivät halua kenellekään harmia, ainakaan muille kuin itselleen. Susette, syntymässä säikähtänyt, ja Hermanni, sellaiseksi kasvatettu, ovat sympaattisia, kilttejä ja pihalla kuin lumiukot, mutta heitä tekee mieli puolustaa. He sentään yrittävät.

Hellyttävä ja hauska, tämä ensimmäinen lukemani vuoden 2014 kirja, ja olenpa tyytyväinen, että se alkoi näin hyvin. Kuusisto on taitava ja omaperäinen kirjoittaja, joka osaa pienieleisesti riemastuttaa lukijan.

Kenelle? Nuorille ja nuorenmielisille, epätavallisuutta pelkäämättömille, typeriin vitseihin kyllästyneille, suomen kielen raikkaasta käytöstä kiinnostuneille, helsinkiläisille tuttujen paikkojen bongareille.

Muualla: Krista piti suuresti, Ilselän keinulaudassa Amerikkalaisen paino peittosi Gorillan.

Meri Kuusisto: Amerikkalainen. Otava 2014.